Parhaat opinnäytetyöt palkittiin Osaaja-kilpailussa

Osaaja on SAMKin opinnäytetyökilpailu, jossa palkitaan vuosittain edellisen kalenterivuoden opinnäytetöiden parhaimmisto. Palkittavan työn arvosanan tulee olla korkein mahdollinen eli 5. Yhteensä kilpailuun osallistui tänä vuonna 151 työtä.

Kukka-asetelma
Kukka-asetelma

Vuonna 2022 kilpailuun osallistuivat kaikki arvosanan 5 saaneet opinnäytetyöt, jotka valmistuivat vuonna 2021 tai aivan loppuvuodesta 2020. Yhteensä näitä arvosanan erinomainen saaneita töitä oli 151.

Työt jaettiin aiempien vuosien tapaan neljään eri sarjaan: liiketoiminnan ja kulttuurin sarja, sosiaali- ja terveysalan sarja, tekniikan ja merenkulun sarja sekä ylempien ammattikorkeakoulututkintojen sarja.

– Yllätyksenä tuskin tulee se, että raadilla oli tänäkin vuonna vaativa tehtävä päättää palkittavat ja kunniamaininnan saavat työt. Työt olivat ammattikorkeakoulutyön ytimessä: tutkimustiedon ja alan käytäntöjen tuntemus päättyvät uusiksi ratkaisuiksi ja ideoiksi työelämän kehittämiseksi, sanoo opetuksen vararehtori Timo Mattila Osaaja 2021 -julkaisun esipuheessa.

YLEMPI AMK-TUTKINTO

Palkitut

Performance management as a strategic resource in logistics business
Lehto Arttu, Master’s Degree Programme in Business Management and Entrepreneurship Yhtä aikaa nöyrä ja voimakas: Erään kuvataiteellisen prosessin purkaminen ja sanallistaminen
Hakkarainen Heidi, Kuvataiteen ylempi AMK -tutkinto-ohjelma

Kunniamaininnat

Vauvaperheen varhainen tukeminen, kun huoli herää: Huolesta ennakolliseen lastensuojeluilmoitukseen
Hirvonen Piia, Sosiaalialan ylempi AMK -tutkinto-ohjelma Palkanlaskennan tukipalveluprosessien kehittäminen kuntaorganisaatiossa
Isoheiko Anna, Johtamisen ja palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma Lingo Languages Oy:n sosiaalisen median analysointi ja kehittäminen
Kuparinen Anne, Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen tutkinto-ohjelma Taloushallinnon tunnuslukujen määrittely
Kaari Mari, Johtamisen ja palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma

AMK-TUTKINTO

SOSIAALI- JA TERVEYSALA

Palkitut

Exercise program to strengthen gluteal muscles in 10-12-year-old figure skaters, injury prevention guidebook for coaches
Sakhina Elmira, Degree Programme in Physiotherapy Ikääntyneiden kokemuksia kotihoidon palveluiden käytöstä ja niiden vastaamisesta heidän tarpeisiinsa
Lähteenmäki Sanna ja Valto Jenni, Hoitotyön tutkinto-ohjelma

Kunniamaininnat

Päivittäisen kirjaamisen oikeudellinen perusta kunnallisessa kotipalvelussa vuodesta 1966 vuoteen 2021
Hemming Mia, Vanhustyön tutkinto-ohjelma Ikääntyvien palvelujen laatu tehostetussa palveluasumisessa asukkaiden kokemana
Honkiniemi Alice, Vanhustyön tutkinto-ohjelma Hätätilapotilaan tunnistaminen – verkkokurssin tuottaminen yliopistollisen keskussairaalan päivystyksen hoitohenkilöstölle
Rintala Petri, Hoitotyön tutkinto-ohjelma Testipatteristo fysioterapeuteille testaamaan crossfit-urheilijan keskivartalon voimaa ja hallintaa vammojen ennaltaehkäisyn avuksi
Stenfors Ellimaija, Fysioterapian tutkinto-ohjelma

