Juha Puustisesta SAMKin Senior Fellow: Lääketieteen verkostot opiskelijoidenkin hyödyksi
Dosentti Juha Puustinen on toinen SAMKin tuoreista Senior Fellow’sta. Puustinen innostuu monialaisuudesta ja moniammatillisuudesta, tieteen tuottaman tiedon tuomisesta arkeen ja laaja-alaisesta ratkaisujen hakemisesta – aivan erityisesti vanhoille ihmisille ja heidän perheilleen.

Juha Puustinen
Puustisen tietoisuus SAMKista heräsi nuorena kandina, kun Puuvillan opetusryhmissä mukana oli myös sairaanhoitajaopiskelijoita. Yhteistyötä on ollut siitä lähtien jonkin verran lähes koko ajan, ja nyt jälleen tiiviisti. Puustinen muun muassa veti maaliskuussa moniammatillisen simulaatioharjoituksen lääketieteen, hoitotyön, fysioterapian ja sosiaalialan opiskelijoille. Siitä toivotaan pysyvää käytäntöä.
Ennaltaehkäisevä työ yhteisprojektien keskiössä
Opetus- ja tutkimusyhteistyö on siis vahvasti alkamassa. Lähitulevaisuuden projekteista merkittävin kulkee nimellä PORI75. Siinä aiotaan tehdä terveystarkastus kaikille Porin, Ulvilan ja Merikarvian 75 vuotta täyttäneille, joita on vuosittain noin 2000. Terveystarkastuksilla halutaan ehkäistä suurimpia terveysuhkia: valtimosairauksia ja mielialahäiriöitä, jotka myös ennustavat muistisairauksia. Halutaan siis parantaa iäkkäiden toimintakykyä, ehkä pystytään jopa ehkäisemään sairastumista.
– Itä-Suomen yliopiston FINGER-tutkimuksessa on todettu, että korkeallakin iällä kannattaa tehdä interventioita, jotta muistisairauksiin sairastumista voidaan myöhästyttää ja ihmiset pärjäävät mahdollisimman pitkään kotona.
Se on merkittävää ihmiselle itselleen, mutta myös kansantaloudelle. Yli 80-vuotiaiden määrä tuplaantuu 2020-luvulla, ja tarvitaan ennaltaehkäisevää työtä, jotta kallista laitoshoitoa – 50 000 euroa vuodessa hoidettavaa kohden – tarvittaisiin mahdollisimman vähän.
Porin yhteistoiminta-alueen 75-vuotistarkastukset pilotoidaan kouluterveydenhoitajien kanssa tulevana kesänä. Ajatuksena on opettaa tarkastukset vuosittain sairaanhoidon opiskelijoiden tehtäväksi.
Toisessa projektissa kehitetään SAMKin tekoälytutkijoiden kanssa algoritmeja, joilla tunnistettaisiin lääkeriskejä. Taustalla on Lohjalla pari vuotta sitten päättynyt Kelan rahoittama tutkimus, jossa proviisori ja lääkäri tunnistivat lääkeriskejä yhdessä. Tekoäly on tarkoitus laittaa lajittelemaan riskitasoja tätä tietoa käyttäen, tavoitteena ehkäistä esimerkiksi tasapainohäiriöitä, kaatumistapaturmia ja sekavuutta, jotka vaikuttavat toimintakykyyn monin tavoin.
– Lääkärinä toive olisi, että tieto saataisiin tietojärjestelmiin ja heti huomattaisiin, jos lääkkeitä on päällekkäin, liikaa tai ne eivät sovi yhteen.
Kiinnostus vanhojen ihmisten hyvinvointiin juontaa kaukaa
Hankkeita on meneillään muitakin, Puustinen on monessa mukana. Kun hänen kanssaan puhuu, tulee vahvasti sellainen vaikutelma, että mies ei jätä asiaa juhlapuheiden tasolle, vaan on aidosti kiinnostunut moniammatillisesta yhteistyöstä, kokonaisvaltaisesta kehittämisestä ja vanhojen ihmisten hyvinvoinnista.
