Uusi Matkailun kehittämiskeskus luotsaa matkailualaa kohti kestävää ja kannattavaa liiketoimintaa

SAMKissa toimintansa aloittavan Matkailun kehittämiskeskuksen pääasiallisena kohderyhmänä ovat mikro- ja pienet matkailuyritykset. Yritysten lisäksi kehittämiskeskus toimii tiiviissä yhteistyössä maakunnallisten, valtakunnallisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa.

Nuori nainen etualalla ongen kanssa. Taustalla purjevene.

Keskeistä Satakunnan ammattikorkeakoulussa toimivan kehittämiskeskuksen toiminnassa on alan liiketoiminnan vahvistaminen ja matkailuyritysten rohkaiseminen toimintansa kehittämisessä. Kehittämiskeskus aktivoi matkailualan yhteistyötä käynnistämällä verkostoja ja yhdistämällä toimijoita. Toiminnan kautta satakuntalainen matkailutoimiala pysyy alan valtakunnallisen ja kansainvälisen kehityksen tahdissa.

– On tärkeää lisätä maakunnan elin- ja vetovoimaa huolehtimalla matkailusta elinkeinona. Koska pienet yritykset ovat alan kivijalka, niiden toiminnan kehittäminen on avain alan menestykseen, painottaa tutkimuspäällikkö Sanna-Mari Renfors.

Satakunnassa matkailu on erittäin potentiaalinen kasvuala. Matkailulla on maakunnassa merkittäviä aluetaloudellisia vaikutuksia. Sen arvonlisäyksen osuus BKT:stä on maakunnassa yli kaksi kertaa suurempi kuin esimerkiksi puuteollisuuden tai sähkö- ja elektroniikkateollisuuden osuudet. Matkailutoimialojen työllisyys on Satakunnassa suurempi kuin esimerkiksi elintarviketeollisuuden tai kemianteollisuuden. Matkailu tuo siten kaivattuja tuloja ja työpaikkoja maakuntaan.

Satakunnan matkailun kasvuohjelman 2030 lähtökohtana on, että matkailuelinkeino Satakunnassa kasvaa, on kannattavaa ja menestyy sekä sen työllistävä vaikutus kasvaa.

– Kehittämiskeskus vastaa omalta osaltaan tähän tavoitteeseen, toteaa matkailun asiantuntija Soile Vahela.

Kehittämiskeskus yhdistää myös alan tutkimus- ja kehittämistoiminnan

Satakunnan ammattikorkeakoulu on toteuttanut maakunnassa matkailun tutkimus- ja kehittämistoimintaa satojen yrittäjien ja kumppaneiden yhteistyönä vuodesta 2013 lähtien. Viime vuosien aikana SAMK on koonnut erityisesti matkailun mikroyrittäjien yhteistyöryhmiä, joissa tähän mennessä 50 yritystä on kehittänyt omaa liiketoimintaansa yhdessä.

Kehittämiskeskuksen toiminnan keskeisiä teemoja ovat kestävä ja vastuullinen matkailu sekä matkailun digitaalinen kehitys. Matkailun kehittäminen maaseudulla ja vesistöissä sekä erityisesti luonto, ruoka ja kulttuuri ovat merkittävässä asemassa keskuksen toiminnassa.

Uusimpia toimenpiteitä ovat esimerkiksi kesällä 2021 toteutettu #GastroSatakunta -ruokamatkailukampanja maakunnan kohteille, jotka myyvät lähiruokaa raaka-aineina tai tuotteina tai tarjoavat lähiraaka-aineista valmistettua ruokaa tai juomaa. Satakuntalaiset matkailuyritykset kouluttautuvat yhdessä myös vastuullisen matkailun osaajiksi vuoden 2022 aikana, sillä kestävän matkailun merkitys on korostunut merkittävästi koronapandemian myötä.

Lisätiedot:
Tutkimuspäällikkö Sanna-Mari Renfors
Satakunnan ammattikorkeakoulu / Matkailun kehittämiskeskus
sanna-mari.renfors@samk.fi
044 710 3821 Tutustu Matkailun kehittämiskeskuksen nettisivuihin

Jaa tämä sivu

Ryhmä ihmisiä poseeraa kameralle.

Länsirannikkoyhteistyöllä kasvua koko Suomeen

Länsirannikon alueella on tehty kolmen vuoden ajan tiivistä ammattikorkeakouluyhteistyötä, joka tukee sekä paikallista että valtakunnallista kasvua ja kilpailukykyä. Alueen yrityksillä ja elinkeinoelämällä on ollut keskeinen rooli yhteistyössä, joka on merkittävää koko Suomen hyväksi.

Lasten päivä alkoi henkilökunnan kahvihuoneessa yhteisellä aamupalaverilla palvelu- ja kehitysjohtaja Anne Holopaisen johdolla.

Lapset mukaan töihin -päivä toi vilskettä kampuksille – katso kuvagalleria

Valtakunnallisena Lapset mukaan töihin -päivänä SAMKin Porin ja Rauman kampuksilla liikkui yli seitsemänkymmentä työntekijöiden lasta ja lapsenlasta, iältään 3–17-vuotiaita.

Arene valitsi uudeksi puheenjohtajaksi SAMKin rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisillan.

Ammattikorkeakoulut ovat uskottavia Suomen uudistajia – Arene valitsi uudeksi puheenjohtajaksi Jari Multisillan

SAMKin rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisilta korostaa kasvun syntyvän yhteistyöstä ja avoimuudesta. Juuri valitun Arenen puheenjohtajan mukaan Suomen vahvuus rakentuu laajasta näkökulmasta ja osaamisen kehittämisestä kokonaisuutena, yhdessä tehden.