Työntekijöiden lapset valtasivat SAMKin

Valtakunnallisena Lapsi mukaan töihin -päivänä Porin kampuksella pyöri kolmisenkymmentä työntekijöiden lasta ja lapsenlasta. Iältään lapset olivat 2–12-vuotiaita.

Lapsia ja Pepper-humanoidirobotti.

Lapset tutustuivat muun muassa humanoidirobotti Pepperiin.

Lasten päivä alkoi opetuksen vararehtori Tiina Savolan pitämällä aamupalaverilla. Sen jälkeen lapset pääsivät tutustumaan kampuksen laboratorioihin ja toimintoihin.

Automaatiolaboratoriossa oli esillä humanoidirobotti Pepper, Lego- ja teollisuusrobotteja sekä vr-lasit. Konetekniikan laboratoriossa lapset tutustuivat plasmaleikkuriin, työstökoneeseen ja opiskelijoiden rakentamaan kolmipyöräiseen moottoripyörään, 3-wheeleriin.

Kansainvälisyyspalveluissa lapset opettelivat kirjoittamaan nimensä kiinan- ja thai-kielellä. Iltapäivällä SAMKin sosiaali- ja terveysalan palvelukeskus Soteekki järjesti erilaisia aktiviteetteja lapsille. Ohjelmassa oli lopuksi tutustuminen oman vanhemman työhön, työpisteeseen sekä -yhteisöön.

Perhemyönteisen työpaikan kehittäminen on osa SAMKin henkilöstöpolitiikkaa. Perheystävällisellä työpaikalla otetaan huomioon erilaiset elämäntilanteet ja niihin liittyvät tarpeet osana työntekoa ja työpaikan käytäntöjä.

Lapsen oikeuksien viikon perjantaina vietettävän valtakunnallisen Lapsi mukaan töihin -päivän tarkoituksena on näyttää lapsille, missä heille tärkeät aikuiset viettävät päivänsä ja mitä työnteko on. Jokaisella lapsella on oikeus tietää, millaista työtä aikuiset tekevät. Voivatko aikuiset hyvin töissä, jotta jaksavat myös leikkiä vapaa-ajalla? Myös työpaikkojen on hyvä nähdä työntekijöidensä lapsia.

Lisätiedot päivästä:

Henkilöstön kehittämispäällikkö Saara Jäntti, saara.jantti@samk.fi, puh. 044 710 3212

Lue lisää valtakunnallisesta päivästä

Jaa tämä sivu

Rauman kauppakamarin toimitusjohtaja Nina Pere (vas.) ja Satakunnan kauppakamarin toimitusjohtaja Minna Nore antoivat auditoinnin tunnustuksen SAMKin rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisillalle.

Työelämäauditoinnit tuovat yritykset ja koulutuksen saman pöydän ääreen Satakunnassa

Satakunnassa on käynnistetty uusi toimintamalli, jolla vahvistetaan koulutuksen ja työelämän yhteistyötä. SAMK sekä Rauman ja Satakunnan kauppakamarit ovat toteuttaneet alueen ensimmäiset työelämäauditoinnit, joissa yritysten edustajat arvioivat ja kehittävät korkeakoulun työelämäyhteyksiä.

Hera-satelliitti lähetetty CubeSat-kumppanin kanssa tutkimaan asteroidia.

Johdatus avaruustoimintaan -kurssi käynnistää avaruusteknologiayhteistyön

SAMK, Porin kaupunki ja Turun yliopisto allekirjoittivat viime kesänä aiesopimuksen, jonka tavoitteena on kehittää Satakunnassa avaruusteknologiaa hyödyntävää koulutusta, tutkimusta ja innovaatiotoimintaa.

Punaisella pohjalla lukee "Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2026!"

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2026!

Toivotamme kaikille hyvää joulua. Toteutamme joulutervehdykset aiempien vuosien tapaan lahjoituksina. Olemme tehneet lahjoituksen Satakunnan ensihoidon lääkäriautotoiminnan tukiyhdistykselle sekä nuorten mielenterveystyölle, Mieli ry:lle.