Kiinnostus ikääntyneisiin ja heidän hyvinvointiinsa juontaa juurensa omiin hyviin kokemuksiin isovanhempien kanssa. Uran alussa, 15 vuotta sitten, kesäajan hoitoapulaisena Puustinen näki käytännön hoitotyössä, että hyvinvointi pitää sisällään myös tavallista arjessa huolehtimista. Ensimmäinen kesälääkärin työpaikka Satakunnan keskussairaalassa geriatrian ylilääkäri Maritta Salonojan ohjauksessa innostutti muistisairauksista ja iäkkäiden moniammatillisesta arvioinnista. Lisensiaatintyön aiheen hän sai silloiselta professorilta Sirkka-Liisa Kivelältä, ja jatkoi siitä väitöskirjaan. Sittemmin Puustinen erikoistui neurologiaan ja parhaillaan geriatriaan, ja väitteli unihäiriöistä, tarkalleen ottaen vanhusten unilääkkeiden pitkäaikaiskäytön haitoista ja vieroituksesta.
Tällä hetkellä häntä kiinnostavat geriatrian monipuolisuus, moniammatillisuus ja laajuus.
– Neurologia kiinnostavat aivot, selkäydin ja lihakset, geriatria on kokonaisvaltaista – lääketieteellistä, psyykkistä, sosiaalista, kuntoutusta. Kaiken kaikkiaan vanhusten sairaudet ovat vaikeampia diagnosoida. Toisaalta jokaisella geriatrian ylilääkärin kierrolla on neurologisia perussairauksia, kuten ALS:ää ja Parkinsonin tautia.
– Pystyy myös nuoria lääkäreitä kouluttamaan, että neurologi ajattelisi tästä näin ja geriatri näin.
Hieno mahdollisuus viedä tutkimustyötä käytäntöön
Nyt Puustinen on päivätyössä vs. geriatrian ylilääkärinä Porin Perusturvassa eli vastaa vanhuslääketieteestä yhteistoiminta-alueella, myös Ulvilassa ja Merikarvialla. Työhön kuuluu kehittämistä, koulutusta, tutkimusta ja myös potilastyötä poliklinikalla ja ylilääkärin kiertoina osastoille.
– Laaja-alaisuus innostaa. On mahdollisuus viedä tutkimustyötä käytäntöön. Haasteita on – on mietittävä, miten pidetään kaikista hyvä huoli ja että rahat riittävät. Puustinen kehuu esimiestensä tukea ja kannustusta, terveys- ja sairaalapalveluiden palvelujohtaja Anna-Liisa Koiviston kanssa yhteistyö toimii.
– Porissa saa olla ylpeä: on hyvät puitteet ja yliopistot, SAMK ja Diak yhteistyössä. SAMK-yhteistyölläkin voi edistää sitä, että saadaan monialainen yhteistyö onnistumaan. Työn kiinnostavuus tuo myös lisähaasteen:
– Aika ei riitä ihan kaikkeen mitä haluaisi tehdä.
Senior Fellow on alueen kehittäjä
Senior Fellowshipissä Puustista kiinnosti korkeakouluyhteisön antama tuki.
– Porin kaltaisessa paikassa akateemisella tutkijalla on se ongelma, että puuttuu yliopiston tuki ja infra, selkärankaa statistiikan kannalta. Myös opinnäytetyön tekijöitä tarvitaan aina – opiskelijat voivat tutkimusprojekteissa antaa oman panoksensa ja oppia. Kansainvälistä tasoa olevista englanninkielisistä julkaisuista saa myös suoraa valtion rahoitusta, mistä hyötyvät alueella kaikki.
– Soveltava tutkimus voisi olla meidän alueen tuote.
—
Mikä on Senior Fellowship? https://www.samk.fi/en/senior-fellowship/
Juha Puustinen
- porilainen vuodesta 1983, syntynyt Outokummussa 1982
- lääkäriopinnot 2002–2008 Turun yliopistossa
- lääketieteen tohtori, väitellyt 2014
- neurologian erikoislääkäri 2014
- valmistumassa geriatrian erikoislääkäriksi 2019
- dosentti, kliininen lääkehoito, Helsingin yliopisto 2015
- lääkärikouluttajan erityispätevyys, Turun yliopisto ja Suomen Lääkäriliitto 2014
Katso Juha Puustisen tiedot Research Gatessa