Opiskelijamme työllistyvät: Jussi Ahlgren pääsi YAMK-opintojen avulla uusiin työtehtäviin

Jussi Ahlgren valmistui vuonna 2019 SAMKin ylemmästä ammattikorkeakoulututkinnosta erikoistuen johtamiseen. Tällä hetkellä hän työskentelee Oras Groupilla epäsuorien hankintojen asiantuntijatehtävissä.

Jussi Ahlgren poseeraa kameralle ja nojaa tiiliseinään.
Jussi toivoo löytävänsä itsensä tulevaisuudessa esimiestehtävistä.

Jussi toivoo löytävänsä itsensä tulevaisuudessa esimiestehtävistä.

Porista kotoisin oleva Ahlgren muutti Raumalle vuonna 2012 opiskelemaan kansainvälistä kauppaa. Opinnoissaan hän erikoistui liiketoiminnan logistiikkaan. Hän valitsi alan positiivisten työllisyysnäkymien perusteella. Koulutuksen valittuaan SAMK oli hänelle luontainen valinta korkeatasoisen opetuksen vuoksi.

– Peruskoulun jälkeinen vaihto-oppilasvuosi Yhdysvalloissa sytytti sisäisen liekkini kansainväliseen liiketoimintaan, Ahlgren sanoo.

Hän valmistui tradenomiksi vuonna 2015. Kaksi vuotta valmistumisensa jälkeen hän pääsi opiskelemaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa erikoistuen johtamiseen ja palveluliiketoimintaan.

– Halusin vahvistaa omaa ammatillista osaamistani ja lisätä mahdollisuuksiani edetä urallani, Ahlgren kertoo.

Opintoja vastaaviin töihin

Kun Ahlgren pääsi opiskelemaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa, ovet aukesivat Oras Groupille asiantuntijatehtäviin. Hänen ensimmäinen työtehtävänsä konsernissa oli toimia asiantuntijana sisäisessä tilaus-toimitusketjun hallinnassa. Alkuvuodesta 2020 hän siirtyi nykyiseen työtehtäväänsä.

Ahlgrenin nykyisiin työtehtäviin kuuluu muun muassa tarjouspyyntöjen luonti ja hallinta, tarjousten kilpailuttaminen, ostotilausten luominen sekä toimitusseuranta. Hän kartoittaa myös uusia toimittajia ja kehittää toiminnanohjausjärjestelmää yhdessä muiden sidosryhmien kanssa.

– Tämänhetkisessä työssäni parasta on monipuolisuus, kansainvälisyys erilaisten projektien tiimoilta sekä vastuu että vapaus. Uskon että asiantuntijana pääsee pitkälle positiivisuudella ja uskaltamalla, Ahlgren sanoo.

Tutustu liiketalouden koulutusohjelmaan (kansainvälinen kauppa) Tutustu johtamisen ja palveluliiketoiminnan YAMK-koulutukseen Jussi Ahlgren poseeraa lähikuvassa.

Jussi Ahlgren

Koulutus: Tradenomi amk (Kansainvälisen kaupan koulutusohjelma) ja Tradenomi ylempi amk (Johtamisen ja palveluliiketoiminnan koulutusohjelma)

Työtehtävä: Epäsuorien hankintojen asiantuntija, Oras Group

Jaa tämä sivu

Elisabet Vuorinen löysi sosiaalialan opintojen aikana intohimonsa luoviin menetelmiin.

Väyläopinnot johdattivat Elisabet Vuorisen luoviin menetelmiin

Elisabet Vuorinen työskenteli Porin kaupungilla kunnossapidon tehtävissä, kun työyhteisöön tuli määräaikaisia tukityöllistettyjä työntekijöitä erilaisista elämäntilanteista. Hän huomasi, ettei kohtaamisen ja ohjauksen tuki aina riittänyt.

Andrea Kovalova löysi opintojen aikana kiinnostuksensa datan ja teknologian parista.

Kansainväliset osaajat vahvistavat Satakunnan työelämää

SAMKissa on systemaattisesti lisätty kansainvälisten tutkintojen määrää pian kymmenen vuoden ajan. Tällä hetkellä opiskelijoita on sadasta eri kansalaisuudesta.

Kevään yhteishaku avaa tien oikeustradenomiksi

SAMK laajentaa koulutustarjontaansa uudella oikeustradenomin hakukohteella. Opinnot suoritetaan kokonaan verkkototeutuksena, mikä mahdollistaa opiskelun esimerkiksi työn tai muun elämän rinnalla. Oikeustradenomin opinnoissa perehdytään useisiin eri oikeudenaloihin sekä julkisoikeuden että yksityisoikeuden puolelta.