Kuukauden kuvassa Markus Vaattovaara: Omakuva – omassa maailmassa

– Työskentelytyylini on ekspressiivistä, abstraktin ja esittävän taiteen välimaastossa. Aloittaessani uutta työtä vedän kynällä jonkinlaisen muodon, josta lähden rakentamaan kokonaisuutta. Aiheeni käsittelevät paljon ihmisiä ja ihmisten olemuksia. Seuraan heidän eleitään ja käyttäytymistään eri tilanteissa, kirjoittaa Markus Vaattovaara.

Teosta laajasti esittelevä otos,, sekä veistoksia että maalauksia näkyy
Kuva: Karoliina Korvuo

Markus Vaattovaara: Omakuva – omassa maailmassa. Öljyväri palettiveitsellä, puu, lasi, metalli. 2019

Työskentelytyylini on ekspressiivistä, abstraktin ja esittävän taiteen välimaastossa. Aloittaessani uutta työtä vedän kynällä jonkinlaisen muodon, josta lähden rakentamaan kokonaisuutta. Työstäessä maalausta tai veistosta yleensä aihe tulee siinä alkuvaiheessa. Sitä lähden miettimään ja saatan miettiä pitemmän aikaa ennen kuin aloitan itse työskentelyn kyseisen teoksen parissa. Aiheeni käsittelevät paljon ihmisiä ja ihmisten olemuksia. Seuraan paljon ihmisiä, heidän eleitään ja käyttäytymistään eri tilanteissa.

Aika on ollut minulle viimeisen vuoden lähellä tekemiäni maalauksia ja veistoksia. Olen miettinyt aikaa, kuinka sen kanssa tulisi toimia ja miten paljon sitä kannattaa noudattaa tietyissä tilanteissa. Joskus se on hyvä vain jättää huomioimatta. Joskus taas on itsestäänselvyys noudattaa sitä. Ehkä löydän vielä helpotuksen ”aika-ajatuksiini” taiteeni kautta.

Omakuva-Omassa maailmassa-tilateos koostuu kahdesta maalauksesta ja viidestä veistoksesta. Maalaukset olen toteuttanut perinteisillä öljyväreillä palettiveistä käyttäen. Veistoksissa olen käyttänyt puuta ja suupuhallettua lasia.

Olen edelliseltä ammatiltani lasinpuhaltaja ja tämän myötä oli helppo valinta ottaa lasi mukaan tähän teokseen.

Veistoksissa pysyin orgaanisissa materiaaleissa. Olen edelliseltä ammatiltani lasinpuhaltaja ja tämän myötä oli helppo valinta ottaa lasi mukaan tähän teokseen. Lasi on hankala ja mielenkiintoinen materiaali, ja toinen materiaali olikin puu, jonka uudenlaiset haasteet tulivat myös tutuksi tällaisen projektin myötä. Nämä kaksi materiaalia, puuhun sorvattuihin muotoihin yhdistettynä suupuhallettua lasia, saivat kumpikin toisensa savuntuoksuisena tilataideteoksena. Maalauksia tehdessä mielessä pyöri aikamääritelmän lisäksi kysymys: kuinka saan yhdistettyä veistokset ja maalaukset yhteiseen vuoropuheluun?

Markus Vaattovaara (s. 1983) on kotoisin Lapista ja muuttanut Etelä-Suomeen koulujen perässä. Tällä hetkellä Vaattovaara asuu Kankaanpäässä, ja valmistuu kuvataiteilija (AMK):ksi loppuvuodesta 2019.

Yhteystiedot: mvaattovaara@hotmail.com

Markus Vaattovaaran teos oli esillä myös Kuvataiteen Valtakunta 2019 -näyttelyssä Pietarsaaressa. Kuvataiteen valtakunta 2019 on kaikkien ammattikorkeakoulujen kuvataiteen koulutusohjelmien tuottama näyttely. Näyttelykonsepti on toteutettu jo viisi kertaa: Lahdessa, Turussa, Torniossa, Imatralla ja viimeksi Raumalla vuonna 2015. Yksityiskohta, puuta ja keltaista lasia, taustalla maalaus

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Länsi-Suomen korkeakouluallianssi CSS logo.

Länsi-Suomen korkeakouluallianssi CSS vahvistaa länsirannikon kasvun voimaa – Centria, SAMK ja SEAMK rakentavat strategisen allianssin

Länsi-Suomen kolme ammattikorkeakoulua Centria, SAMK ja SEAMK rakentavat täysin uudenlaista toimintamallia sekä yhteisen strategian. Kolmen itsenäisen ammattikorkeakoulun yhteistyö vahvistaa koko Länsi-Suomen elinvoimaa, osaamista ja kasvua.

Osana päivien ohjelmaa oli paneelikeskustelu, jossa tarkasteltiin eri näkökulmista soveltavan liikunnan ammattilaisten koulutuksen ja osaamisen kehittymistä 2020-luvulla sekä tärkeimpiä tulevaisuuden osaamistarpeita ja kehittämistoimia.

Soveltavan liikunnan päivät kokosi alan asiantuntijat ja käytännön toimijat SAMKiin

Liikuntatieteellisen Seuran koordinoimat Soveltavan liikunnan päivät järjestettiin tänä vuonna SAMKin Porin kampuksella. Kaksipäiväinen tapahtuma toi Poriin noin 250 osallistujaa eri puolilta Suomea.

Menghua Liang-Haavisto on valmistunut Nursing-tutkinto-ohjelmasta vuonna 2021.

SAMKin alumni Menghua Liang-Haavisto valittiin Satakunnan Vuoden Uusyrittäjäksi

Kiinalaisen Hoitola Liangin yrittäjä Menghua Liang-Haavisto on valittu Satakunnan Vuoden Uusyrittäjä 2026 -kilpailun voittajaksi. Vuoden uusyrittäjä valittiin nyt viidettä kertaa.