Rakennusinsinööriopinnot toivat salolaisen Max Mäntylän SAMKiin

Salosta kotoisin oleva 21-vuotias Max Mäntylä opiskelee toista vuotta SAMKissa rakennusinsinööriksi. Opinnot kestävät kolme ja puoli vuotta ja opiskelijat valitsevat suuntautumisensa ensimmäisen vuoden lopussa.

Max Mäntylä kävelee kampuksen ulkopuolella.

Salosta kotoisin oleva Max Mäntylä on viihtynyt Porissa hyvin.

Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutuksessa voi suuntautua rakennesuunnitteluun tai lv-suunnitteluun. Max on valinnut suuntautumisekseen tuotantopainotteiset opinnot eli rakennesuunnittelun.

– On aina ollut selvää, että tämä on minun alani.

Max valitsi juuri SAMKin, sillä se on vain noin kahden tunnin ajomatkan päässä Salosta. Poriin oli myös helpompi päästä kuin isompiin kaupunkeihin, esimerkiksi Turkuun. Rakennusinsinöörialan hän valitsi, koska hän on käynyt ammattikoulussa rakennusalan perustutkinnon. Maxille on aina ollut selvää, että tämä on hänen alansa, sillä hän on saanut sen verenperintönä isältään, jolla on oma rakennusalan yritys Salossa. Hän on ollut töissä isänsä yrityksessä, ja aikoo suorittaa harjoittelun siellä.

Poria hän kuvailee viihtyisäksi opiskelijakaupungiksi, jossa on kaikki tarpeellinen lähellä. Keskusta on elävä ja palveluita löytyy tarpeeksi. Porin vuokrataso on myös isoihin kaupunkeihin verrattuna halvempi ja opiskelijalle sopivampi. Tampereelle on helppo matkustaa junalla, eikä Turkuunkaan ole liian pitkä matka.

Itsenäinen opiskelu tuo tietynlaista vapautta opintoihin

Max on viihtynyt SAMKissa hyvin. Kampus on viihtyisä ja opiskelijayhteisö mukava. Opettajat ovat kannustavia ja joustavia. Yllättävää opinnoissa on ollut tietynlainen vapaus. Opiskelijoille on tehty mahdolliseksi opiskelun ohella työssä käyminen, sillä kaikilla tunneilla ei ole läsnäolopakkoa ja opintojaksoja voi suorittaa itsenäisesti omaan tahtiin. Max on pärjännyt opinnoissaan hyvin, ainoaksi haasteeksi hän kuvailee laskentatehtävät, jotka ovat olleet välillä todella haastavia.

– Tulevaisuudessa aion jatkaa isäni jalanjälkiä.

Valmistumisen jälkeen Max muuttaa todennäköisesti lähemmäs perhettä, jotta pystyy auttamaan isäänsä rakennusprojekteissa.

Opiskelijabileisiin Max on osallistunut aktiivisesti. Hän on pitänyt Porin tapahtumista ja niitä on ollut tarpeeksi. Maxin suosikit ovat olleet SAMMAKKOn järjestämät Kurnajaiset, sekä SAMMAKKO x Ässät -opiskelijapelit.

Max Mäntylä istuu tietokoneen ääressä.

Max Mäntylä

  • 21-vuotias
  • Opiskelee toista vuotta rakennusinsinööriksi

Jaa tämä sivu

Aliisa Häkli kasvokuva.

Opiskelijamme työllistyvät: Tradenomiopintojen myötä ura aukesi pankkialalla

Aliisa Häkli valmistui SAMKista jouluna 2025 tradenomiksi (AMK). Hän työskentelee nyt asiakkuusneuvojana Länsi-Suomen Osuuspankissa.

Konetekniikan opinnoissa käytetään muun muassa Solidworksia.

Samuli Pertun opinnäytetyöpaikka löytyi kesätöiden kautta

Samuli Perttu opiskelee neljättä vuotta SAMKissa konetekniikan insinööriksi. Hän kirjoittaa opinnäytetyötä töiden ohella.

Sopimuksen allekirjoittivat SAMKin rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisilta ja Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan dekaani Mari Sandell.

Helsingin yliopiston maisterikoulutusta ja tutkimusta Satakuntaan

Helsingin yliopisto ja SAMK aloittavat yhteistyön, joka vahvistaa luonnonvara-alan teknologiaosaamista ja avaa SAMKin opiskelijoille uusia jatko-opintopolkuja.