Kiinnostus matkailualaan heräsi uudelleen

Essi Hyvönen opiskelee kolmatta vuotta restonomiksi Satakunnan ammattikorkeakoulussa, vaikka matkailupalvelujen tuottajaksi valmistumisen jälkeen hän ei halunnut kuullakaan sanaa matkailuala. Hänen mielensä kuitenkin muuttui.

Essi työskentelemässä tietokoneella.

Essi opiskelee kolmatta vuotta matkailua Satakunnan ammattikorkeakoulussa.

Essi Hyvönen opiskelee kolmatta vuotta restonomiksi Satakunnan ammattikorkeakoulussa, vaikka matkailupalvelujen tuottajaksi valmistumisen jälkeen hän ei halunnut kuullakaan sanaa matkailuala. Hänen mielensä kuitenkin muuttui ajan myötä.

– Hain ainoastaan Satakunnan ammattikorkeakouluun, koska en ollut vielä valmis muuttamaan Porista ja omat läheiset asuvat lähellä, Essi kertoo.

Essi kokee koulutuksen tarpeeksi kattavaksi ja hän on pitänyt siitä, että heillä on ollut käytännönläheistä työskentelyä opinnoissa, kuten esimerkiksi markkinointia ja tapahtumatuotantoa.

Opintojen edetessä ala alkoi tuntumaan omalta

Essiä kiinnostaisi työskennellä tulevaisuudessa matkailualan liiketoiminnan ja ehkä mahdollisesti markkinoinnin parissa. Ensimmäisenä ja toisena lukuvuonna Essiä kiinnosti pelkästään tapahtumatuotanto, mutta nyt Essi on kallistunut enemmän liiketoiminnan puolelle.

– Tapahtumien järjestämisessä olen ollut mukana opintojaksojen suoritusten ja tuutori- ja ainejärjestötoiminnan myötä sekä toimin tällä hetkellä PoReston eli Porin Restonomiopiskelijat – PoResto ry:n ainejärjestön sihteerinä, Essi kertoo.

Matkailualan liiketoiminnan tutkinto-ohjelma tarjoaa erilaisia työllistymismahdollisuuksia. Töitä voi tehdä yrittäjänä, projektipäällikkönä tai vaikka tapahtumakoordinaattorina.

– Yleensä kysytään, että tuleeko sinusta hotellivirkailija vai matkaopas, kun valmistut? Näihin työtehtäviin valmistutaan kuitenkin toisen asteen matkailun koulutuksesta tai matkanjärjestäjän kurssilta, ei ammattikorkeakoulusta, Essi kertoo.

Opiskeluaikoina Essille tuli hieman yllätyksenä, että kuinka helposti hän pääsi verkostoitumaan ihmisten kanssa.

– Suosittelen lämpimästi hakemaan yhteishauissa opiskelemaan restonomiksi, jos vain löytyy kiinnostusta alaa kohtaan. Nämä vuodet ovat olleet antoisia kaikin puolin enkä vaihtaisi näitä mihinkään, Essi toteaa.

Lue lisää restonomiopinnoista Essi nojaa portaiden kaiteeseen.

Essi Hyvönen

  • 24-vuotias
  • Opiskelee matkailun koulutusohjelmassa restonomiksi
  • Ammatiltaan matkailupalvelujen tuottaja
  • Näkee itsensä töissä matkailualan liiketoiminnan ja -markkinoinnin parissa
  • Toimii Porin Restonomiopiskelijat – PoResto ry:n ainejärjestön sihteerinä

Jaa tämä sivu

Kankaanpään Taidekoulun kampuksella on nähtävissä ensimmäinen alumninäyttely URA I.

Ensimmäinen alumninäyttely tuo esiin kuvataiteilijoiden urapolkuja

Kankaanpään Taidekoulun kampuksella järjestettävä ensimmäinen alumninäyttely URA I kokoaa yhteen Kankaanpäästä valmistuneita kuvataiteilijoita.

Christabel Fernando palkittiin vuoden kansainvälisenä opiskelijana.

Määrätietoisesti kohti unelmaa – opiskelijasta yrittäjäksi

Raumalla asuva Christabel Fernando rakentaa määrätietoisesti omaa uraansa yrittäjänä. SAMKin International Business -tutkinto-ohjelmasta valmistuneen Fernandon polkua ovat muovanneet opinnot, työura ja vahva kiinnostus yrittäjyyteen.

Kuvassa on SAMKin opiskelijoita kansainvälisten opiskelijoiden Welcome Week -viikolta.

Syksyn haut käynnistyivät – SAMKissa haussa kymmenen tutkinto-ohjelmaa

Syksyn hakuajat alkoivat tänään. Haut päättyvät 10.9.2026 klo 15.00. SAMKissa on tarjolla kymmenen koulutusta, joiden opinnot alkavat vuoden 2027 alussa.