Sosiaali- ja terveysalan harjoittelu keväällä 2020

Sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille on lähetetty sisäinen tiedote harjoitteluista kevään 2020 osalta.

Maapallo / Earth

Sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden harjoittelujaksot tullaan perumaan kevään 2020 osalta ja tilalle tarjotaan opetussuunnitelman mukaisia opintoja verkko-opintoina. Peruuntuneet harjoittelujaksot pyritään toteuttamaan syksyn 2020 aikana. Tulevista verkko-opinnoista tiedotetaan mahdollisimman pian.

  1. Meneillään olevat harjoittelut jatkuvat, jos organisaatio on valmis jatkamaan harjoittelun loppuun.
  2. Kevään tulevien harjoittelujen sijasta tehdään teoriaopintoja, siten että opintojen etenemiset eivät viivästy.
  3. Harjoitteluiden koordinaattorit informoivat harjoittelupaikkoja siitä, ettei keväällä tule enää opiskelijoita harjoittelujaksoille.
  4. Lisäksi huomioidaan, että kenenkään valmistuminen kevään aikana ei viivästy poikkeusoloista huolimatta. Koulutusohjelmakohtaisesti (OPS-vastaava ja tutor) käydään keskustelut opintojen loppuvaiheessa olevien opiskelijoiden kanssa.
  5. Soteekki ei toimi kevään aikana kampuksella. Soteekin henkilökunta ja ohjaavat opettajat ohjeistavat opiskelijoita, miten toimitaan opintojen etenemiseksi.

Tilanne saattaa muuttua ja tulla uusia ohjeistuksia.

Tiina Savola, johtaja, hyvinvointi ja terveys -osaamisalue
Maarit Harjanne, tiimivastaava, hoitotyö
Erja Hannula, tiimivastaava, hoitotyö
Merja Sallinen, tiimivastaava, Kuntoutuksen ohjaus ja Fysioterapia
Kari Rajaniemi, tiimivastaava, Sosiaaliala ja vanhustyö

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Entinen NASA-astronautti Tim Kopra (oik.) ja NASA HUNCH -ohjelman ohjelmapäällikkö Scott Rodriguez kuuntelivat opiskelijoiden esittelyjä avaruusaiheisista projekteista vierailullaan SAMKissa.

Kansainvälisiä avaruusalan edustajia vieraili Porissa – katso kuvagalleria

Entinen NASA-astronautti Tim Kopra, NASA HUNCH -ohjelman ohjelmapäällikkö Scott Rodriguez ja Houstonin pääkonsuli Stefan Lindström vierailivat Porissa tutustumassa alueen mahdollisuuksiin avaruusalan koulutuksen, tutkimuksen ja kansainvälisen yhteistyön kehittämisessä.

Pink roses.

SAMKista valmistui huhtikuussa yhteensä 118 opiskelijaa

SAMKista valmistui kaikkiaan 118. Valmistuneista 16 suoritti YAMK-tutkinnon. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita.

Luvatan ja SAMKin väkeä seisoo SAMK-tekstin takana.

Luvata ja SAMK vahvistavat yhteistyötään kumppanuussopimuksella

Luvata ja SAMK ovat solmineet kumppanuussopimuksen, jonka tavoitteena on tiivistää yhteistyötä koulutuksen ja työelämän välillä sekä vahvistaa alueen osaamisen kehittämistä.