Opiskelijamme työllistyvät: Kansainvälisyys vei Mia Jauhiaisen KONEelle

Mia Jauhiainen valmistui SAMKin tuotantotalouden koulutusohjelmasta, josta matka jatkui Tampereen teknillisen yliopiston kautta Yhdysvaltoihin.

Milla Jauhiainen kävelee vuoristossa

Mia Jauhiainen vaeltamassa.

Mia valmistui SAMKista tuotantotalouden koulutusohjelmasta vuonna 2013, sen jälkeen hän jatkoi vielä opiskelua Tampereen teknilliseen yliopistoon maisterivaiheeseen. Hän pääsi kesätöihin KONEelle ja teki myös diplomityönsä heille. Diplomityön valmistuttua hänet palkattiin vakituiseen työsuhteeseen.

– Halusin KONEelle töihin, koska siellä minulla oli mahdollisuus saada kansainvälistä työkokemusta.

Kansainvälisyyden kiinnostaessa Jauhiainen haki Supplier Quality Engineeringin paikkaa KONEen Texasin tehtaalta. Vuonna 2016 Jauhiainen siirtyi Texasiin, jossa vietti seuraavat kaksi vuotta.

– Lähtiessäni Texasiin suunnitelmanani oli viettää siellä muutama vuosi, saada kokemusta ja palata takaisin Suomeen, missä perhe ja ystävät ovat.

Alun perin oli tarkoituksena viettää ulkomailla vain muutama vuosi ja palata takaisin Suomeen.

Paluu Suomeen tuli ajankohtaiseksi, kun Jauhiainen sai Suomesta Supplier Operations Project Managerin paikan, johon kuului tuotekehityksen projektien toimitusketjuista vastaaminen.

Nykyään Mia Jauhiainen työskentelee tuotekehityksen Project Managerina Hyvinkäällä. Project Managerina Jauhiaisen tehtäviin kuuluu uusien hissikomponenttien implementointia ja tutkimus- ja kehitysprojektien johtamista konseptivaiheesta tuotteistamisvaiheeseen.

– Tuotekehitys kiinnosti minua, koska siinä ollaan yrityksen osaamisen ytimessä ja KONE on valittu useasti yhdeksi maailman innovatiivisimmista yrityksistä.

Työelämän ja arjen tasapainottaminen

Mia Jauhiainen on aina pitänyt työelämän ja vapaa-ajan tasapainottamista erittäin tärkeänä. Hänen mukaansa tasapaino pitää löytää heti työelämän alussa, koska se on ainoa tapa, jolla välttyy pitkässä juoksussa loppuunpalamiselta. Loppuunpalamiset ovat yleistyneet Suomessa viime vuosina hälyttävästi. Jauhiainen itse tasapainottaa työelämää vapaa-ajan erilaisilla harrastuksilla ja koiran kanssa liikkumisella.

– Kun on koira huolehdittavana, ei voi tehdä jatkuvasti 12 tunnin työpäiviä. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin löytää tasapaino.

Lue lisää tuotantotekniikan ja tuotantotalouden opinnoista

Jaa tämä sivu

Entinen NASA-astronautti Tim Kopra (oik.) ja NASA HUNCH -ohjelman ohjelmapäällikkö Scott Rodriguez kuuntelivat opiskelijoiden esittelyjä avaruusaiheisista projekteista vierailullaan SAMKissa.

Kansainvälisiä avaruusalan edustajia vieraili Porissa – katso kuvagalleria

Entinen NASA-astronautti Tim Kopra, NASA HUNCH -ohjelman ohjelmapäällikkö Scott Rodriguez ja Houstonin pääkonsuli Stefan Lindström vierailivat Porissa tutustumassa alueen mahdollisuuksiin avaruusalan koulutuksen, tutkimuksen ja kansainvälisen yhteistyön kehittämisessä.

Pink roses.

SAMKista valmistui huhtikuussa yhteensä 118 opiskelijaa

SAMKista valmistui kaikkiaan 118. Valmistuneista 16 suoritti YAMK-tutkinnon. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita.

Luvatan ja SAMKin väkeä seisoo SAMK-tekstin takana.

Luvata ja SAMK vahvistavat yhteistyötään kumppanuussopimuksella

Luvata ja SAMK ovat solmineet kumppanuussopimuksen, jonka tavoitteena on tiivistää yhteistyötä koulutuksen ja työelämän välillä sekä vahvistaa alueen osaamisen kehittämistä.