Leipurikondiittorista sosionomiksi

Rita Lindfors vaihtoi leipurikondiittorin ammatin sosiaalialan opintoihin, kun työelämän realiteetit ja käynti Ohjaamossa saivat hänet pohtimaan tulevaisuuttaan uudelleen. Nyt hän opiskelee ensimmäistä vuotta sosionomiksi SAMKissa – ja kokee olevansa oikealla polulla.

Rita Lindforsin mielestä koskaan ei ole myöhäistä vaihtaa alaa.
Rita Lindforsin mielestä koskaan ei ole myöhäistä vaihtaa alaa.

Yläkoulun jälkeen Rita lähti opiskelemaan graafista alaa, mutta vaihtoi leipurikondiittorin linjalle. Sieltä valmistuttuaan hän työskenteli neljän vuoden ajan elintarvikealalla, kunnes kiinnostus alkoi vetämään muualle. Rita hyväksyttiin SAMKiin opiskelijaksi vuonna 2023. Opintojen aloitus siirtyi vuodella asepalveluksen vuoksi, ja tällä hetkellä Rita on ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelija.

Uusi suunta löytyi Ohjaamolta

Rita työskenteli erilaisissa leipomoissa sekä ravintoloissa. Raha oli tiukalla, ja oman elämisen kustannukset sekä kahdesta kissasta huolehtiminen kävi haastavaksi.

Ohjaamolla käydessään Ritalla heräsi kiinnostus viedä elämä toiseen suuntaan. Ohjaamon työntekijöiden työnkuva vaikutti siltä, mitä voisi itsekin tehdä tulevaisuudessa: auttaa ihmisiä. Tähän vastauksena oli sosionomin opinnot.

– Ihmisten auttaminen tuntuu merkitykselliseltä. On myös mukavaa, kun ei tarvitse pukea erikseen työvaatteita. Voin olla vaikka ilman kenkiä, pelkät villasukat jalassa, Rita naurahtaa.

SAMK yllätti positiivisesti

– Luulin, että sosionomiksi olisi vaikea päästä. Oli helpotus huomata, ettei tarvitse olla kympin oppilas. Lopulta pääsinkin SAMKiin jopa liian aikaisin, sillä halusin suorittaa asepalveluksen ennen sitä.

Rita ajatteli opiskelun olevan perinteisempää mallia, eli paljon luentoja sekä kokeita. Todellisuus oli toisenlainen. Luentoja on muutamana päivänä viikossa ja kokeet ovat välillä videoita, haastatteluja ja jopa näytelmiä. SAMKissa hyödynnetään ryhmäoppimista, joka on sosionomin opinnoissa hyödyksi.

– Yllätyin siitä, miten samanhenkisiä ihmiset täällä ovat. Opiskelijoiden välillä vallitsee ymmärtäväisyys, eikä muita vieroksuta.

Rita kokee SAMKin olevan oikea valinta. SAMK huomioi hyvin ihmiset, joilla on neuropsykologisia haasteita, esimerkiksi ADHD. Tukea tarjotaan paljon. Rakennus on myös moderni ja esteetön myös värillisesti. Jokaiselle kerrokselle on oma värinsä.

– Tykkään myös juosta, kuntosalin juoksumatto on kovassa käytössä.

Jatkokouluttautuminen on vaihtoehto

Sosionomin opinnoissa on paljon suuntautumisvaihtoehtoja. Tällä hetkellä Ritaa kiinnostaa mielenterveys ja keskusteluavunanto, sekä rikosseuraamusala.

– Saatan myös tulevaisuudessa jatkokouluttautua psykoterapeutiksi.

Elämää on vaikea ennustaa, mutta on tärkeää olla rehellinen itselleen. Rita koki tarvitsevansa muutoksen, ja lähti toteuttamaan sitä haasteista huolimatta.

– Älä tuhlaa aikaasi alalla, joka ei tunnu omalta. Ei ole koskaan liian myöhäistä muuttaa elämäänsä itselleen sopivaksi.

—————

Rita Lindfors

  • Ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelija
  • Suoritti asepalveluksen ennen korkeakouluopintoja
  • Aiemmalta koulutukseltaan leipurikondiittori

—————

Artikkeli on kirjoitettu osana opiskelijoiden opinnoissaan tuottamaa juttusarjaa.

Jaa tämä sivu

Länsi-Suomen korkeakouluallianssi CSS logo.

Länsi-Suomen korkeakouluallianssi CSS vahvistaa länsirannikon kasvun voimaa – Centria, SAMK ja SEAMK rakentavat strategisen allianssin

Länsi-Suomen kolme ammattikorkeakoulua Centria, SAMK ja SEAMK rakentavat täysin uudenlaista toimintamallia sekä yhteisen strategian. Kolmen itsenäisen ammattikorkeakoulun yhteistyö vahvistaa koko Länsi-Suomen elinvoimaa, osaamista ja kasvua.

Osana päivien ohjelmaa oli paneelikeskustelu, jossa tarkasteltiin eri näkökulmista soveltavan liikunnan ammattilaisten koulutuksen ja osaamisen kehittymistä 2020-luvulla sekä tärkeimpiä tulevaisuuden osaamistarpeita ja kehittämistoimia.

Soveltavan liikunnan päivät kokosi alan asiantuntijat ja käytännön toimijat SAMKiin

Liikuntatieteellisen Seuran koordinoimat Soveltavan liikunnan päivät järjestettiin tänä vuonna SAMKin Porin kampuksella. Kaksipäiväinen tapahtuma toi Poriin noin 250 osallistujaa eri puolilta Suomea.

Menghua Liang-Haavisto on valmistunut Nursing-tutkinto-ohjelmasta vuonna 2021.

SAMKin alumni Menghua Liang-Haavisto valittiin Satakunnan Vuoden Uusyrittäjäksi

Kiinalaisen Hoitola Liangin yrittäjä Menghua Liang-Haavisto on valittu Satakunnan Vuoden Uusyrittäjä 2026 -kilpailun voittajaksi. Vuoden uusyrittäjä valittiin nyt viidettä kertaa.