Liiketalouden opinnoissa kannattaa hyödyntää omia vahvuuksia

Niilo Valli on kolmannen vuoden liiketalouden opiskelija. Ovet Satakunnan ammattikorkeakouluun avautuivat ammattikoulun todistuksella, hyvän keskiarvon ansiosta. Alan valinta toimi hyvänä jatkumona kaupallisella alalla työskentelylle. Myös kokemuksen kartuttaminen oli heti opintojen alkaessa Niilolla tähtäimessä.

Niilo Valli jalkapallossa maalivahtina.

Ryhmätyöskentelyssä Niilo ei halua katsoa sivusta, vaan päästää luontaisen johtajuutensa valloilleen.

Niilo Valli on kolmannen vuoden liiketalouden opiskelija. Ovet Satakunnan ammattikorkeakouluun avautuivat ammattikoulun todistuksella, hyvän keskiarvon ansiosta. Alan valinta toimi hyvänä jatkumona kaupallisella alalla työskentelylle. Myös kokemuksen kartuttaminen oli heti opintojen alkaessa Niilolla tähtäimessä.

Opintonsa vuonna 2020 aloittanut Niilo suuntautuu opinnoissaan luovaan markkinointiin. Erityisesti suuntautumisessaan Niilo pitää siitä, että ryhmätöitä riittää. Niilo ei halua katsoa sivusta, vaan ottaa johtajan roolin käsiinsä.

– ­Ryhmätöissä saa tehdä kavereiden kanssa, eikä tarvitse pönkittää yksin, Niilo kertoo.

Roolin ottaminen juontaa juurensa Niilon kiinnostukseen esihenkilötyötä kohtaan. Hän on ehtinyt myös suorittaa muutamia esihenkilötyöhön liittyviä valinnaisia opintojaksoja, jotka ovat vain vahvistaneet halua kehittyä johtamisessa lisää.

Koulutuksessa valmistaudutaan työelämään

Luovan markkinoinnin opinnoissa perehdytään teoriaan, mutta Niilon mielestä käytännönläheisyyttä on myös hyvin vastapainoksi. Hänen mielestään on erityisen hyvä juttu, kun opiskelijat heitetään syvään päätyyn ja tehdään yrityksien kanssa yhdessä projekteja.

– Ei töissäkään pääse helpolla. Ensin testataan ja sitten opiskellaan aihetta lisää, Niilo toteaa.

Tradenomin koulutus kertoo työn tarjoajalle Niilon mielestä oikeasta asenteesta sekä halusta oppimista kohtaan sen lisäksi, että koulutus avaa jo itsessään myös työllistymismahdollisuuksia. Korkeakoulusta saatavasta tietotaidosta tietysti on apua ja sitä usein arvostetaan.

Niilo suosittelee Satakunnan ammattikorkeakoulua sen uuden sekä hyvän kampuksen vuoksi. Kampuksen käyttö vapaa-ajalla liikunnan tai opiskelun merkeissä on myös hänen mielestään mainitsemisen arvoinen asia.

– Osaavat opettajat tekevät SAMKissa opiskelusta sujuvaa, Niilo sanoo.

Niilon mielestä liiketalouden tutkinto-ohjelmaan hakiessa kannattaa omata kiinnostuneisuutta yritystoimintaa sekä organisaatiotoimintaa kohtaan, jotta opinnoista saa kaiken irti.

Lue lisää liiketalouden opinnoista Niilo Valli hymyilee mustassa nahkatakissa.

Niilo Valli

  • Kolmannen vuoden tradenomiopiskelija
  • Suuntautuu opinnoissaan luovaan markkinointiin
  • Vapaa-aikaa tykkää viettää jalkapalloa pelaten

Jaa tämä sivu

Elina Jalonen seisoo tiiliseinän vieressä

SAMKista sairaanhoitajaksi Sydänsairaalaan

Elina Jalonen valmistui viime vuonna sairaanhoitajaksi SAMKista. Valmistuttuaan ylioppilaaksi Rauman Lyseon lukiosta oli sairaanhoitajaksi opiskelu varma valinta, mutta paikkakunta opiskeluille oli vielä epäselvä.

Tiia Kenola seisoo SAMKin Porin kampuksen yhdyskäytävällä.

Yhdes-malli ja monimuotoiset harjoittelut: Tiia Kenolan matka sosionomiksi

Tiia Kenola on kokenut SAMKin sosionomiopinnot monipuolisina ja hyvät eväät tulevaisuuden työelämään antavina.

Ville-Pekka Vihma näyttelyssä Oulussa, Real Deal Yläkerta -galleriassa.

Ville-Pekka Vihma valmistuu kuvataiteilijaksi

Oulusta kotoisin oleva Ville-Pekka Vihma kirjoittaa parhaillaan opinnäytetyötään Kangasniemellä töidensä ohella. Hän opiskelee viimeistä vuottaan kuvataitelijaksi SAMKin Taidekoulun kampuksella Kankaanpäässä.