Pirkanmaalta Poriin opiskelemaan taloushallintoa

Petra Karttimi opiskelee toista vuottaan taloushallinnon tradenomiksi SAMKissa. Hän päätyi suuntautumaan taloushallintoon, koska kokee siitä olevan hänelle hyötyä jatkossa.

Petra Karttimi selin kameraan kannettavan tietokoneen ääressä.

Pirkanmaalaiselle Petralle oli hyppy tuntemattomaan, kun hän muutti Poriin opiskelemaan. Hän kuitenkin onneksi nopeasti löysi samanhenkisiä ihmisiä ympärilleen, sillä hän ei tuntenut Porista etukäteen ketään.

− Oli helppoa sopeutua ulkopaikkakuntalaisena, sillä apua sai kysymättäkin.

Ystävien löytämiseen varmasti helpotti alussa olevan opiskeluun liittyvän ryhmäytymisen määrä.

− Uutena porilaisena esimerkiksi Kirjurinpäivä sekä PoraaxPorii -tapahtumat olivat hyviä tapoja tutustua ryhmäläisiin sekä Poriin kaupunkina.

Petran mielestä aluksi ryhmäytymistä ja koko luokan tapahtumia järjestettiin mukavasti, mutta näin toisena vuotena nämä asiat ovat jääneet harmillisesti melkein kokonaan toteutumatta.

Valmistumisen jälkeiset jatkosuunnitelmat saavat vielä hetken hautua

Vapaa-ajalla Petra tykkää viettää aikaa ystäviensä kanssa sekä katsella erilaisia sarjoja ja elokuvia. Petra kertoo käyvänsä myös aika usein Pirkanmaalla näkemässä perhettään ja siellä asuvia ystäviä.

Petralla on aiempaa kokemusta kaupan alalta myyjän roolista.

− Tällä hetkellä ei ole mitään varmaa suunnitelmaa. Olisi kuitenkin mukava toimia esimerkiksi esihenkilönä.

Lisäksi Petra kertoi, että hänen mielestään tähän mennessä kiinnostavimmat opintojaksot ovat olleet esimerkiksi Kustannuslaskenta sekä Palkanlaskennan perusteet, Risk Management ja valinnaisena otettu Sijoitustoiminnan perusteet. Taloushallinnon opintojaksot sisältävät paljon Excelin käyttöä ja esimerkiksi Risk Management sekä Sijoitustoiminnan perusteet -opintojaksoilla on ollut ryhmätyöskentelyä.

Jaa tämä sivu

Entinen NASA-astronautti Tim Kopra (oik.) ja NASA HUNCH -ohjelman ohjelmapäällikkö Scott Rodriguez kuuntelivat opiskelijoiden esittelyjä avaruusaiheisista projekteista vierailullaan SAMKissa.

Kansainvälisiä avaruusalan edustajia vieraili Porissa – katso kuvagalleria

Entinen NASA-astronautti Tim Kopra, NASA HUNCH -ohjelman ohjelmapäällikkö Scott Rodriguez ja Houstonin pääkonsuli Stefan Lindström vierailivat Porissa tutustumassa alueen mahdollisuuksiin avaruusalan koulutuksen, tutkimuksen ja kansainvälisen yhteistyön kehittämisessä.

Pink roses.

SAMKista valmistui huhtikuussa yhteensä 118 opiskelijaa

SAMKista valmistui kaikkiaan 118. Valmistuneista 16 suoritti YAMK-tutkinnon. SAMK onnittelee kaikkia valmistuneita.

Luvatan ja SAMKin väkeä seisoo SAMK-tekstin takana.

Luvata ja SAMK vahvistavat yhteistyötään kumppanuussopimuksella

Luvata ja SAMK ovat solmineet kumppanuussopimuksen, jonka tavoitteena on tiivistää yhteistyötä koulutuksen ja työelämän välillä sekä vahvistaa alueen osaamisen kehittämistä.