Opiskelijamme työllistyvät: Jonna Hietakangas löi kolme kärpästä yhdellä iskulla
Hietakangas päätyi SAMKiin opiskelemaan matkailua hieman kiertotien kautta. Alun perin häntä Jonna Hietakangas nappasi harjoittelupaikan, opinnäytetyöaiheen ja työpaikan saman katon alta.

Jonnan vapaa-aika kuluu paitsi teatteriharrastuksen parissa, myös Jörö-koiran kanssa touhutessa.
Hietakangas päätyi SAMKiin opiskelemaan matkailua hieman kiertotien kautta. Alun perin häntä kiinnosti luokanopettajan ura, mutta koska alalle on vaikea päästä opiskelemaan, hänen oli myös mietittävä varavaihtoehto.
– Matkailu kiinnostaa minua yleisesti ja olin kuullut kehuja SAMKista, joten päätin hakea myös matkailualalle, hän kertoo.
Matkailun opiskelu oli mielekästä. Matkailun opinnot sisältävät paljon projekti- ja ryhmätoimintaa, joten ne maistuivat Hietakankaalle paremmin kuin jatkuvien tenttien tekeminen.
Harjoittelun lähestyessä Hietakangas oli jo tehnyt selkeät suunnitelmat, että suuntaa Pirkanmaalle. Hän suunnitteli ensin pyrkivänsä esimerkiksi jonkin teatterin tai Tampere-talon infopisteelle, mutta sitten pään päälle syttyi idealamppu, ja hän päätti suunnata perinteiselle matkatoimistoalalle. Tämä idea johdatti Hietakankaan Ikaalisten Matkatoimistoon, joka valikoitui hänen harjoittelupaikakseen.
Harjoittelun kautta opinnäytetyöaihe ja ensimmäinen työpaikka
Harjoittelu poiki Hietakankaalle myös opinnäytetyöprojektin. Ikaalisten Matkatoimisto tarjosi hänelle mahdollisuutta Baltic Queen -laivan risteilytuotteen kehittämiseen tasalaatuisemmaksi ja asiakasmyönteisemmäksi.
– Opinnäytetyö oli melko raskas prosessi kokonaisuudessaan. Opinnäytetyön toiminnallinen osio, asiakkaiden haastattelu, antoi kuitenkin prosessille uutta potkua, hän summaa.
Harjoittelun lopetettuaan Hietakangas jatkoi vielä töitä Ikaalisten Matkatoimistossa noin kahden vuoden ajan, mutta tämän jälkeen koki haluavansa entistä laajempaa työkokemusta, joten hän vaihtoi työpaikkaa.
Hietakangas kertoo, että on tällä hetkellä tyytyväinen tilanteeseensa, koska matkailuala on vallitsevan koronatilanteen takia hieman ongelmissa. Hän ei kuitenkaan poissulje mahdollisuutta palata takaisin matkailualalle tai jopa takaisin Ikaalisten Matkatoimistoon.
Jonna Hietakangas
Koulutus: restonomi
Matkatoimistovirkailija, Ikaalisten Matkatoimisto, Ikaalinen
Training coordinator, Intrum Oy, Tampere