SAMK tuntui sopivalta vaihtoehdolta perhe-elämän ohelle

Noora Heikkilä on luovan markkinoinnin opiskelija, joka aloitti opiskelut syksyllä 2023. Noora on kotoisin Porista ja hänellä on 3-vuotias tytär, joten tuntui luonnollisimmalta vaihtoehdolta hakea opiskelupaikkaa omasta kotikaupungista.

Noora Heikkilä Porin kampuksen käytävällä.
Noora Heikkilä halusi opiskella kotipaikkakunnallaan Porissa, koska hän on jo perheellinen.

Noora kertoo opiskeluihin sisältyvän pakollisia ja valinnaisia opintojaksoja. Ensimmäinen vuosi oli pääasiassa pakollisten opintojen suorittamista. Kesällä Noora suoritti valinnaisen opintojakson ”Esihenkilöosaaminen”, koska se kiinnosti häntä. Toisena opiskelusyksynä hän päätti keskittyä vain pakollisiin opintoihin.

Opiskelijan arki on mukavaa

Noora kertoo SAMKissa opiskelun olevan mukavaa. Hänellä ei ollut ennakkoluuloja opiskelua tai korkeakoulua kohtaan.

– Opiskelu on paljon vapaampaa, mutta työläämpää kuin osasin odottaa. Myös opiskelun ja oman elämän tasapainottaminen on vaatinut harjoittelua, Noora toteaa.

Nooran arjesta osa kuluu 3-vuotiaan lapsen kanssa. Tämän takia hänelle on tärkeätä osata ennakoida tehtävien tekoa, jotta saa palautettua ne ajallaan. Noora kertoo myös käyvänsä töissä, mutta vähentäneensä töitä opiskelujen alkaessa, jotta aikaa jäisi myös muulle elämälle.

Opiskelija-elämän tuomia iloja ja tulevaisuudensuunnitelmia

Nooran mielestä tärkeimpiä asioita opiskelussa ovat uuden oppiminen ja että päivä päivältä yrittää mennä kohti omia tavoitteita ja unelmia. Noora kokee myös uusien ystävien olevan isossa roolissa opiskelussa. Noora onkin osallistunut opiskelujen ohella itseä kiinnostaviin opiskelijatapahtumiin. Heikkilä kertoo tapahtumien olevan hauskoja ja niissä pääsee näkemään muita opiskelijoita sekä kavereita.

Noora kokee, että tradenomiksi opiskelu on ollut oiva alkusteppi hänen tulevaisuudelleen.

– Tämä ala antaa minulle ponnistuksen tulevaan, Heikkilä sanoo.

Opintojen jälkeen Noora aikoo aluksi keskittyä töiden tekoon, mutta haluaa pitää ovet avoinna. Hänen suuri haaveensa olisi päästä myöhemmin yliopistoon jatkamaan opintoja, jos elämäntilanne sen sallii.

—————

Noora Heikkilä

  • 23-vuotias liiketalouden opiskelija
  • suuntautuminen: luova markkinointi
  • Kotoisin Porista

—————

Artikkeli on kirjoitettu osana opiskelijoiden opinnoissaan tuottamaa juttusarjaa.

Jaa tämä sivu

Länsi-Suomen korkeakouluallianssi CSS logo.

Länsi-Suomen korkeakouluallianssi CSS vahvistaa länsirannikon kasvun voimaa – Centria, SAMK ja SEAMK rakentavat strategisen allianssin

Länsi-Suomen kolme ammattikorkeakoulua Centria, SAMK ja SEAMK rakentavat täysin uudenlaista toimintamallia sekä yhteisen strategian. Kolmen itsenäisen ammattikorkeakoulun yhteistyö vahvistaa koko Länsi-Suomen elinvoimaa, osaamista ja kasvua.

Osana päivien ohjelmaa oli paneelikeskustelu, jossa tarkasteltiin eri näkökulmista soveltavan liikunnan ammattilaisten koulutuksen ja osaamisen kehittymistä 2020-luvulla sekä tärkeimpiä tulevaisuuden osaamistarpeita ja kehittämistoimia.

Soveltavan liikunnan päivät kokosi alan asiantuntijat ja käytännön toimijat SAMKiin

Liikuntatieteellisen Seuran koordinoimat Soveltavan liikunnan päivät järjestettiin tänä vuonna SAMKin Porin kampuksella. Kaksipäiväinen tapahtuma toi Poriin noin 250 osallistujaa eri puolilta Suomea.

Menghua Liang-Haavisto on valmistunut Nursing-tutkinto-ohjelmasta vuonna 2021.

SAMKin alumni Menghua Liang-Haavisto valittiin Satakunnan Vuoden Uusyrittäjäksi

Kiinalaisen Hoitola Liangin yrittäjä Menghua Liang-Haavisto on valittu Satakunnan Vuoden Uusyrittäjä 2026 -kilpailun voittajaksi. Vuoden uusyrittäjä valittiin nyt viidettä kertaa.