Opiskelijamme työllistyvät: Hankeasiantuntijaa kiinnostavat jatko-opinnot SAMKissa

Pirita Huhtasalo aloitti työuransa rahoitusalalla pankkityössä ja on sen jälkeen työskennellyt ProAgria Länsi-Suomen yritysasiantuntijana ennen nykyistä työpaikkaansa JTF-asiantuntijana Kankaanpään kaupungilla.

Pirita Huhtasalo istuu aitan portailla. Takana näkyy kana ja pino polttopuita.

Pirita Huhtasalon harrastuksiin kuuluu ulkoilu ja myös polttopuiden teko.

Pirita on valmistunut SAMKista yritysviestinnän tradenomiksi.

– Heti valmistumisen jälkeen pääsin kesätöihin Ikaalisten Osuuspankkiin palveluneuvojaksi. Työ piti sisällään kassapalvelut, ulkomaanmaksut, verkkopankki- sekä sijoitusneuvonnan. Kesätyön jälkeen määräaikaisia työsopimuksia uusittiin, kaiken kaikkiaan olin töissä siellä kolme ja puoli vuotta.

Kaiken kaikkiaan Piritan pesti pankkialalla venyi 18 vuodeksi. Hän työskenteli rahoituksen ja sijoitusten parissa. Tämä on ollut hyödyksi myös nykyisessä työssä. Aiempi työhistoria on tehnyt hänestä vahvemman ja valmiimman kohtaamaan moninaisia haasteita.

Osaamisen täydentämistä opinnoilla

Pirita toimi pankkialan jälkeen ProAgria Länsi-Suomessa kahden vuoden ajan. Tuona aikana hän täydensi osaamistaan samaan aikaan opiskelemalla oppisopimuksella yritysasiantuntijan erikoisammattitutkintoa. Opinnot auttoivat ymmärtämään syvemmin työtä ja antoivat lukuisia työkaluja yrittäjien kohtaamisiin.

Hankkeet osana työtä

Pirita toimii tällä hetkellä hankeasiantuntijana JTF-rahoituksen aktivointi- ja neuvontatyön kehittämishankkeessa, jota Kankaanpään kaupunki hallinnoi. Päärahoittajana toimii Satakuntaliitto. Hankkeessa ovat mukana myös Karvian, Jämijärven ja Siikaisten kunnat.

– Tavoitteeni hankkeessa on aktivoida Pohjois-Satakunnan seutukunnan yrityksiä, sekä muita yhteisöjä innovoimaan erityisesti vihreän ja oikeudenmukaisia tavoitteellisia kehittämishankkeita.

Yrittäjien tilanteet ovat moninaisia. Etenkin viime vuosina yrittäjät ovat joutuneet kohtamaan erilaisia haasteita, joita ei ennen ollut edes tiedossa. Osa yrityksistä on joutunut sulkemaan ovensa, kun taas toiset eivät ole ehtineet reagoida tarpeeksi nopeasti liikevaihdon nousuun. Piritan tehtäviin näinä aikoina on lukeutunut yrittäjien auttaminen erinäisin tavoin kuten sulkemiskorvausten hakemisessa, investointilaskelmien laatimisessa sekä budjetoinneissa.

Piritan työarki on vaihtelevaa

Piritan työpäivät vaihtelevat paljon. Työpäivät eivät ole ennalta arvattavissa, ja viime vuosina suunnitelmat ovat muuttuneet rajusti. Priorisointi ja yhteistyö luovat parhaimmat työkalut onnistumiseen. Vaikkakin työ on haastavaa, Pirita nauttii eniten asiakkaiden tapaamisista.

Hänen tapaamisensa asiakkaiden kanssa vaihtelevat monista kanavista ”normaaleihin” kasvokkain tapahtuviin tapaamisiin, joista Pirita saa eniten irti.

– Kohdatessa asian, josta ei tiedä, on tärkeää ottaa selvää ja etsiä ratkaisuja yhdessä yrittäjien kanssa.

Jatkuva oppiminen tärkeää

Nyt Piritaa houkuttaa aloittaa ylemmän ammattikorkeakoulun opinnot.

– En ole lopettanut oppimistani, vaan janoan jatkuvasti uutta tietoa ja osaamista. Suunnitelmissa on hakeutua opiskelemaan Johtamisen ja palveluliiketoiminnan ylempää AMK-tutkintoa työn ohessa.

Hän uskoo, että lisäopinnoista hän saa lisää ratkaisuja työelämän haasteisiin ja mahdollisuuden kehittää nykyistä hankettaan entistä paremmaksi.

Lue lisää liiketalouden opinnoista Pirita Huhtasalon kasvokuva

Pirita Huhtasalo

  • Kuka: Pirita Huhtasalo JTF-asiantuntija (JTF = oikeudellisen siirtymän rahasto)
  • Mistä valmistunut: SAMKista talouden ja hallinnon koulutusohjelmasta suuntautumisvaihtoehtona yritysviestintä
  • Nyt töissä: Kankaanpään kaupunki, elinkeinopalvelut
  • Vapaa-aika: Ulkoilu ja liikkuminen perheen kanssa hyödyntäen Pohjois-Satakunnan upeita ulkoilureittejä.

Jaa tämä sivu

SAMKissa on tällä hetkellä kymmenen laillistujaa, joille on tehty henkilökohtaiset opetussuunnitelmat. Artikkelissa haastateltu Getrude Kamamba on kuvassa "tutkittavana".

Kansainvälisille sairaanhoitajille sujuvampi tie suomalaiseen työelämään

Suomalaisen terveydenhuollon osaamista vahvistetaan uudenlaisella yhteistyöllä. SAMK on mukana hankkeissa, joissa kehitetään toimintamalleja EU/ETA-maiden ulkopuolella sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneille henkilöille.

Sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa olivat osaamisaluejohtaja Heikki Haaparanta (vas.), kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi sekä Vatajankosken toimitusjohtaja Pekka Passi.

Vatajankoski rakentaa SAMKin kanssa kestävää energia-alan osaamista

SAMK ja Vatajankoski ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka tähtää osaamisen vahvistamiseen ja yhteisten kehityshankkeiden toteuttamiseen.

CERNin edustajat Jan Janke (vasemmalla) ja Matthias Braeger saapuivat Poriin viime vuoden lopulla tutustumaan tiloihin ja keskustelemaan tapahtuman järjestelyistä. Kuvassa myös tapahtumaa koordinoiva opettaja Sara Kfouri Koskinen SAMKIsta.

CERN Spring Campus ensi kertaa Suomeen – SAMK isännöi tapahtumaa toukokuussa

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN järjestää vuotuisen CERN Spring Campus -tapahtuman ensi kertaa Suomessa. Toukokuussa 2025 SAMK isännöi tätä merkittävää kansainvälistä tapahtumaa, joka keskittyy tietojenkäsittelytieteisiin ja moderniin teknologiaan.