Viivi päätyi ystävien kehotuksesta opiskelemaan tietojenkäsittelyä

Yhteishaun aikaan Viivi Riikonen oli alun perin miettinyt insinöörin ja liiketalouden opintoja. Hän päätyi kuitenkin tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelmaan, koska ala vaikutti mielenkiintoiselta. Kyseisellä alalla on myös hyvät työllistymismahdollisuudet tulevaisuudessa.

Viivi on ollut tyytyväinen valitsemaansa tutkinto-ohjelmaan.

Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelmaan hakeutuminen on Viivin mukaan ollut oikea päätös.

– Olen ollut tyytyväinen valitsemaani koulutukseen. Koen, että tämä oli oikea valinta minulle, vaikkei se alun perin ollut ensimmäinen vaihtoehtoni, sanoo Viivi.

Opinnot ovat monipuolisia ja valinnanvaraa löytyy

Koulutuksen ammattiopinnoissa valinnanvaraa on paljon. Valita voi esimerkiksi dataosaamisen, ohjelmointitaitojen, ohjelmistojen tuottamisen tai verkko- ja pilvipalveluiden osaamisen opintojaksoja sen mukaan, mihin haluaa erikoistua.

– Itse pidän kaikista eniten ohjelmointiin liittyvistä opintojaksoista, erityisesti front-end-ohjelmointi kiinnostaa minua. Myös projektitoiminnan ja käyttöliittymän suunnittelun jaksot ovat olleet mielenkiintoisia, Viivi kertoo.

Itse opinnoissa Viivin yllätti opintojaksojen laajuus sekä itsenäisen opiskelun määrä. Tähän hän antaa vinkiksi tuleville opiskelijoille, että tehtävien aloittaminen ajoissa ja panostaminen omaan työskentelyyn on avain opiskeluissa menestymiseen.

Opiskelijatovereiden tärkeys opinnoissa

Viivi haluaa nostaa toiseksi vinkiksi tuleville SAMKin opiskelijoille, erityisesti samaan tutkinto-ohjelmaan tuleville, opiskelijatovereiden merkityksen niin opinnoissa kuin vapaa-ajallakin.

– Kannattaa tutustua oman ryhmän opiskelijoihin ja pitää heidän kanssaan yhteyttä. Opiskelu tuntuu huomattavasti helpommalta, kun saa vertaistukea samassa tilanteessa olevilta. Heiltä voi kysyä apua, eikä tarvitse yrittää selviytyä yksin.

Lue lisää tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelmasta Viivi Riikonen puolivartalokuva

Viivi Riikonen

  • 21-vuotias
  • Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma

Jaa tämä sivu

Kankaanpään Taidekoulun kampuksella on nähtävissä ensimmäinen alumninäyttely URA I.

Ensimmäinen alumninäyttely tuo esiin kuvataiteilijoiden urapolkuja

Kankaanpään Taidekoulun kampuksella järjestettävä ensimmäinen alumninäyttely URA I kokoaa yhteen Kankaanpäästä valmistuneita kuvataiteilijoita.

Christabel Fernando palkittiin vuoden kansainvälisenä opiskelijana.

Määrätietoisesti kohti unelmaa – opiskelijasta yrittäjäksi

Raumalla asuva Christabel Fernando rakentaa määrätietoisesti omaa uraansa yrittäjänä. SAMKin International Business -tutkinto-ohjelmasta valmistuneen Fernandon polkua ovat muovanneet opinnot, työura ja vahva kiinnostus yrittäjyyteen.

Kuvassa on SAMKin opiskelijoita kansainvälisten opiskelijoiden Welcome Week -viikolta.

Syksyn haut käynnistyivät – SAMKissa haussa kymmenen tutkinto-ohjelmaa

Syksyn hakuajat alkoivat tänään. Haut päättyvät 10.9.2026 klo 15.00. SAMKissa on tarjolla kymmenen koulutusta, joiden opinnot alkavat vuoden 2027 alussa.