Sosionomitutkinnolla vielä varhaiskasvatuksen opettajaksi

Uuden varhaiskasvatuslain myötä viimeistään elokuussa 2019 sosionomin opinnot aloittava voi vielä pätevöityä varhaiskasvatuksen opettajaksi ja varhaiskasvatuksen sosionomiksi. 1.9.2019 tai sen jälkeen opinnot aloittava voi saada varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuuden.

SAMK Soteekki-synttarit.
TerveSynttärit on lasten kestosuosikki.

Kevään 2019 yhteishaku on siis viimeinen tilaisuus hakeutua ammattikorkeakouluun varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuteen johtaviin 60 opintopisteen laajuisiin opintoihin. Sosionomitutkinnon opetussuunnitelmaan sisältyy silti jatkossakin varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan opintoja, joista saa varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuuden.

Satakunnan ammattikorkeakoulussa sosionomiksi voi opiskella päivätoteutuksessa, joka on suunnattu ylioppilaille ja ammatillisesta koulutuksesta valmistuneille. Sosionomiksi voi opiskella myös monimuotototeutuksessa, jonka kohderyhmänä ovat työssäkäyvät alan ammatillisen tutkinnon suorittaneet. Päivätoteutuksessa on tarjolla 60 aloituspaikkaa ja monimuotototeutuksessa 20 aloituspaikkaa.

SAMKin sosiaalialan opinnoissa on varhaiskasvatuksen lisäksi mahdollisuus syventyä myös aikuissosiaalityöhön, erityiskasvatukseen ja vammaistyöhön tai lastensuojeluun, perhetyöhön ja nuorisokasvatukseen.

Koulutuksiin voi hakea yhteishaussa 20.3.–3.4.2019. Opinnot alkavat elokuussa 2019.

Varhaiskasvatuksen täydentävät opinnot sosionomeille

SAMKissa on mahdollisuus myös täydentää sosionomin (AMK) -tutkintoa varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuteen täydentävillä 60 opintopisteen opinnoilla. Opinnot voi suorittaa avoimen ammattikorkeakoulun kautta. Hakuaika on auki 31.5.2019 asti.

Lisätiedot sosiaalialan päiväkoulutuksesta Lisätiedot sosiaalialan monimuotokoulutuksesta Lisätiedot varhaiskasvatuksen täydentävistä opinnoista sosionomeille (AMK)

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Kankaanpään Taidekoulun kampuksella on nähtävissä ensimmäinen alumninäyttely URA I.

Ensimmäinen alumninäyttely tuo esiin kuvataiteilijoiden urapolkuja

Kankaanpään Taidekoulun kampuksella järjestettävä ensimmäinen alumninäyttely URA I kokoaa yhteen Kankaanpäästä valmistuneita kuvataiteilijoita.

Christabel Fernando palkittiin vuoden kansainvälisenä opiskelijana.

Määrätietoisesti kohti unelmaa – opiskelijasta yrittäjäksi

Raumalla asuva Christabel Fernando rakentaa määrätietoisesti omaa uraansa yrittäjänä. SAMKin International Business -tutkinto-ohjelmasta valmistuneen Fernandon polkua ovat muovanneet opinnot, työura ja vahva kiinnostus yrittäjyyteen.

Kuvassa on SAMKin opiskelijoita kansainvälisten opiskelijoiden Welcome Week -viikolta.

Syksyn haut käynnistyivät – SAMKissa haussa kymmenen tutkinto-ohjelmaa

Syksyn hakuajat alkoivat tänään. Haut päättyvät 10.9.2026 klo 15.00. SAMKissa on tarjolla kymmenen koulutusta, joiden opinnot alkavat vuoden 2027 alussa.