Etenemismahdollisuudet houkuttelivat Emman insinööriopintoihin

Turusta Poriin muuttanut Emma Alén opiskelee toista vuotta energia- ja ympäristötekniikan insinööriksi Satakunnan ammattikorkeakoulussa.

Silmälasit päässä isosti hymyilevä nainen.

Erilaisiin aurinkokennoihin tutustuminen liittyy Emman opintoihin.

Viiden välivuotensa aikana Emma työskenteli kaupan alalla. Siellä hän ei kuitenkaan päässyt nousemaan urallaan, ja näin häntä alkoi kiinnostaa energia- ja ympäristötekniikka.

– ­­­Tällä alalla on paljon paremmat etenemismadollisuudet, niin sitten minä ajattelin, että kyllä ne nämä insinööriopinnot ovat.

Alalla pääsee Emman mukaan todella hyviin työpaikkoihin ja kehittämään itseään oikeasti todella pitkälle. Sen takia alalle kannattaakin nyt hakeutua.

Haasteet kemian opiskelussa eivät lannistaneet hakemasta koulutukseen

– Luin koulutuksen kuvauksen ja ajattelin, että tämä kuulostaa vaikealta. Kemiaa ja fysiikkaa, mutta ei se haittaa ne menevät sitten siinä mukana. Kun haluaa jotakin, niin sen eteen tekee töitä.

Emman mielestä parasta opinnoissa ovat hänen opiskelukaverinsa, sekä SAMKin laadukas ja hauska opetus.

– Sinä tiedät, että et ole ikinä yksin. Jos tulee jokin ongelma vastaan, niin aina vain keräännytään ja lähdetään siitä yhdessä miettimään niitä asioita. Meillä on ihan superkivoja ihmisiä meidän alallamme, ja kun heistä tulee minun työkavereitani, niin ainakin tietää, että on mukavia ihmisiä samalla työpaikalla.

Vaikka Emma ei ole aina tiennyt haluavansa juuri tälle alalle, on hän tiennyt haluavansa auttaa maailmaa jollakin tavalla. Ennen energia- ja ympäristötekniikan opiskeluja Emma haaveili muun muassa sairaanhoitajan urasta.

Valmistumisensa jälkeen Emma haluaisi lähteä kehittämään omaa osaamistansa yliopistoon. Kiinnostavan työpaikan tullessa vastaan tulevaisuuden suunnitelmat voivat mennä uusiksi.

Lue lisää energia- ja ympäristötekniikan opinnoista. Emma hymyilemässä aurinkokennojen edessä.

Emma Alén

  • Toisen vuoden energia- ja ympäristötekniikan insinööriopiskelija (AMK)
  • Suuntautunut opinnoissaan enemmän energiatekniikkaan

Jaa tämä sivu

Aliisa Häkli kasvokuva.

Opiskelijamme työllistyvät: Tradenomiopintojen myötä ura aukesi pankkialalla

Aliisa Häkli valmistui SAMKista jouluna 2025 tradenomiksi (AMK). Hän työskentelee nyt asiakkuusneuvojana Länsi-Suomen Osuuspankissa.

Konetekniikan opinnoissa käytetään muun muassa Solidworksia.

Samuli Pertun opinnäytetyöpaikka löytyi kesätöiden kautta

Samuli Perttu opiskelee neljättä vuotta SAMKissa konetekniikan insinööriksi. Hän kirjoittaa opinnäytetyötä töiden ohella.

Sopimuksen allekirjoittivat SAMKin rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisilta ja Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dekaani Mari Sandell.

Helsingin yliopiston maisterikoulutusta ja tutkimusta Satakuntaan

Helsingin yliopisto ja SAMK aloittavat yhteistyön, joka vahvistaa luonnonvara-alan teknologiaosaamista ja avaa SAMKin opiskelijoille uusia jatko-opintopolkuja.