Päiväkoti-ikäiset pääsivät tutustumaan SAMKin simulaatiotiloihin

Nallesairaala-pilottikokeilun ydinideana oli tuoda ammattikorkeakoulua esille hieman erilaisella tavalla ja hälventää ennakkoluuloja sairaalaympäristöä kohtaan.

Pehmoeläimiltä tutkittiin mm. korvat.

Aivan aluksi huolehdittiin hygieniasta, ja lapsille laitettiin muovimyssyt päähän sekä kasvosuojukset naamalle, jotka kuitenkin pian leikin tiimellyksessä putoilivat pois ympäri huonetta. Tutustuminen eteni leikin avulla puolentoista tunnin ajan, jonka aikana ehdittiin tutkia pehmolelut simulaatiotilojen tarvikkeilla perinpohjaisesti sekä parantaa ne myös entistä parempaan kuntoon.

Pehmoeläimiltä mitattiin pituutta, painoa, sykettä ja lämpöä. Jos niillä sattui olemaan kuumetta, ne laitettiin lepäämään peiton alle. Lapset vaihtoivat pehmokavereille vaippoja ja laittoivat haaverien kohdalle laastareita. Kysyttäessä mitä niille oli tapahtunut, vastattiin esimerkiksi erään pöllölelun lentäneen vahingossa puuta päin. Hänenkin siipivammansa saatiin kuitenkin kaikeksi onneksi parantumaan.

Suunnitelmissa jatkoa Nallesairaalalle

Kaikesta vilinästä ja leikistä huolimatta lapset käyttäytyivät siivosti ja olivat kovin kiinnostuneita huoneen erilaisista laitteista. Saadessaan vastauksen kysymykseensä, mikä infuusioautomaatti oikein oli, eräskin poika ilmoitti vievänsä sen kotiin. Hänen suunnitelmansa valitettavasti torpattiin melko nopeasti.

Lopuksi huone siivottiin yhdessä siistiksi. Tunnelma oli melko haikea, ja muutama pienemmistä jo kyselikin, koska tullaan seuraavan kerran takaisin. Matkamuistoksi lapset saivat vesiruiskun ja kumihanskat, joista he olivat kovin innoissaan.

Sini-Charlotta Kamberg, Nallesairaalaa vetämässä ollut opetushoitaja, kertoi, että suunnitelmissa olisi toteuttaa Nallesairaala vielä vastaisuudessakin, sillä tämän päivän pilottikokeilu näytti onnistuneen. Seuraavasta kerrasta ei tosin ole vielä sen tarkempaa tietoa, mutta voidaan olettaa, että pikkuisia saadaan taas pian nähdä uudelleen temmeltämässä SAMKin simulaatiotiloissa.

Kesäharjoittelija Johanna Laine raportoi Nallesairaalasta. SAMKissa oli kesäkuussa kahdeksan 15-18-vuotiasta Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelijaa. Lue juttu aiheesta.

Nallesairaala kuvagalleria

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Lähikuva: Pauliina Kesonen.

Syvennä palliatiivisen hoidon osaamista SAMKissa – moniammatillisuus on osa laadukasta hoitoa

Palliatiivinen hoito on tärkeä osa laadukasta sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Kun sairautta ei voida parantaa, hyvän hoidon ytimessä ovat elämänlaatu, oireiden lievitys, potilaan kuuleminen ja läheisten tukeminen. Samalla tarve osaaville, moniammatillisesti toimiville ammattilaisille kasvaa.

Katariina Yrjönkosken mukaan SAMKin vahvuus on kyky saada asioita liikkeelle.

Osaamisaluejohtaja Katariina Yrjönkoski näkee SAMKin rohkeana uudistujana

Katariina Yrjönkoski on ollut nyt muutaman kuukauden SAMKissa Teknologian ja merenkulun osaamisaluejohtajana. SAMK näyttäytyy hänelle modernina, ketteränä ja eteenpäin katsovana korkeakouluna, jossa yhteistyötä tehdään sekä talon sisällä että työelämän kanssa.

Peter Virtanen kävelysillalla Porin kampuksella.

Peter Virtasen urapolku vei tietotekniikan opiskelijasta opettajaksi

Kun Peter Virtanen valmistui SAMKista vuonna 2009, edessä ei ollut selkeää karttaa. Uteliaisuus, käytännön tekeminen ja pitkäjänteisyys veivät hänet ensin web-kehittäjäksi ja lopulta takaisin SAMKiin, nyt opettajaksi, joka kannustaa opiskelijoitaan oppimaan tekemällä.