Johtamisen lehtori Petra Sippolalla on palo myös itsensä kehittämiseen

Petra Sippola aloitti SAMKissa viime vuoden lopulla johtamisen lehtorina. Parasta hänen työssään ovat kohtaamiset ja se, että saa koko ajan tonkia, tutkia ja soveltaa asioita.

Petra Sippola seisoo SAMKin Porin kampuksen yhdyskäytävällä

Petra Sippola kertoo olevansa unelmatyössään.

Petra Sippola on viihtynyt SAMKissa hyvin.

– Opetan enimmäkseen YAMK-tutkinnossa. AMK-tutkinnon puolella opetan kehittyvää johtamista. Ohjaan lisäksi opinnäytetöitä, kirjoitan julkaisuja ja olen mukana muutamassa hankkeessakin.

Hän kiittää, että työtä saa tehdä pääosin etänä. Työ ei sinänsä hänen mielestään muutu, vaikka sitä tekisi eri välineillä etänä. Laajat verkostot ja oman tiimin tuki ovat tärkeitä.

– Pystyn liittämään hyvin yhteen perheen, kodin ja työn. Se on sellainen arvo, jota ei voi edes rahassa mitata, hän sanoo.

Unelmatyössä yhdistyvät asioiden tutkiminen ja ihmisten kohtaamiset

Sippola asuu miehensä ja neljän lapsensa kanssa Isossakyrössä.

– Meillä on maatila, jota mieheni hoitaa. Hän on lisäksi Componentan Kurikan yksikön johtaja. Meillä puhutaan paljon johtamisesta kotonakin. Saan siis sielläkin haastaa ajatuksia, hän naurahtaa.

Sippolan ura on sekä kauppatieteiden että hyvinvoinnin puolella. Hän on toiminut pitkään liikunta-alan yrittäjänä ja kouluttajana. SAMKiin hän tuli Seinäjoen ammattikorkeakoulusta, missä hän vastasi yrittäjyyden koulutuksesta ja työskenteli erityisesti johtamisen opinnäytetöiden ohjausten parissa.

– Olen innostunut kehittämään itseäni jatkuvasti. Tällä hetkellä opiskelen positiivista psykologiaa, hän kertoo.

Hän on nyt mielestään unelmatyössään. Siinä yhdistyy kaksi hänelle tärkeää asiaa.

– Hienoa, että saan tonkia ja tutkia asioita. On sellainen tiedonjano ja uteliaisuus. Saan koko ajan olla uuden tiedon ääressä, soveltaa ja pohtia. Tärkeitä ovat myös kohtaamiset opiskelijoiden kanssa. On mielenkiintoista päästä heidän ajatusmaailmaansa ja heidän organisaationsa yrityskulttuuriin kurkistamaan.

Johtamisessa tärkeintä on läsnäolo

Sippola nostaa johtamisen tärkeimmäksi kulmakiveksi ihmisten johtamisen, joka koostuu arvostuksesta, aidosta kiinnostuksesta ja luottamuksen rakentamisesta.

– Ihmisten johtamisesta puhutaan nyt paljon. Johtamisessa tärkeää on kulkea vieressä ja mahdollistaa työntekijöiden työ. Silloin jää omalle luovuudellekin tilaa. Myös itsensä johtamisen taitoja tulisi ihan kaikkien kehittää.

Hän kertoo kuunnelleensa juuri automatkalla Lähtijät-podcastia, joka käsittele irtisanoutumisaaltoa ja siihen liittyviä syitä. Suurimmaksi syyksi nousivat arvot. Jos ne eivät kohtaa työntekijän henkilökohtaisia arvoja, niin siitä tulee ristiriita ja saa työntekijän voimaan huonosti. Heti toisena syynä oli huono johtaminen, esimerkiksi mikromanageeraus.

– Näen liittymäkohtia tässä ajassa sadan vuoden taakse. Silloin alkoi teollistuminen ja uudenlainen työn tekeminen. Olemme tällä hetkellä samantyyppisessä murroksessa, kun menemme tietoyhteiskunnassa seuraavalle tasolle. Onneksi samaan aikaan työelämän vaateiden ja teknologian kehittymisen kanssa ovat nousseet myös pehmeät arvot.

Etätyö haastaa hänen mukaansa johtamista.

– Monipaikkaisuudessa tärkeään asemaan nousee viestinnän merkitys ja myös yhteisölliset kokoontumiset ajankohtaisten asioiden äärellä. Etäjohtajakin voi olla läsnä ja kuunnella. Johtaminenhan on suurelta osin kuuntelemista ja erityisesti kuulemista, hän sanoo.

Hän pohtii, että myös opiskelu on murroksessa. Kukaan ei varmaksi tiedä, millaista opiskelu tulee olemaan.

– Paljonko kansainvälisyys vielä lisääntyy? Onko järkevintä tarjota paljon massakursseja? Tarvitaanko pian enää mitään kampusrakennuksia? Näitä kaikkia asioita tulee skannata koko ajan ja meidän tehtävämme on vastata niihin, hän pohtii.

Lue lisää SAMKista työnantajana ja katso avoimet työpaikat Lue lisää Johtamisen ja palveluliiketoiminnan opinnoista

Jaa tämä sivu

SAMKin Youtube-kanava.

SAMK mukana TKI-kärjet 2024 -kilpailussa kahdella videolla

Valtakunnallinen ammattikorkeakoulujen TKI-kärjet-kilpailu järjestetään jälleen maaliskuussa 2024. SAMK osallistuu kilpailuun kahdella kilpailuvideolla, joilla esitellään tutkimustoimintaamme.

Henna Kyhä istuu keltaisella tuolilla.

Tutkimuspäällikkönä työikäisten hyvinvoinnin asialla

SAMKissa toimii nyt Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskus. Keskuksen toiminta keskittyy satakuntalaisten työntekijöiden hyvinvointiin ja sen myötä maakunnan työvoiman saatavuuden haasteisiin. Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskusta vetää tutkimuspäällikkö ja kasvatustieteen tohtori Henna Kyhä.

Tubettaja Roni Bäck seisoo kädet levitettyinä vihreänsävyisessä Pelisellissä.

Peliselli avattiin juhlallisesti käyttöön – Katso kuvagalleria!

Perjantaina 24.11. järjestetty Well Played -tapahtuma keräsi yhteen RoboAI tutkimus- ja tuotekehityskeskuksen yhteistyökumppaneita ja sidosryhmiä elämykselliseen iltapäivään. Samalla vihittiin käyttöön uusi peli- ja elämyslaboratorio Peliselli.