Ammattikorkeakoulujen valintakokeet järjestetään 26.–29.10.

Ammattikorkeakoulujen yhteinen AMK-valintakoe järjestetään 26.–29.10. SAMKissa valintakoe järjestetään maanantaina 26.10.

Infografiikka koronaohjeista valintakokeissa.

Valintakoetilaisuuksia on yhteensä 151, ja ne järjestetään 22 paikkakunnalla. Yhteishaun aikana hakijoilla on ollut mahdollisuus valita valintakoepaikka ja -aika tarjolla olevista vaihtoehdoista. Valintakoepaikaksi hakija on voinut valita esimerkiksi ammattikorkeakoulun, johon hän ei ole hakenut, mutta joka sijaitsee lähellä omaa asuinpaikkaa.

Ammattikorkeakoulut järjestävät valintakoetilaisuudet viranomaisten ohjeita ja suosituksia noudattaen. Ammattikorkeakoulut muistuttavat hakijoita noudattamaan annettuja ohjeita: hakijoita pyydetään huolehtimaan turvaväleistä ja käsihygieniasta sekä käyttämään kasvomaskeja. Sairaana tai edes vähäoireisena ei valintakokeeseen pidä osallistua.

Ammattikorkeakoulujen yhteiselle ammattikorkeakouluun.fi-sivustolle on koottu AMK-valintakokeen yleiset ohjeet. Lisäksi hakijoiden on tärkeää tutustua huolellisesti kokeen aikaisiin käytäntöihin myös sen ammattikorkeakoulun sivuilla, minne on menossa tekemään AMK-valintakokeen.

AMK-valintakokeeseen on ilmoittautunut yhteensä lähes 30 000 hakijaa, jotka tavoittelevat 7 600 opiskelupaikkaa. Opiskelijat valitaan pääasiallisesti todistusvalinnan ja AMK-valintakokeen perusteella.

Valintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 27.11. Opinnot alkavat tammikuussa 2021.

Valintakoe SAMKissa

SAMKissa valintakoe järjestetään Porin kampuksella maanantaina 26.10. Tarkemmat tiedot SAMKin tiloissa järjestettävästä valintakoetilaisuudesta näet alta.

Syksyn valintakoe SAMKissa

Jaa tämä sivu

Pohjoisväylän alakoulun piha-alue

Opinnäytetyö: Porin kaupungin peruskoulujen välituntipihat hyvässä kunnossa

Anni Mannila kartoitti Porin kaupungin peruskoulujen välituntipihat marraskuussa 2023 SAMKissa valmistuneessa rakennus- ja yhdyskuntatekniikan opinnäytetyössään.

Lasten päivä alkoi rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisillan pitämällä aamupalaverilla kampuksen taukotilassa.

Työntekijöiden lapset valtasivat SAMKin Porin kampuksen

Valtakunnallisena Lapsi mukaan töihin -päivänä SAMKin Porin kampuksella pyöri kolmisenkymmentä työntekijöiden lasta. Iältään lapset olivat 3–13-vuotiaita. 

SAMK oli mukana Taisto-harjoituksessa – Suomen suurin digiturvaharjoitus auttoi ajankohtaisiin uhkiin varautumisessa

SAMK osallistui tänään Suomen suurimpaan digitaalisen turvallisuuden harjoitukseen Taistoon. Taisto on valtakunnallinen harjoitus, joka tarjoaa turvallisen tilaisuuden harjoitella, testata ja kehittää digitaalista turvallisuutta sekä kerryttää osaamista ja varmuutta, joihin tukeutua mahdollisen tosipaikan tullen.