Marjan opintopolku: sairaanhoitaja, terveystieteiden maisteri ja filosofian tohtoriopiskelija

Marja Sillanpään opinnot ja urakehitys ovat kulkeneet selkeää ja yhtenäistä linjaa, jossa edelliset opinnot ovat tukeneet hyvin seuraavaa astetta ja ura kehittynyt osaamisen ja kokemuksen karttuessa.

Marja Sillanpää, studiokuva

Marja käyttää johtamiskykyjään monipuolisesti opettajan työssään päivittäin.

– Olen valmistunut aikoinaan SAMKista sairaanhoitajaksi. Työskenneltyäni ammatissa muutaman vuoden jatkoin opintojani terveystieteiden maisteriksi Tampereen yliopistossa ja opiskelin iltaisin samaan aikaan myös avoimessa yliopistossa terveyshallintotieteitä, kertoo Marja Sillanpää, Sataedun lehtori sosiaali- ja terveysalalta.

Ulospäinsuuntautuneena ja ihmisläheisenä persoonana Marja on vahvasti omalla alallaan. Jatko-opinnot johtamisen ja esimiestyön parissa tukevat hyvin nykyään lähihoitajia opettavaa Marjaa. Hän on toiminut myös vanhassa opinahjossaan tuntiopettajana.

– Opettaminen on pohjimmiltaan ohjaamista ja valmentamista. Opettajat ovat usein erittäin hyviä ja harjaantuneita johtajia, sillä opettajan työssä täytyy saada hyvin erilaiset ihmiset ja joukot työskentelemään yhteisen päämäärän eteen.

Vahva kiinnostus omaan alaan myös syvemmällä tasolla ja yhteiskunnallisena ilmiönä on vienyt aktiivisen naisen suorittamaan filosofian maisterin tutkintoa, joka alkaa olla väitöskirjaa vaille valmis.

– Seuraava tavoitteeni on saada väitöskirjani valmiiksi. Aiheeni käsittelee julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin välisiä kumppanuuksia sosiaali- ja terveysalalla. Sain siihen kipinän toimiessani Turun kauppakorkeassa projektissa, jossa tutkittiin asiantuntijaorganisaatioita.

Marjalla on vahva sisäinen tarve saada aikaan positiivisia muutoksia ympärillään ja hän puuttuu rohkeasti havaitsemiinsa epäkohtiin. Marjan energisyydellä, oikeudentajulla ja rautaisella ammattitaidolla hän on myös päätynyt vahvaksi poliittiseksi vaikuttajaksi ja hänellä on useita luottamustoimia. Marja on toisella valtuustokaudella Ulvilassa Kokoomuksen edustajana ja hän toimii myös Ulvilan Kokoomusnaisten puheenjohtajana.

Lue lisää sairaanhoitajaopinnoista Marja SIllanpää, selfie

Marja Sillanpää

Koulutus: Sairaanhoitaja, AMK, terveystieteiden maisteri

Työpaikka: sosiaali- ja terveysalan lehtori, Sataedu

Jaa tämä sivu

Taidemaalari Juhani Tarna kukitettiin tilaisuudessa. Kukittajana oli Kankaanpään Taideyhdistyksen puheenjohtaja Saija Mustaniemi.

Kankaanpää juhlii taiteen monipaikkaista ja vaikuttavaa historiaa – juhlavuoden kohokohtana Sidos-seminaari

Kankaanpää viettää vuonna 2025 taiteen ja kulttuurin juhlaa. Kaupunki ja sen taideyhteisö juhlistavat 60 vuotta täyttävää Kankaanpään Taideyhdistystä sekä SAMKin Taidekoulun kampusta.

Syksyllä haussa olevat koulutukset alkavat vuoden 2026 alussa. Arkistokuvassa opiskelutilanne Porin kampukselta.

Syksyn yhteishaku alkaa maanantaina – SAMKissa tarjolla monipuolisia tutkinto-ohjelmia suomeksi ja englanniksi

Korkeakoulujen syksyn haut järjestetään 1.–11.9.2025. SAMKissa on haettavana monipuolinen valikoima tutkinto-ohjelmia niin suomeksi kuin englanniksi. Opinnot käynnistyvät vuoden 2026 alussa.

Yrittäjän tutkinto-ohjelman opiskelijat Maiju Tyni (vas.) ja Sandra Aalto ovat toimineet vertaistutoreina ja kehittäneet siinä samassa tutorointimallin.

Uusi vertaistutorointimalli tukee monimuoto- ja verkko-opiskelijoita SAMKissa

Tutorointi on SAMKissa tuttu juttu, mutta nyt myös monimuoto- ja verkkototeutusten opiskelijat saavat merkittävää tukea opintojensa aloitukseen SAMKin uudesta tutorointipilotista.