FIRST LEGO Leaguen Suomen mestaruus Helsinkiin – Katso kuvareportaasi

Kansainvälinen FLL Legorobottikilpailu keräsi Porin kampuksen Agora-saliin pari sataa innokasta ohjelmoijaa huoltajineen. Mestariksi ylsi helsinkiläinen joukkue nimeltä 6D Robotti.

Tuomari seuraa tiimin kilpailusuoritusta.

Läpyt25

Huikea kisapäivä alkoi juhlavalla sisääntulolla Agora-saliin. Euroopan avaruusjärjestö ESA:n johtaja Juha-Pekka Luntama ja SAMKin tutkimusjohtaja Petteri Pulkkinen lausuivat tervetulosanat ja tapahtuma julistettiin avatuksi. Tämän kilpailukauden teema oli Into Orbit – Kiertoradalle. Joukkueiden tuli tunnistaa fysiologinen tai psyykkinen ongelma, jonka ihminen kohtaa pitkällä avaruustutkimusmatkalla. Teema oli onnistunut ja joukkueiden mielikuvitus näkyi salissa monin tavoin.

Kilpailupäivän ohjelma muodostui robottikisasta, tiedeprojektista ja hauskanpidosta reilun pelin hengessä. Näissä kolmessa eri osa-alueessa parhaiten pärjännyt joukkue kruunattiin mestariksi. Tänä vuonna pidettiin yhteensä seitsemän eri aluekilpailua eri puolilla Suomea, joista jatkoon pääsi yhteensä 20 joukkuetta SM-kisoihin. Agora-salissa oli iloinen ja innostunut tunnelma koko päivän: lavalla nähtiin tanssiesityksiä, musiikki soi ja kaikkia joukkueita kannustettiin. Vapaa-ajalla joukkueilla oli mahdollisuus tutustua automaatiolaboratorioon.

Tuomareiden päätöstä odotettiin malttamattomina. Sillä aikaa NASA:n työntekijä Houstonista lähetti livenä videoterveiset kilpailijoille. Kun tuomaristo saapui paikalle, heitti koko porukka yläfemmat ja päästiin palkintojen jakoon.

FIRST LEGO League 2019 SM-kisojen tulokset:

Champion’s: 6D Robotti

Robot Performance (robottipeli): SpaceZ

Robot Design, Strategy&Innovation: Comets

Robot Design, Programming: SpaceZ

Robot Design, Mechanical Design: 7CRR

Core Value, Gracious Professionalism: Avaruus_Alpakat

Core Value, Teamwork: MARSPATUKAT

Core Value, Inspiration: Apollo13

Project, Presentation: Rabuset

Project, Innovation Solution: Robolat

Project, Researh: Rainbow Space

Coach: Juha Leino, Avaruus_Alpakat

Sponsorien palkinnot:

Suomen robotiikkayhdistys Ry: 3D Space Food INC

CIMCORP: Ruubertti Robortti

Norilsk Nickel Harjavalta: Stella Pisces

Rauma: Nasa

Onnittelut kaikille kilpailun osanottajille, kiitokset myös järjestelyihin osallistuneille kymmenille opiskelijoille ja henkilökunnalle.

Jaa tämä sivu

Naisella on päässään EEG-käyrää mittaava aivopipo.

RoboAI tutkimus- ja tuotekehityskeskuksen kokoomajulkaisu tutustuttaa laajaan ja monialaiseen toimintaan

Keskuksen ensimmäinen kokoomajulkaisu kokoaa yhteen 19 asiantuntija-artikkelia Industry, Health, Green ja Intelligent Systems -osakokonaisuuksien teemojen alle.

Punainen mökki veden äärellä.

Matkailun kehittämiskeskuksen kokoomajulkaisu valottaa matkailualan tulevaisuutta

Matkailun kehittämiskeskuksen kokoomajulkaisussa aiheina ovat toiminnan keskeiset teemat: kestävä kehitys, digitaalisuus, kansainvälistyminen, osaamisen ja työllisyyden lisääminen sekä relevantit aiheet kuten hyvinvointi sekä ruoka- ja pyörämatkailu.

Tubettaja Roni Bäck seisoo kädet levitettyinä vihreänsävyisessä Pelisellissä.

Peliselli avattiin juhlallisesti käyttöön – Katso kuvagalleria!

Perjantaina 24.11. järjestetty Well Played -tapahtuma keräsi yhteen RoboAI tutkimus- ja tuotekehityskeskuksen yhteistyökumppaneita ja sidosryhmiä elämykselliseen iltapäivään. Samalla vihittiin käyttöön uusi peli- ja elämyslaboratorio Peliselli.