Opiskelijamme työllistyvät: SAMKista kansainväliseen työhön tuotantotalouden insinöörinä

Juuso Saari opiskeli SAMKissa Rauman kampuksella ja valmistui tuotantotalouden insinööriksi jouluna 2017. Nykyään Saari työskentelee monikansallisessa teollisuusyrityksessä, nimeltään Andritz Oy. Siellä hän työskentelee brasilialaisessa divisioonassa teollisen internetin, eli IIoT:n parissa.

Juuso Saaren lähikuva kypärä päässä.
Juuso Saari Brasilian lämmössä

– Olen aina ollut taloustietoinen ja lukiessani tuotantotaloudesta, vaikutti se ehkä itselleni mielenkiintoisimmalta insinööritieteeltä. Toisena vaihtoehtona pidin informaatiotekniikkaa, siihen verrattuna tuotantotalous kuitenkin edusti itselleni laajempaa näkökulmaa teollisuudesta.

Saari kertoo työtehtävien koostuvan pääasiassa ohjelmistokehityksestä, koodaamisesta ja asiakastilaisuuksista. Hän pitää työstään, sillä siinä tulee vastaan koko ajan erilaisia haasteita, uusia ihmisiä ja jaettuja kokemuksia.

Opintojaksojen sisältö

Saari kertoo, että vaikka ei suoraa yhteyttä opintojaksojen ja työtehtävien välillä välttämättä aina ole, niin on kaikesta opitusta tiedosta silti ollut hyötyä varsin monesti. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, vaikka ei suoraa yhteyttä löytyisikään. Saari korostaa, kuinka hänelle on ollut eniten hyötyä englannin kielen opiskelusta, sillä englantia hän käyttää päivittäin kansainvälisessä työssään. Saari oli itse opiskeluaikanaan vaihdossa vuoden Tsekin Ceske Budejovicessä ja suositteleekin vaihto-opiskelua kaikille kiinnostuneille jo senkin takia, kuinka paljon siinä oppii englannin kieltä.

– Erilaisten kulttuurien kanssa toimiessa on hyvä muistaa tiettyjä asioita.

Saari opiskeli vuoden vaihdossa Tsekin Ceske Budejovicessä, joka painotutti opiskeluja finanssipuolelle.

Oma ala löytyi

Saaresta tuntuu, että tämä ala on juuri häntä varten.

– Jokainen päivä on täynnä uusia mielenkiintoisia haasteita ja kehitettävää riittää. En enää varsinaisesti työskentele tuotantotalouden parissa, mutta pohjakoulutuksena se on toiminut varsin hyvin.

– Eniten uraani on ohjannut ehkä sisäinen kiinnostuneisuuteni kehitystyöhön ja ohjelmointiin. Harjoitteluni ja kesätyöni olen suorittanut pääasiassa metsäteollisuuden parissa, mikä ohjasi minut tekemään opinnäytetyöni Äänekosken biotuotetehtaalle. Tämän jälkeen muutaman lisämutkan jälkeen löysin nykyisen työnantajani ja työtehtäväni.

Saaren mielestä oma-aloitteisuus, sopiva rohkeus, sosiaalisten taitojen hyödyntäminen ja verkostoituminen ovat tärkeitä ominaisuuksia työssä. Saari avaa vielä, että nämä ovat tärkeitä sen takia, että löytää ne itselleen mieluisimmat työtehtävät ja pitää työelämän mielenkiintoisena.

Koulutuksen laatu hyvää

Saaren mielestä koulutus SAMKissa oli hyvin järjestetty ja koulutusohjelmaan sai vaikutettua hyvin itse.

– Vaihtoon lähteminen SAMKista oli helppoa ja opetussuunnitelman räätälöinti oli juuri niin joustavaa kuin sen pitääkin.

Tulevaisuudessa Saari näkee itsensä saman aiheen, eli Internet of Thingsin kehityksen parissa.

Lue lisää Tuotantotalouden ja -tekniikan koulutuksesta Juuso Saari Vaaka

Juuso Saari

Metris/OPP Engineer

Electric and Automation

APO

ANDRITZ Oy

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Sopimuksen allekirjoittivat SAMKin rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisilta ja Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dekaani Mari Sandell.

Helsingin yliopiston maisterikoulutusta ja tutkimusta Satakuntaan

Helsingin yliopisto ja SAMK aloittavat yhteistyön, joka vahvistaa luonnonvara-alan teknologiaosaamista ja avaa SAMKin opiskelijoille uusia jatko-opintopolkuja.

SuomiAreenan tilaisuus Porin kaupungintalon sisäpihalla, kameramies seisoo selin etualalla, taustalla keskustelijat.

SAMK mukana SuomiAreenassa avaruusteknologian, osaamisen ja kestävän tulevaisuuden teemoilla

SAMK on mukana SuomiAreenassa Porissa 23.–26.6.2026. SAMK osallistuu viikon aikana sekä Kansalaistorin ohjelmaan että SuomiAreenan suureen avaruuspäivään, jossa pohditaan avaruusteknologian mahdollisuuksia ja Suomen roolia alan tulevaisuuden menestystarinana.

Valmistuvan opiskelijan puheen piti Yrittäjän tutkinto-ohjelmasta valmistunut Viivi Virtanen.

SAMKissa juhlittiin valmistuneita – Katso tunnelmia eri kampuksilta

SAMKin valmistumisjuhlaa eli publiikkia vietettiin viime viikolla. Juhlaan olivat tervetulleita kaikki lukuvuoden 2025–2026 aikana valmistuneet ja heidän läheisensä. Juhlijoita oli tänä vuonna ennätysmäärä.