Harjoittelu ulkomailla lisäsi rohkeutta ja itsenäisti
Sosionomiopiskelija Hanna Rinta-Hoiska pakkasi syyskuussa 2018 laukkunsa ja lähti kolmeksi kuukaudeksi harjoitteluun Espanjaan Fuengirolaan. Paikaksi valikoitui suomalainen päiväkerho.
Vapaa-ajallaan Hanna kävi muun muassa Gibraltarilla ja Marokossa ja kiersi Espanjaa. Kuvassa Hanna on Gibraltarin maisemissa.
Perinteisen opiskelijavaihdon lisäksi SAMKin opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa ulkomailla myös harjoittelujaksonsa. Kansainvälistä harjoittelua suorittavalla opiskelijalla on mahdollisuus apurahaan.
Espanjan kiireettömyys houkutti
Alkuvuodesta 2018 Hanna alkoi selvitellä mahdollisia harjoittelupaikkoja ja otti yhteyttä Fuengirolassa sijaitsevaan päiväkerhoon.
– Ajankohta ja elämäntilanne sattuivat olemaan sopivat lähteä harjoitteluun ulkomaille ja koska opiskelijavaihdot ovat kestoltaan pidempiä, kolme kuukautta harjoittelua tuntui turvalliselta vaihtoehdolta.
Kun Hanna oli saanut hyväksynnän harjoitteluun päiväkerholta, alkoi itse hakuprosessi, johon kuului lomakkeiden ja hakemuksien täyttämistä ja muita käytännön asioiden hoitamista. Kaiken tarvittavan avun Hanna kertoo saaneensa SAMKin kv-toimiston henkilökunnalta. Loppukeväästä lähtö Espanjaan varmistui. Kolmen muun suomalaisen tytön kanssa jaettava soluasunto löytyi netistä.
Hanna halusi nähdä uudenlaista kulttuuria ja ympäristöä ja millaista elämä muualla on. Espanjassa kiinnosti rento elämäntapa ja kiireettömyys.
– Espanjalaisilla ei ole kiirettä eikä stressiä aikatauluista. Jos sovitaan lounastreffit kello 14, paikalle saatetaan saapua 14.45, eikä siitä loukkaannuta, koska se on täysin normaalia heille.
Partion ohjaus toi vaihtelua harjoitteluun
Koska päiväkerholla ei ollut tarjota riittävästi tunteja, he ehdottivat, että Hanna toimisi myös suomalaisten 5–17-vuotiaiden lasten partiolippukunnan vetäjänä muutaman muun ohjaajan kanssa kaksi kertaa viikossa.
– Olin pienimpien lasten, sudenpentujen, ohjaajana ja opettelimme esimerkiksi solmujen tekemistä ja rinkan pakkaamista. Lapset pääsivät myös viikonloppuleirille.
Ulkomaille lähtö on kasvattanut ja tuonut lisää rohkeutta.
SAMK tukee hyvin harjoitteluun lähtöä ja on joustava.
– Kynnys kokeilla uusia asioita ei ole enää niin suuri, enkä enää mieti, että mitä jos epäonnistun, vaan lähden rohkeasti kokeilemaan. Kun menee yksin vieraaseen maahan ja mukavuusalueen ulkopuolelle, kehittyy ja itsevarmuus kasvaa. Nykyään on ollut helpompaa mennä esimerkiksi työhaastatteluihin ja muihin jännittäviin tilanteisiin ja luotan itseeni enemmän.
Opiskelijavaihtoon tai kansainväliseen harjoitteluun lähtöä Hanna suosittelee lämpimästi:
– Jos vain elämäntilanne antaa myöden niin kannattaa ehdottomasti lähteä! En keksi mitään huonoa sanottavaa kokemuksesta.
Tutustu sosiaalialan koulutukseen
Kuka? Mitä? Missä?
Kuka?
Hanna Rinta-Hoiska, 23, sosiaali- ja terveysalan opiskelija Satakunnan ammattikorkeakoulussa. Mitä?
Suoritti kansainvälisen harjoittelun Espanjan Fuengirolassa. Missä?
Suomalaisessa päiväkerhossa syksyllä 2018.