Iiro Lintula löytää opiskelun parhaat puolet Porissa – käytännön tekeminen ja harjoittelut avaavat uusia ovia

Insinööriksi opiskeleva Iiro Lintula valitsi SAMKin opiskelupaikakseen, koska Porin kaupunki itsessään herätti kiinnostusta. Lintula kertoo myös arvostavansa lyhyttä matkaa Tammelaan, mikä teki SAMKista käytännöllisen vaihtoehdon opiskelun ja elämän tasapainottamiseen.

Iiro Lintula ikkunan ääressä.
Iiro Lintulan tavoitteena on löytää opintojen jälkeen oman alan töitä.

Iiro Lintulan mielestä parasta energia- ja ympäristötekniikan insinööriopinnoissa on mahdollisuus päästä tekemään käytännön harjoituksia, erityisesti fysiikan laboratorioissa. Hän kokee, että omakohtainen tekeminen auttaa oppimaan tehokkaammin, sillä teoriat ja käsitteet konkretisoituvat käytännön työssä.

–  Kun pääsee itse tekemään, niin ymmärrän itse paremmin asiat kuin istumalla pelkästään teorialuennoilla, toteaa Iiro.

Opintojen aikana tullut paljon uusia asioita ja tehtävää on ollut paljon. Välillä tuntuu, ettei aikaa ole muuhun kuin opiskeluun.

– Silloin kun kaikkien tehtävien palautukset ovat samoihin aikoihin niin tuntuu, ettei ehdi mitään muuta tekemään vapaa-ajalla kuin syödä ja nukkua, Iiro naurahtaa.

Harjoittelu avaa ovia tulevaisuuteen

Iiro Lintula on suorittanut kesäharjoittelujaan Aurubiksella, missä hän työskenteli kupari- ja metallialan tehtävissä. Työssä hän oppi paljon uutta ja korostaa, että hyvä työasenne auttaa luomaan arvokkaita kontakteja, jotka voivat tuoda uusia mahdollisuuksia tulevaisuudessa.

– Harjoittelussa kun tekee hommat hyvin, niin on mahdollisuus saada kullan arvoisia kontakteja tulevaisuuteen, Iiro sanoo.

Lisäksi Lintula sai kokemusta LHJ:ltä, jossa hän syventyi jätteiden lajitteluun ja kemian alan tehtäviin, jotka liittyvät suoraan hänen omaan alavalintaansa.

– Harjoitteluni olivat erilaisia, kuten halusinkin. Kun pääsin näkemään alan eri puolia, niin sain mahdollisimman paljon irti harjoitteluistani, Iiro toteaa.

—————

Iiro Lintula

  • Viidennen vuoden insinööriopiskelija
  • Suuntautuu opinnoissaan energia- ja ympäristötekniikkaan
  • Kotoisin Tammelasta

—————

Artikkeli on kirjoitettu osana opiskelijoiden opinnoissaan tuottamaa juttusarjaa.

Jaa tämä sivu

Ihmisiä pöydän ääressä, ylhäältäpäin otettu kuva.

Turun yliopisto ja Satakunnan ammattikorkeakoulu vakiinnuttavat ja vahvistavat yhteistyötään

Tavoitteena on edistää korkeakoulujen välistä yhteistyötä koulutuksessa, tutkimuksessa, TKI-toiminnassa ja infrastruktuureissa ja näin vaikuttaa Satakunnan elinvoimaan.

Vatajankosken viestintäpäällikkö Eero Hammaisin mukaan kumppanuus tarjoaa vahvan yhteyden sekä korkeakoulumaailmaan että työelämälähtöiseen tutkimukseen.

SAMKin kumppanuusohjelmaa kehitetään yhdessä kumppaneiden kanssa

SAMKin kumppanuusohjelma tarjoaa yrityksille ja organisaatioille mahdollisuuden pitkäjänteiseen yhteistyöhön. Tuoreen kyselyn mukaan nykyiset kumppanit ovat tyytyväisiä ohjelmaan, jota kehitetään edelleen yhdessä heidän kanssaan.

Allekirjoitustilaisuudessa mukana olivat (vas.) Tommi Kumlander, Katariina Yrjönkoski, Heikki Haaparanta, Veli-Matti Hakala, Marianne Helenius ja Tanja Vaitiniemi.

Cimcorp mukaan SAMKin kumppaniverkostoon

SAMK ja kansainvälinen automaatioalan yritys Cimcorp syventävät yhteistyötään kumppanuussopimuksella. Yhteistyötä tehdään muun muassa osaamisen kehittämisessä, opiskelijayhteistyössä sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnassa.