Matkailualan monipuolisuus sai kiinnostumaan opinnoista

Jenniina Matinaho opiskelee toista vuotta matkailualan opintoja Porin kampuksella. Matkailualan opinnoista sai kiinnostumaan alan monipuolisuus sekä sen tarjoamat laajat työllistymismahdollisuudet.

Jenniina poseeraamassa tietokoneen äärellä.

Jenniina Matinaho tähtää tapahtumatuotannon ammattilaiseksi.

Jenniina päätyi hakemaan Poriin korkeakouluun, sillä kaupunki sijaitsee vain kahden tunnin ajomatkan päässä hänen kotikaupungistaan Salosta. Jenniina on viihtynyt Porissa hyvin. Hän kuvailee kaupungin olevan sopivan kokoinen, ei pieni, mutta ei liian suurikaan.

Opinnot suunnitellaan työelämän tarpeiden mukaan

Matkailualan opinnoissa ei suoraan valita erikoistumisalaa. On kuitenkin mahdollista valita opintojaksoja sen mukaan, mikä itseä kiinnostaa ja mihin haluaa tulevaisuudessa työllistyä. Jenniina on valinnut tapahtuma-alan opintojaksoja, sillä hän haluaa työllistyä tapahtuma-alalle opintojen jälkeen. Restonomin opintoihin sisältyy harjoittelu, joka Jenniinalla alkaa keväällä 2023.

Jenniina yllättyi opintojen alkaessa eniten opintojen vapaudesta. Opintojaksot sisältävät mm. luentoja, itsenäistä työskentelyä ja projektityöskentelyä. Matkailualan opinnot ovat lähiopintoja, mutta viikossa on myös muutamia etäpäiviä. Etäpäivinä on aikaa tehdä opintojaksojen itsenäisiä suorituksia.

– Opiskelu on paljon vapaampaa verrattuna esimerkiksi aikaisempiin lukio-opintoihin, Jenniina pohtii.

Opiskelijatapahtumat kasvattavat opiskelijoiden yhteishenkeä

Opiskelijaelämään kuuluu opiskelun lisäksi myös erilaiset opiskelijatapahtumat. Jenniinan mukaan Porissa on järjestetty monenlaisia tapahtumia ja juhlia. Perinteisten approjen ja sitsien lisäksi on järjestetty rastikierroksia sekä bingoja. Tutortoiminnan myötä Jenniina on päässyt myös itse järjestämään tapahtumia uusille opiskelijoille.

– Opiskelijatapahtumat ovat hyvä keino tutustua uusiin opiskelijakavereihin, Jenniina sanoo.

Lue lisää restonomiopinnoista Jenniina Matinaho Pysty

Jenniina Matinaho

  • 23-vuotias
  • Toisen vuoden restonomiopiskelija
  • Opiskelijatapahtumat ovat osa opiskelijakulttuuria ja keino verkostoitua.

Jaa tämä sivu

SAMKissa on tällä hetkellä kymmenen laillistujaa, joille on tehty henkilökohtaiset opetussuunnitelmat. Artikkelissa haastateltu Getrude Kamamba on kuvassa "tutkittavana".

Kansainvälisille sairaanhoitajille sujuvampi tie suomalaiseen työelämään

Suomalaisen terveydenhuollon osaamista vahvistetaan uudenlaisella yhteistyöllä. SAMK on mukana hankkeissa, joissa kehitetään toimintamalleja EU/ETA-maiden ulkopuolella sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneille henkilöille.

Sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa olivat osaamisaluejohtaja Heikki Haaparanta (vas.), kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi sekä Vatajankosken toimitusjohtaja Pekka Passi.

Vatajankoski rakentaa SAMKin kanssa kestävää energia-alan osaamista

SAMK ja Vatajankoski ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka tähtää osaamisen vahvistamiseen ja yhteisten kehityshankkeiden toteuttamiseen.

CERNin edustajat Jan Janke (vasemmalla) ja Matthias Braeger saapuivat Poriin viime vuoden lopulla tutustumaan tiloihin ja keskustelemaan tapahtuman järjestelyistä. Kuvassa myös tapahtumaa koordinoiva opettaja Sara Kfouri Koskinen SAMKIsta.

CERN Spring Campus ensi kertaa Suomeen – SAMK isännöi tapahtumaa toukokuussa

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN järjestää vuotuisen CERN Spring Campus -tapahtuman ensi kertaa Suomessa. Toukokuussa 2025 SAMK isännöi tätä merkittävää kansainvälistä tapahtumaa, joka keskittyy tietojenkäsittelytieteisiin ja moderniin teknologiaan.