Teollisuusmatkailun mahdollisuudet odottavat – RESTO-tietotaitokilpailu Porissa ensi kertaa

Restonomiopiskelijoiden RESTO-tietotaitokilpailu järjestetään huomisesta alkaen ensimmäistä kertaa Porissa. Yli kaksikymmentävuotiset perinteet omaavan kilpailun teemana on tänä vuonna teollisuusmatkailu ja teollinen kulttuuriperintö. Järjestelyistä vastaavat SAMKin restonomiopiskelijat.

Joukko opiskelijoita seisoo pyöreän pöydän ääressä.
Kilpailun järjestää kahdeksanhenkinen opiskelijatiimi. Kuvassa osa tiimistä: vasemmalta Saija Huhtala, Nicke Väre, Roosa Honkala, Sirja Nuolioja ja Johanna Riikilä.

Järjestelytiimissä on kahdeksan opiskelijaa, joilla on kaikilla oma vastuualue. Lisäksi tukena on kolme ohjaavaa opettajaa.

– Tämä on ollut loistava oppimiskokemus. Eteen on tullut paljon sellaisia asioita, joiden kanssa ei ole ennen ollut tekemisissä, kertoo kilpailun projektipäällikkö Roosa Honkala.

Kaikki restonomeja kouluttavat korkeakoulut voivat lähettää kaksipäiväiseen kilpailuun enintään kaksi neljän hengen joukkuetta. Tänä vuonna osallistujia on kahdeksasta koulusta. Kilpailu tarjoaa myös tilaisuuden alan opiskelijoiden ja opettajien verkostoitumiseen.

Budjetointi- ja yhteistyökumppanuusvastaavana toimiva Sirja Nuolioja oli viime vuonna SAMKin joukkueessa kilpailijana.

– Tehtävissä vaadittiin paljon erilaisia kehittämis- ja ongelmanratkaisutaitoja. Kilpailu oli yksi elämäni parhaista kokemuksista, todella opettavainen. Muistelen sitä vielä vanhana kiikkustuolissa, hän naurahtaa.

Tiimityötaitoja ja sopeutumiskykyä

RESTO-tietotaitokilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa Turussa vuonna 2002. Sen jälkeen kilpailut on järjestetty vuosittain eri puolilla Suomea eri restonomikoulutusta tarjoavien ammattikorkeakoulujen toimesta.

Kilpailun tarkoituksena on tuoda näkyvyyttä restonomikoulutukselle sekä matkailu- ja tapahtuma-alalle. Tavoitteena on myös tuoda esiin restonomiopiskelijoiden osaamista, taitoja ja luovuutta. Samoja taitoja on tarvittu tarvittu myös kilpailun järjestämisessä.

Sirja Nuolioja sanoo, että eniten kilpailua valmisteltaessa on vaadittu tiimityötaitoja ja sopeutumiskykyä.

– Näin isossa tapahtumassa kaikki ei aina mene niin kuin on suunniteltu. Pitää vain sopeutua, miettiä toinen suunnitelma ja lähteä organisoimaan sitä.

Roosa Honkala sanoo, että on oppinut eniten ihmisten johtamisesta.

– Olen oppinut siitä, miten ihmiset käyttäytyvät ja miten heitä voi auttaa tekemään parhaansa. Se oppiminen jatkuu myös tulevaisuuteen, mutta jotakin oleellista olen siitä jo ymmärtänyt.

Kilpailussa ratkotaan alan toimijoiden antamia konkreettisia toimeksiantoja. Päiviin kuuluu myös tehtäviin ja teemaan liittyviä vierailuja sekä joukkueiden ratkaisujen kiteyttämistä ja esittämistä yleisölle.

Kilpailu huipentuu yhteiseen gaalaan ja voittajien – restonomiopiskelijoiden Suomen mestareiden – julkistamiseen.

Jaa tämä sivu

Jesse Joensuu pelaa jääkiekkoa.

Kiekkokaukaloista koulunpenkille – aina NHL:ssä asti meritoitunut Ässien ex-kapteeni Jesse Joensuu nauttii tradenomiopinnoista SAMKissa

Entinen huippujääkiekkoilija Jesse Joensuu opiskelee ensimmäistä vuotta tradenomiopintoja SAMKissa. Hän kuvaa uran jälkeistä uutta elämänvaihetta ihannetilanteeksi.

Konetekniikan opetustilanne laboratoriossa.

Yhteishaku kansainvälisiin tutkinto-ohjelmiin on käynnissä

Yhteishaku syksyllä 2026 alkaviin kansainvälisiiin koulutuksiin on 7.–21.1.2026. SAMKissa on haettavana kahdeksan englanninkielistä ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta ja kaksi ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta.

Jesse Peltonen istuu kahvilassa.

Käytännönläheisyys ja jatkuva oppiminen vievät konetekniikan insinööriä eteenpäin

Konetekniikan insinööriksi SAMKista vuonna 2024 valmistunut Jesse Peltonen työskentelee Aurubis Finland Oy:llä työnjohtajana. Käytännönläheinen työ, kehittymishalu ja kiinnostus teknisiin ratkaisuihin ovat kuljettaneet häntä uralla eteenpäin.