Tubettavasta metsäepelistä vuoden yrityskiihdyttämöyrittäjä

SAMKin vuoden 2019 yrityskiihdyttämöyrittäjäksi on valittu Kokemäellä asuva Kalle Lempinen, jolla on taimikon- ja metsänhoitoa tarjoava Metsäepeli-yritys. Sähkö- ja automaatiotekniikkaa opiskeleva Kalle on myös tradenomi ja metsätalousinsinööri.

Nuori mies istuu sohvalla

– Nykyisin työelämä on sellaista, että pitää olla useampi tutkinto, Kalle sanoo.

Hän on valmistunut tradenomiksi SAMKista ja metsätalousinsinööriksi Tampereen ammattikorkeakoulusta. Sähkö- ja automaatiotekniikan opinnot ovat vielä alkuvaiheessa, mutta yrittäjyysopinnot hän suoritti heti saatuaan tietää yrityskiihdyttämön tarjoamista mahdollisuuksista.

– Sähköalaan nämä yrittäjyysopinnot eivät suoranaisesti liity, koska minulla oli jo ollut ennestään neljä vuotta toiminimi. Halusin vaihtaa yritysmuodoksi osakeyhtiön ja siihen sain yrityskiihdyttämöstä hyvät eväät.

Kalle toimii yrittäjänä sivutoimisesti. Hän tarjoaa taimikon- ja metsänhoitoa yksityisille metsänomistaijille noin 50 kilometrin säteellä Kokemäeltä. Kiinnostus metsänhoitoon ja siihen liittyvään yritystoimintaan lähti metsätalousinsinöörin opinnoista, joihin kuului myös käytännön harjoittelua metsätöissä.

– Olen kotoisin maatilalta, jossa on myös metsää. Sitten vaan pidän metsähommista. Tätä kautta päädyin yrittäjäksi, Kalle kertoo.

– Yksi asiakas kutsui aika epeliksi, kun tein hommat ripeästi valmiiksi. Siitä tuli yrityksen nimi. Metsäpalveluyritykselle kun on hankala keksiä sellaista nimeä, jota ei olisi jo käytössä. Lisäksi halusin erottuvan ja helposti muistettavan nimen.

Kallen kiinnostus metsätöihin näkyy myös siinä, että hän on ryhtynyt pitämään You Tubessa videoblogia. Aiheena on tähän mennessä ollut muun muassa taimikon hoidon kannattavuus. Lisäksi hän on kokeillut sykemittarin avulla, käykö taimikonhoito kuntoilusta ja testannut jaksaako vegeruualla metsätöissä.

Katso vlogi

Suurin hyöty sparrauksesta

Yrityskiihdyttämössä suurin hyöty oli palautteen saaminen omista ideoista.

– Eniten hyötyä oli mentorin sparraus omille ajatuksille. Olen saanut uutta näkemystä ja vinkkejä yritystoiminnassa etenemiseen. Osakeyhtiön perustaminen oli tavallaan hyppy tuntemattomaan, Kalle kertoo.

Hän suosittelee yrityskiihdyttämön opintoja kaikille, jotka ovat vähänkin yrittämisestä kiinnostuneita.

– Jos on yrittämisestä kiinnostunut, niin yrityskiihdyttämöstä saa hyvin paljon potkua varsinkin yrityksen käynnistysvaiheeseen.

– Yrittämistä ehkä vähän pelätään, mutta kiihdyttämössä yritysideoita voi testata ja peilata. Ei tarvitse oman pään sisällä pyöritellä kaikkea. Välillä on sokea omille ideoilleen, jotka voivat olla hyviä tai sitten huonoja, Kalle pohtii.

Valinta vuoden yrityskiihdyttämöyrittäjäksi tuli yllätyksenä.

– Ala on kuitenkin vähän konservatiivinen, ajattelin että palkinto menisi IT-yritykselle. Tietysti on hienoa, että tuli valituksi.

Sähkö- ja automaatiotekniikan opinnot etenevät sitä mukaa, kun voimavaroja riittää.

– Haasteena on opintojen, yritystoiminnan, työn ja perheen yhdistäminen. On aika paljon palloja ilmassa yhtä aikaa, Kalle sanoo ja toteaa samalla, että alalta kyllä löytyisi lähes takuuvarmasti töitä täällä länsirannikolla.

Mies metsätöissä

Vuoden kiihdyttämöyrittäjän valinnan perusteluista

”Kalle Lempinen otti yhteyttä Yrityskiihdyttämöön heti ensimmäisenä syksynään ja on siitä lähtien ollut aktiivinen Yrityskiihdyttämön palvelujen käyttäjä. Hänellä oli osaamista metsän hoidosta, mistä hän on alkanut kehittäää yritystoimintaa. Yritystoiminnassaan Kalle on ennakkoluulottomasti lähtenyt kokeilemaan saamiaan ideoita, esim. oman YouTube kanavan kautta markkinoimista. Hän on lisäksi valinnut monta sellaista opintojaksoa, jotka vievät häntä eteenpäin yrittäjyystaitojen kasvattamisessa.”

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Sopimuksen allekirjoittivat SAMKin rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisilta ja Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dekaani Mari Sandell.

Helsingin yliopiston maisterikoulutusta ja tutkimusta Satakuntaan

Helsingin yliopisto ja SAMK aloittavat yhteistyön, joka vahvistaa luonnonvara-alan teknologiaosaamista ja avaa SAMKin opiskelijoille uusia jatko-opintopolkuja.

SuomiAreenan tilaisuus Porin kaupungintalon sisäpihalla, kameramies seisoo selin etualalla, taustalla keskustelijat.

SAMK mukana SuomiAreenassa avaruusteknologian, osaamisen ja kestävän tulevaisuuden teemoilla

SAMK on mukana SuomiAreenassa Porissa 23.–26.6.2026. SAMK osallistuu viikon aikana sekä Kansalaistorin ohjelmaan että SuomiAreenan suureen avaruuspäivään, jossa pohditaan avaruusteknologian mahdollisuuksia ja Suomen roolia alan tulevaisuuden menestystarinana.

Valmistuvan opiskelijan puheen piti Yrittäjän tutkinto-ohjelmasta valmistunut Viivi Virtanen.

SAMKissa juhlittiin valmistuneita – Katso tunnelmia eri kampuksilta

SAMKin valmistumisjuhlaa eli publiikkia vietettiin viime viikolla. Juhlaan olivat tervetulleita kaikki lukuvuoden 2025–2026 aikana valmistuneet ja heidän läheisensä. Juhlijoita oli tänä vuonna ennätysmäärä.