TEKNIIKKA JA MERENKULKU

Palkitut

Inhimillisten tekijöiden ennakointi ydinjätteen loppusijoituksessa
Niemi Tytti, Tuotantotalouden ja -tekniikan tutkinto-ohjelma Putkistosuunnittelu Harjavallan Suurteollisuuspuistossa
Pihl Joni-Pekka, Konetekniikan tutkinto-ohjelma

Kunniamaininnat

Kunnonvalvonnan lisäys potkurilaitteeseen
Leppänen Teemu, Konetekniikan tutkinto-ohjelma Esteetön sähkösuunnitelma
Hallivuori Tiina, Sähkö- ja automaatiotekniikan tutkinto-ohjelma Taksin tilaussovelluksen luominen web-ympäristöön
Nylund Tuomas, Tieto- ja viestintätekniikan tutkinto-ohjelma

LIIKETOIMINTA JA KULTTUURI

Palkitut

Talkootyön taloudellinen merkitys ostopalvelujen korvaajana Leader-hankkeissa, JyväsRiihi ry:n Leader-hankkeet 2014-2020
Laitinen Marianne, Liiketalouden tutkinto-ohjelma SuomiAreenan Kansalaistorin rakennus- ja purkuprosessien kuvaaminen
Melanen Sara, Matkailun tutkinto-ohjelma Suorituskykymittariston luominen yrityksen palvelutuotantoon
Kellberg Henrikki, Liiketalouden tutkinto-ohjelma

Kunniamaininnat

Kansainvälistymisen haasteet taidemusiikin vapaalla kentällä 2015-2020, Case: Meta4 ja Helsingin Barokkiorkesteri
Oramo Anna-Maaria, Liiketalouden tutkinto-ohjelma Maksuhäiriöiden vaikutus työllistymiseen, velallisten kokemuksia
Snell Tanja, Liiketalouden tutkinto-ohjelma Et tulis meil töihi? Porin kaupungin ulkoinen työnantajamielikuva alueen korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa
Vuorinen Sara, Liiketalouden tutkinto-ohjelma

Lue lisää Osaaja 2021 -julkaisusta

Jaa tämä sivu

Pirita Huhtasalo (vas.) työyhteisönsä tapaamisessa. Kuvassa oikealla yritysasiantuntija Mari Raukola Kankaanpään kaupungilta ja kehittämisasiantuntija Leena Saloniemi Leader Pohjois-Satakunnasta.

Pirita Huhtasalon YAMK-opinnot ovat loppusuoralla – työelämä ja opiskelu kulkevat käsi kädessä

Pirita Huhtasalo on valmistunut SAMKista aikanaan tradenomiksi ja on vuosien aikana täydentänyt osaamistaan monipuolisesti. Työn ohella Pirita suorittaa nyt SAMKin Tulevaisuuden johtamisen YAMK-tutkintoa, opinnot ovat nyt loppusuoralla.

Annika Elo lähikuvassa talvisen pellon laidalla.

Opiskelijamme työllistyvät: SAMKista monipuolisiin taloushallinnon tehtäviin

Annika Elo valmistui SAMKista vuoden 2004 keväällä ja työskentelee nyt porilaisessa henkilöstövuokrauksen ja taloushallinnon yrityksessä.

Peter Virtanen kävelysillalla Porin kampuksella.

Peter Virtasen urapolku vei tietotekniikan opiskelijasta opettajaksi

Kun Peter Virtanen valmistui SAMKista vuonna 2009, edessä ei ollut selkeää karttaa. Uteliaisuus, käytännön tekeminen ja pitkäjänteisyys veivät hänet ensin web-kehittäjäksi ja lopulta takaisin SAMKiin, nyt opettajaksi, joka kannustaa opiskelijoitaan oppimaan tekemällä.