Vuoden 2021 menestystarinat julkaistu – Uusi Agora-lehti ilmestyi

Vuoden 2020 menestystarinat on julkaistu SAMKin sidosryhmälehti Agoran uusimmassa numerossa. Agora on ilmestynyt painettuna ja sen voi lukea myös verkossa.

Osa Agora-lehden kannesta

SAMK on toteuttanut vuosien kuluessa useita Suomen liikuntapaikkojen esteettömyyttä edistäviä hankkeita. Hankkeiden vastuuvetäjinä ovat toimineet Reetta-Kaisa Kuusiluoma, Kati Karinharju ja Riikka Tupala.

Agora-lehden kansiAgoraan on nostettu menestystarinoita vuoden 2021 varrelta. Lehdessä kerrotaan avoimen AMKin opintojen huikeasta kasvusta. Vuonna 2021 SAMKin avoimessa ammattikorkeakoulussa suoritettiin ennätysmäärä opintopisteitä, lähes 32 800. Lehdessä käsitellään myös SAMKin pitkäjänteistä liikuntapaikkojen esteettömyys- ja saavutettavuustyötä, kansainvälisesti merkittävää antimikrobisiin pintoihin keskittyvää tutkimusta sekä satamasovelluksen kunniamainintaa Seatrade Awardsin finaalissa. Kurkistamaan päästään myös SAMKin uusien tutkimuskeskusten toimintaan.

Lisäksi rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisilta kertoo pääkirjoituksessaan SAMKin merkityksestä alueen työelämän, koulutuksen ja TKI-toiminnan kokoavana voimana.

Agora on ilmestynyt painettuna ja sen voi lukea myös verkossa.

Lue uusi Agora

Jaa tämä sivu

Tuulivoimala kirkkaansinisen taivaan edessä.

Resurssiviisauden osaamiskeskus vahvistaa Satakunnan kilpailukykyä

SAMKin uusi Resurssiviisauden osaamiskeskus kokoaa noin 30 tutkijan ja opettajan osaamisen. Keskus kehittää ratkaisuja kestävään kasvuun, kilpailukykyyn ja huoltovarmuuteen. Pitkän aikavälin tavoite on kunnianhimoinen: Satakunnasta halutaan tehdä Suomen resurssiviisain alue.

SAMKin elokuun henkilöstöpäivän yhteydessä pidettiin myös taukojumppaa.

SAMKissa työyhteisöä kehitetään yhdessä

SAMKissa henkilöstötutkimuksen tärkein tehtävä ei ole mittaaminen itsessään, vaan työyhteisön kehittäminen. Tulokset antavat pohjan keskustelulle siitä, mikä työssä toimii ja mitä voidaan tehdä paremmin.

Henkilöstöpäivässä palkittiin ansioituneita samkilaisia.

Henkilöstöpäivässä palkittiin ansioituneita samkilaisia

SAMKin henkilöstöpäivässä palkittiin jälleen ansioituneita samkilaisia ja yhteisöjä. Tunnustuksia jaettiin vuoden menestystarinasta, aloitteesta, hanketoimijasta, julkaisijasta, viestijästä, opettajasta ja samkilaisesta. Lisäksi palkittiin opiskelija- ja henkilöstöryhmät erinomaisesta yhteisöllisestä toiminnasta.