SAMKissa juhlittiin valmistuneita – Katso tunnelmia eri kampuksilta

SAMKin valmistumisjuhlaa eli publiikkia vietettiin viime viikolla. Juhlaan olivat tervetulleita kaikki lukuvuoden 2025–2026 aikana valmistuneet ja heidän läheisensä. Juhlijoita oli tänä vuonna ennätysmäärä.

Valmistuvan opiskelijan puheen piti Yrittäjän tutkinto-ohjelmasta valmistunut Viivi Virtanen.
Valmistuvan opiskelijan puheen piti Yrittäjän tutkinto-ohjelmasta valmistunut Viivi Virtanen.

Juhla pidettiin Porin kampuksen Agora-salissa, josta yhteinen ohjelma striimattiin Rauman kampukselle ja Taidekoulun kampuksille Kankaanpäähän. Huittisissa sijaitsevalta Kuninkaisten kampukselta valmistuneet opiskelijat olivat tervetulleita mukaan Porin tilaisuuteen. Juhliin kuului striimatun osuuden lisäksi omaa ohjelmaa eri kampuksilla.

Juhlassa kuultiin SAMKin edustajien, työnantajaedustajan sekä valmistuneen opiskelijan puheenvuorot. Puheenvuorojen välissä oli musiikkiesityksiä.

Valmistumisjuhlan yhteydessä julkistettiin myös Osaaja-kilpailun voittajat. Kyseessä on SAMKin vuosittainen opinnäytetyökilpailu, jossa palkitaan edellisen vuoden parhaat opinnäytetyöt. Palkittavan työn arvosanan tulee olla 5, sisällöllisesti oikein laadittu ja kieliasultaan huoliteltu. Vuonna 2025 näitä arvosanan erinomainen saaneita töitä oli 182. Määrässä oli kasvua edelliseen vuoteen verrattuna. Työt jaettiin neljään eri sarjaan: liiketoiminnan, kulttuuri- ja hyvinvointialan, tekniikan ja merenkulun sekä ylempien ammattikorkeakoulututkintojen sarja. Jokaisessa sarjassa asiantuntijaraati valitsi palkittavat työt ja kunniamaininnat.

Jaa tämä sivu

Ihmisiä pöydän ääressä, ylhäältäpäin otettu kuva.

Turun yliopisto ja Satakunnan ammattikorkeakoulu vakiinnuttavat ja vahvistavat yhteistyötään

Tavoitteena on edistää korkeakoulujen välistä yhteistyötä koulutuksessa, tutkimuksessa, TKI-toiminnassa ja infrastruktuureissa ja näin vaikuttaa Satakunnan elinvoimaan.

Vatajankosken viestintäpäällikkö Eero Hammaisin mukaan kumppanuus tarjoaa vahvan yhteyden sekä korkeakoulumaailmaan että työelämälähtöiseen tutkimukseen.

SAMKin kumppanuusohjelmaa kehitetään yhdessä kumppaneiden kanssa

SAMKin kumppanuusohjelma tarjoaa yrityksille ja organisaatioille mahdollisuuden pitkäjänteiseen yhteistyöhön. Tuoreen kyselyn mukaan nykyiset kumppanit ovat tyytyväisiä ohjelmaan, jota kehitetään edelleen yhdessä heidän kanssaan.

Allekirjoitustilaisuudessa mukana olivat (vas.) Tommi Kumlander, Katariina Yrjönkoski, Heikki Haaparanta, Veli-Matti Hakala, Marianne Helenius ja Tanja Vaitiniemi.

Cimcorp mukaan SAMKin kumppaniverkostoon

SAMK ja kansainvälinen automaatioalan yritys Cimcorp syventävät yhteistyötään kumppanuussopimuksella. Yhteistyötä tehdään muun muassa osaamisen kehittämisessä, opiskelijayhteistyössä sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnassa.