Kuusi miljoonaa euroa tutkimusrahoitusta SAMKille

Satakunnan ammattikorkeakoulu on menestyi viime vuoden lopulla hyvin tutkimusrahoituksen hankinnassa. Kansallista ja kansainvälistä tutkimusrahoitusta on tulossa yhteensä kuusi miljoonaa euroa. Rahoitus kanavoituu 20 Satakuntaa palvelevaan tutkimushankkeeseen.

Sinisävytteinen abstrakti kuva

SAMK panostaa teknologiateollisuutta ja yritystoimintaa tukevaan käytännönläheiseen tutkimustoimintaan tutkimuskeskustensa kautta.

RoboAI-tutkimuskeskuksessa modernisoidaan teknologiayrityksiä robotiikan ja tekoälyn avulla yhdessä Tampereen yliopiston kanssa. Rahoitusta on saatu myös ajankohtaiseen akkumateriaalien kierrätystutkimukseen. Aihe liittyy SAMKin ja Vaasan yliopiston yhteistyöhön professuurin ja maisteriohjelman puitteissa. Professuurin tutkimusala ja maisteriohjelman sisältö ovat suunnitteilla.

Tiedolla johtamisen keskuksen toiminnan puitteissa yrityksiä valmennetaan ymmärtämään dataa sekä jalostamaan sitä liiketoiminnaksi. Matkailun kehittämiskeskus puolestaan tukee pieniä matkailuyrityksiä digitaalisessa kehityksessä sekä kestävässä ja vastuullisesssa matkailussa. Merilogistiikan tutkimuskeskuksen laboratoriossa tutkitaan toimitusketjujen materiaali-, tieto- ja rahavirtojen hallintaa merellä, satamissa ja maalla.

SAMKissa tutkitaan myös työaikaisen ravitsemuksen vaikutusta työntekijöiden jaksamiseen. Tavoitteena on saada Satakuntaan ravitsemustieteen tutkimusyksikkö.

Kansainvälisissä tutkimushankkeissa tavoitteina ovat muun muassa vientiverkoston rakentaminen Azerbaidzaniin, kiertotalous ravintola-alalla, sadevesien käsittely kaupungeissa sekä monet muut erityisesti kestävään kehitykseen liittyvät kokonaisuudet.

SAMK on saanut viimeisen kolmen vuoden aikana yhteensä 20 miljoonaa euroa tutkimusrahoitusta ja tehnyt yhteistyötä yli 500 satakuntalaisen yrityksen kanssa.

 

Tutustu SAMKin tutkimustoimintaan

Jaa tämä sivu

Porin kaupunginjohtaja Lauri Inna, Turun yliopiston rehtori Marjo Kaartinen ja Satakunnan ammattikorkeakoulun rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisilta allekirjoittivat sopimuksen Porin kaupungintalolla.

Pori Space Lab aloittaa toimintansa – Porin kaupunki, Turun yliopisto ja Satakunnan ammattikorkeakoulu allekirjoittivat yhteistyösopimuksen

Pori Space Lab on Porin kaupungin, Turun yliopiston ja Satakunnan ammattikorkeakoulun yhteinen alusta avaruusteknologiayhteistyölle. Yhteistyön tavoitteena on pienoissatelliittiohjelma, jossa yhdistyvät tutkimus ja koulutus sekä yhteistyö elinkeinoelämän ja kansainvälisten verkostojen kanssa.

Sopimuksen allekirjoittivat SAMKin rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisilta ja Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dekaani Mari Sandell.

Helsingin yliopiston maisterikoulutusta ja tutkimusta Satakuntaan

Helsingin yliopisto ja SAMK aloittavat yhteistyön, joka vahvistaa luonnonvara-alan teknologiaosaamista ja avaa SAMKin opiskelijoille uusia jatko-opintopolkuja.

SuomiAreenan tilaisuus Porin kaupungintalon sisäpihalla, kameramies seisoo selin etualalla, taustalla keskustelijat.

SAMK mukana SuomiAreenassa avaruusteknologian, osaamisen ja kestävän tulevaisuuden teemoilla

SAMK on mukana SuomiAreenassa Porissa 23.–26.6.2026. SAMK osallistuu viikon aikana sekä Kansalaistorin ohjelmaan että SuomiAreenan suureen avaruuspäivään, jossa pohditaan avaruusteknologian mahdollisuuksia ja Suomen roolia alan tulevaisuuden menestystarinana.