SAMK ja Aalto-yliopisto yhteistyöhön: Tarvittuja osaajia metallialalle

Satakunnan alueen yrityksillä, etenkin prosessiteollisuuden osalta, on ollut suuri tarve saada korkeasti koulutettuja osaajia. SAMK, Aalto-yliopisto, Satakunnan metallinjalostusyritykset ja Porin kaupunki ovat aloittaneet yhteistyön, jonka avulla voidaan vastata tähän tarpeeseen.

Opiskelijaryhmä turvavarusteissa Bolidenin Harjavallan kuparihienokuonan kaatopaikalla.

Opiskelijaryhmä kävi lehtori Riitta Derstenin (oik.) kanssa helmikuussa ympäristölainsäädännön opintojaksolla vierailulla Bolidenin Harjavallan kuparihienokuonan kaatopaikalla.

– SAMKissa energia- ja ympäristötekniikan koulutusohjelman sisällä alkaa syksyllä 2020 ensimmäistä kertaa prosessitekniikan polku. Tämän polun käytyään on mahdollista hakea Aalto-yliopiston Sustainable Metals Prosessing -koulutuksen maisterivaiheeseen, selvittää energia- ja ympäristötekniikan koulutuksesta vastaava Meri Olenius.

– Räätälöidyt opinnot antavat sellaista osaamista, jonka avulla opiskelijat pystyvät menestymään opinnoissa Aalto-yliopistossa. Opintokokonaisuus on suunniteltu niin, että se tarjoaa samoja valmiuksia, joita kemian tekniikan kandidaattikoulutuksessakin on, kertoo Aalto-yliopiston metallurgian professori Ari Jokilaakso.

Metallinjalostusta tulee kehittää, koska metallien kysyntä on lisääntynyt. Myös kierrätys on noussut tärkeäksi osaksi prosessia. Jotta kiertotalous voidaan mahdollistaa, tarvitaan korkeasti koulutettuja osaajia, joista alueella on pulaa.

Paikalliset yritykset ovatkin sitoutuneet tarjoamaan prosessitekniikan polun ja Sustainable Metals Prosessing -koulutuksen opiskelijoille harjoittelu-, kesätyö-, opinnäytetyö- ja diplomityöpaikkoja.

Kun opiskelijan voi palkata yritykseen jo varhaisessa vaiheessa opintoja, hänen sitoutumisensa paranee. Ala on merkittävä työllistäjä Suomessa. Metallinjalostusteollisuus vastaa 12–15 % Suomen viennistä.

Kaikki voittavat yhteistyössä

Meri Oleniuksen mielestä on hienointa, että kaikki voittavat. Korkeakoulut saavat paitsi näkyvyyttä myös uudenlaista synergiaa opetukseen. Satakunta saa toivottavasti pidettyä nuoria osaajia alueella; alueen elinkeinoelämä saa korkeasti koulutettuja osaajia. Opiskelijat taas luonnollisesti hyötyvät laadukkaasta yhteistyönä toteutettavasta koulutuksesta.

SAMKin teknologia-osaamisalueen johtaja Marika Seppälä kertoo yhteistyön Aalto-yliopiston kanssa olevan SAMKille ylpeyden aihe.

– Yhteistyö palvelee sekä opiskelijoitamme että alueemme yrityksiä. Uskon, että saamme yhdessä Aallon ja alueen yritysten kanssa hienoja asioita aikaan.

Myös Porin kaupunki on mielellään mukana yhteistyössä.

– On hienoa, että Porin kaupunki on saanut olla myötävaikuttamassa tämän yhteistyön syntymiseen vähintäänkin saattamalla Satakunnan ammattikorkeakoulun ja Aalto-yliopiston yhteisen pöydän ääreen ihan konkreettisesti, kertoo Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen.

Satakunnan metallinjalostusyrityksistä mukana ovat Outotec, Nornickel, Aurubis, Boliden Harjavalta, Cupori ja Luvata.

 

Lisätiedot:
Meri Olenius, tiimivastaava, puh. 044 710 3345, meri.olenius@samk.fi [fts_facebook type=page id=109460739074035 access_token=EAAP9hArvboQBAHuZCilXkHK0ZAvIIgxDxHyRNG8kAYXgpYqQS5WnXHclzsey8DCASQN9liVavKPbuGkRhgQ5W3AAu733GtZBFMZCVrqp6jyDTwLbsIGNnvxmrWZCgmEiZARi00Y5vZCTDbmHke3zNWLWeR32v6JRx8NgXTk5VmVQwZDZD posts=3 height=500px description=no posts_displayed=page_only] [fts_twitter twitter_name=satakunnanamk tweets_count=4 twitter_height=500px cover_photo=no stats_bar=no show_retweets=no show_replies=no] [fts_instagram instagram_id=17841400714380848 access_token=IGQVJXNWt3U1AwMy0ySUZAybzBFNnlxN1dXM0RDNVBxNzBPZAmgyWXRUdTN2dlNucEtuekhocWxkSFVHb0hhUWJPbUhZAend4X2xuNm9QU2UxTG1IMnNvTVJQa1BtMUxIYnc0WEZA5akh3 pics_count=6 type=basic height=500px super_gallery=yes columns=1 force_columns=no space_between_photos=1px icon_size=65px hide_date_likes_comments=no] [fts_youtube vid_count=4 large_vid=yes large_vid_title=no large_vid_description=no thumbs_play_in_iframe=no vids_in_row=1 omit_first_thumbnail=no space_between_videos=5px force_columns=no maxres_thumbnail_images=yes thumbs_wrap_color=#000 username=samkcommunications]

Jaa tämä sivu

Susanna Kunvik (oikealla) toimii SAMKissa erikoistutkijana sekä projektipäällikkönä RAVI- ja Mind Nutrition tutkimushankkeissa. Kuvassa myös Mind Nutrition -tutkimushankkeen tutkija ja ravitsemusasiantuntija Elina Nevala.

SAMKin erikoistutkija Susanna Kunvik mukana luomassa Suomeen ensimmäistä työikäisten ruokasuositusta

Suomeen laaditaan ensimmäistä kertaa työikäisten ruokasuositus, jonka tavoitteena on parantaa suomalaisten työikäisten terveyttä ja työkykyä. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan nimeämä työryhmä on aloittanut suositusten valmistelun, ja mukana on myös SAMKin erikoistutkija Susanna Kunvik.

CERNin edustajat Jan Janke (vasemmalla) ja Matthias Braeger saapuivat Poriin viime vuoden lopulla tutustumaan tiloihin ja keskustelemaan tapahtuman järjestelyistä. Kuvassa myös tapahtumaa koordinoiva opettaja Sara Kfouri Koskinen SAMKIsta.

CERN Spring Campus ensi kertaa Suomeen – SAMK isännöi tapahtumaa toukokuussa

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN järjestää vuotuisen CERN Spring Campus -tapahtuman ensi kertaa Suomessa. Toukokuussa 2025 SAMK isännöi tätä merkittävää kansainvälistä tapahtumaa, joka keskittyy tietojenkäsittelytieteisiin ja moderniin teknologiaan.

Tanja Vaitiniemi SAMKin kampuksen käytävällä.

Samkilainen kasvo: Tanja Vaitiniemi rakentaa siltoja SAMKin ja yritysten välille

SAMK tekee vuosittain yhteistyötä yli 800 yrityksen ja yhteisön kanssa. Uusi kumppanuusohjelma on yhteistyön laajin ja syvällisin muoto. Mitä tämä oikein tarkoittaa, kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi?