Kaivattu uusi elämänvaihe toi Rosan sairaanhoitajaopintojen äärelle

Vuosi 2020 oli muutosten aikaa Rosa Leppämäelle. Rosa muutti Helsingistä Poriin ja työt päiväkodissa muuttuivat sairaanhoitajaopinnoiksi SAMKissa. Rosalta löytyy ennestään jo lähihoitajan tutkinto ja kolmen vuoden työkokemus.

Rosa Leppämäki istuu Porin kampuksen aulassa maski kasvoillaan.

Rosa Leppämäki odottaa innolla tulevia opintojaksoja.

Kipinä sairaanhoitajaopintoihin syttyi, kun korona muutti työtehtäviä yksityisellä lääkäriasemalla käytännönläheisemmiksi ja ensimmäinen kosketuspinta sairaanhoitajan ammattiin syntyi.

– Mitä muuta voisi tehdä lähihoitajan tutkinnolla, huomasi Rosa kysyvänsä itseltään.

Rosalle hoitoala on aina ollut kiinnostuksen kohde. Syksyllä 2020 hän ilokseen huomasikin päässeensä Satakunnan ammattikorkeakouluun opiskelemaan hoitotyötä.

Nykyään minulla on paljon isompi kiinnostus opiskeluun ja aito motivaatio lukea ja kehittää itseään.

Opinnot alkoivat keväällä 2021. Rosan opiskelutaival alkoi kertaamalla jo ennestään tuttuja lähihoitajaopintojen sisältöjä. Lähihoitajana Rosa on erikoistunut lapsiin ja nuoriin, joten nyt on kuitenkin erilaista oppia hoitotyötä vielä laajemmin.

– Nykyään minulla on paljon isompi kiinnostus opiskeluun ja aito motivaatio lukea ja kehittää itseään, sanoo Rosa.

Rosan mielestä SAMKissa on hyvät puitteet hoitotyön opiskelulle. Simulaatioluokat ovat uusia ja opettajat aidosti kiinnostuneita työstään. Näiden asioiden avulla tulevaisuudessa harjoitteluihinkin on helpompi mennä, sillä ote työhön on jo varmempi.

Korona on tuonut tietenkin oman osuutensa opiskelijoiden arkeen. Kääntäen negatiivisen positiiviseksi Rosa löysi korona-arjesta hyviäkin puolia. Opiskelu korona-aikana ei ole ollut monellekaan helppoa, mutta Rosalle se toi mahdollisuuden aikatauluttaa arkea itsenäisesti.

Odotuksena työ, jossa oma persoona saa näkyä

Rosan mielestä kiinnostavinta sairaanhoitajan työssä on ihmisten kokonaisvaltainen auttaminen, mukaan lukien mielenterveyden ja läheisten tukemisen. Myös hyvä palaute tehdystä työstä on palkitsevaa.

– Sairaanhoitajan työssä ei tarvitse kuulua tiettyyn muottiin, vaan oma persoona saa näkyä, vaikkakin tietysti on olemassa sääntöjä ja käytäntöjä, toteaa Rosa innostuen.

Opinnot ovat vielä alkuvaiheessa, joten tulevaisuus on vielä avoinna. Rosaa kiinnostaa myös mahdolliset uran kehittämismahdollisuudet sairaanhoitajana.

Lue lisää sairaanhoitajaopinnoista Rosa Leppämäni istuu pöydäm ääressä kirja edessään.

Rosa Leppämäki

22 vuotta

Sairaanhoitajaopiskelija, hoitotyön koulutusohjelma

Jaa tämä sivu

Porin kampus ylhäältäpäin kuvattuna.

CERN Spring Campus ensi kertaa Suomeen – SAMK isännöi tapahtumaa toukokuussa 2025

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN järjestää vuotuisen CERN Spring Campus -tapahtuman ensi kertaa Suomessa. Toukokuussa 2025 SAMK isännöi tätä merkittävää kansainvälistä tapahtumaa, joka keskittyy tietojenkäsittelytieteisiin ja moderniin teknologiaan.

Kuvassa Instagram-sisältöä tekevät opiskelijat Bhanupriya Sarangal Hogeschool PXL:sta ja Dominika Lapinska Hogeschool Rotterdamista.

Opiskelijat sukeltavat vastuullisen lähiruoan maailmaan kansainvälisellä intensiiviviikolla

SAMK järjestää jälleen lokakuun alussa kansainvälisen intensiiviviikon, Business Weekin. Tänä vuonna tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Satakunnan Osuuskaupan kanssa. Teemana on lähiruoka ja ruoan vastuullisuus.

Tiina Ketonen luennoi Rauma-Salissa. Kuvassa on etualalla yleisöä.

Kipinää sytyttämässä: Rauman kampuksen Kickstart Keynote 2024

Syyskuisena aamuna Rauma-sali täyttyi innostuksesta, kun opiskelijat kokoontuivat odotettuun Kickstart Keynote -tapahtumaan. Sen tarkoituksena oli motivoida ja inspiroida opiskelijoita uuden lukuvuoden alkaessa.