Taideopiskelijoiden grafiikkanäyttely toteutettu yhteistyössä Grafiikanpaja Himmelblaun kanssa

Himmelblaun Pop up -galleria Himmelissä on esillä kuvataiteen opiskelijoiden, Antti Alavilon ja Satu Wiinikan grafiikan töitä. Näyttely toteutetaan yhteistyössä Grafiikanpaja Himmelblaun kanssa.

Yksityiskohta värikkäästä graafisesta teoksesta "Ähky" monotypia ja kollaasi, 2020

Yksityiskohta Satu Wiinikan työstä ”Ähky” monotypia ja kollaasi, 2020.
Taiteilijat näyttelyyn valinnut SAMKin grafiikantaiteen lehtori Tomas Regan kertoo vuoden olleen kuvataiteen kannalta hankala. Paljon taidenäyttelyitä ja -tapahtumia on jouduttu perumaan. Toisaalta taiteen toimijoiden keskuudessa on kokeiltu kaikkia mahdollisia etänäyttelyitä ja verkkogallerioita.
– Kuvataiteen kentällä on jouduttu miettimään tarkasti taiteen esittämisen tapoja. Näyttelyitä voidaan kuitenkin edelleen järjestää myös ihan näin fyysisestikin, kunhan huolehditaan terveysturvallisuuteen liittyvistä järjestelyistä.

Taidetta ihmisten keksimästä arvomaailmasta

Satu Wiinikan töiden perustana on figuuri. Hän yhdistää teatteritaustaansa kuvataiteen tekemiseen. Häneltä näyttelyssä on esillä syväpainografiikkana toteutettuja töitä sekä monotypiapohjaisia kollaaseja.

Satu Wiinikalle näyttelyn rakentaminen oli kiinnostava ja työntäyteinen urakka. Hän on kiitollinen, että aiemmin syksyllä saatiin olla lähiopetuksessakin. Tuolloin myös monipuolisten materiaalien ja tarvikkeiden käyttäminen on ollut mahdollista. Hänen mielestään työskentely poikkeusaikana ei ole muuten eronnut normaalioloista.
– Kuvataiteilijan työskentely on yksin nyhertämistä. Siinä ei käy mielessä mitä seinien ulkopuolella tapahtuu, jos se ei kosketa suoranaisesti omaa tilannetta. Erittäin antoisaa oli saada tehdä taidetta korona-aikaan ja ajoituksellisesti ”oltiin just eikä melkein”, koska ripustusta edeltävänä päivänä kampus suljettiin, Satu Wiinikka pohtii. Hän käsittelee aiheita, jotka koskettavat häntä itseään henkilökohtaisesti juuri työn tekemisen hetkellä. Häntä puhuttelevat esimerkiksi ihmiseen sisäänkirjoitetut eläimelliset vietit. Hän pohtii taiteessaan, mistä ihmisille tulee aito tyytyväisyyden tunne ja mikä siihen riittää.
– Mennään kummallisten asioiden perässä, olettaen että me tarvitsemme tai haluamme niitä asioita. Eroamme miniriikkisesti apinoista, silti meillä on tämä outo ihmisten keksimä arvo- tai valtamaailma. Sillä ei ole tekemistä oikeiden tarpeiden kanssa tai merkitystä elämässä selviytymisen kannalta.

Grafiikassa järjestelmällisyys miellyttää

Antti Alavilon teokset on toteutettu kohopainotekniikalla. Teosten fantasia-aiheet nousevat hänelle läheisestä pelimaailmasta.
– Taiteeni koostuu tällä hetkellä keskiaikaisesta fantasiamaailmasta. Olen lapsesta asti pelannut paljon videopelejä ja ihastuin niiden sisällä oleviin maailmoihin. Nautin siitä, kun saan kehittää omanlaista maailmaa ja keksiä, millaisia rakennuksia tai alueita voin niihin tehdä. Hänelle läheisiä ovat koho- ja syväpainografiikan menetelmät. Näyttelytöitä hän valmisteli 2-3 kuukautta.
– Grafiikassa eteneminen on todella järjestelmällistä, se sopii omalle kohdalle todella hyvin. Näyttelyn tekeminen oli jännittävää tälläisena aikana. Toisaalta aiempaa kokemusta näyttelyn tekemisestä opintojen ulkopuolella ei ole, joten tämä oli kaikki myös aivan uutta. Lue lisää näyttelystä


Näyttely toteutetaan koronarajoituksin ja se on osa Finlaysonin joulua.


 

Mustavalkoinen grafiikan työ Ensimmäinen utopia, Antti Alavilo

Antti Alavilon työ Ensimmäinen utopia sai alkunsa siitä, että hän päätti tehdä todella isokokoisen grafiikan työn. ”Halusin tehdä ensimmäistä kertaa maisemaa siten, että kaupunki sijoittuu mielenkiintoiseen paikkaan. Tein sen keskelle valtavaa rotkoa. Ajattelin, että jos tekee jotain ihan naurettavassa koossa, niin voisin kokeilla samantien tehdä jotain, mitä en ole ennen tehnyt. Halusin työhöni kaupungin, jossa on selviä alueita, kuten tori tai linna. Itseäni kiinnostaa myös, kuinka saan siitä elävää käyttämättä mitään olentoja, kuten ihmisiä.”

Jaa tämä sivu

Länsi-Suomen korkeakouluallianssi CSS logo.

Länsi-Suomen korkeakouluallianssi CSS vahvistaa länsirannikon kasvun voimaa – Centria, SAMK ja SEAMK rakentavat strategisen allianssin

Länsi-Suomen kolme ammattikorkeakoulua Centria, SAMK ja SEAMK rakentavat täysin uudenlaista toimintamallia sekä yhteisen strategian. Kolmen itsenäisen ammattikorkeakoulun yhteistyö vahvistaa koko Länsi-Suomen elinvoimaa, osaamista ja kasvua.

Osana päivien ohjelmaa oli paneelikeskustelu, jossa tarkasteltiin eri näkökulmista soveltavan liikunnan ammattilaisten koulutuksen ja osaamisen kehittymistä 2020-luvulla sekä tärkeimpiä tulevaisuuden osaamistarpeita ja kehittämistoimia.

Soveltavan liikunnan päivät kokosi alan asiantuntijat ja käytännön toimijat SAMKiin

Liikuntatieteellisen Seuran koordinoimat Soveltavan liikunnan päivät järjestettiin tänä vuonna SAMKin Porin kampuksella. Kaksipäiväinen tapahtuma toi Poriin noin 250 osallistujaa eri puolilta Suomea.

Menghua Liang-Haavisto on valmistunut Nursing-tutkinto-ohjelmasta vuonna 2021.

SAMKin alumni Menghua Liang-Haavisto valittiin Satakunnan Vuoden Uusyrittäjäksi

Kiinalaisen Hoitola Liangin yrittäjä Menghua Liang-Haavisto on valittu Satakunnan Vuoden Uusyrittäjä 2026 -kilpailun voittajaksi. Vuoden uusyrittäjä valittiin nyt viidettä kertaa.