Tutkimus: Ammattikorkeakouluilla merkittävä rooli alueellisessa digitaalisen liiketoiminnan ekosysteemissä

Seinäjoen ja Satakunnan ammattikorkeakoulut ovat julkaisseet syväluotaavan innovaatioekosysteemeihin liittyvän tutkimuksen. Kyseessä on vertaileva tutkimus Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan digitaalisen liiketoiminnan ekosysteemeistä.

Kuvituskuva.
Ekosysteemissä toimijat ovat keskenään riippuvuussuhteessa.

Ekosysteemissä toimijat ovat keskenään riippuvuussuhteessa.

Ensin puhuttiin yritysverkostoista. Sen jälkeen osaamiskeskuksista. Ne muuttuivat seuraavassa aallossa osaamiskeskittymiksi. Jossain vaiheessa mukaan tulivat teollisuuspuistot. Ja nyt puhutaan ekosysteemeistä. Ekosysteemi eroaa edellisistä siinä, että sitä ei voi rakentaa vaan se rakentuu. Ekosysteemissä toimijat ovat sellaisessa riippuvuussuhteessa keskenään, että jos yhtälöstä ottaa pois yhden toimijan, niin koko ekosysteemi kärsii merkittävästi.

Innovaatioekosysteemissä toimijoina ovat edelläkävijäyritykset, yrityshautomot, rahoitusinstrumenttien tarjoajat, korkeakoulut ja niiden tutkimusryhmät sekä julkiset toimijat erityisesti verotuksen ja lainsäädännön järjestäjinä.

Ammattikorkeakoulut ja edelläkävijäyritykset kehittävät opiskelijoista tulevaisuuden ongelmanratkaisijoita

Tutkimuksen mukaan kummallakin alueella on omanlaisensa digitaalisen liiketoiminnan ekosysteemi, jolla on historialliset lähtökohtansa. Kuitenkin ekosysteemit ovat samansuuntaisia ja myös ammattikorkeakoulujen osallistuminen ekosysteemin toimintaan ja tehdyt kehittämistoimet ovat samankaltaisia.

Ammattikorkeakoulun rooli on merkittävä kummallakin alueella. Tähän rooliin liittyvät sellaiset elementit kuin yhdistäminen, osaaminen, oppiminen, ennakointi ja tulevaisuuden sukupolvet. Opiskelijoita tulee valmistaa tulevaisuuden joustaviksi ongelmanratkaisijoiksi. Tässä tehtävässä avainasemassa ovat alueen edelläkävijäyritykset.

Ekosysteemin edelläkävijäyrityksillä on globaalisti sovellettavaa digitaalista osaamista ja siihen perustuvaa liiketoimintaa. Nämä yritykset houkuttelevat alueelle kansainvälistä asiantuntijuutta, osaamisintensiivistä liiketoimintaa ja investointeja digitaaliseen liiketoimintaan.

Tällaisia ekosysteemejä on Satakunnassa rakentunut erityisesti teknologiametallien, automaation ja robotiikan sekä meriteollisuuden ympärille.

Tutkimusjulkaisuun Ammattikorkeakoulun rooli alueellisessa digitaalisen liiketoiminnan innovaatioekosysteemissä pääset tutustumaan täällä: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020092575808

Jaa tämä sivu

Susanna Kunvik (oikealla) toimii SAMKissa erikoistutkijana sekä projektipäällikkönä RAVI- ja Mind Nutrition tutkimushankkeissa. Kuvassa myös Mind Nutrition -tutkimushankkeen tutkija ja ravitsemusasiantuntija Elina Nevala.

SAMKin erikoistutkija Susanna Kunvik mukana luomassa Suomeen ensimmäistä työikäisten ruokasuositusta

Suomeen laaditaan ensimmäistä kertaa työikäisten ruokasuositus, jonka tavoitteena on parantaa suomalaisten työikäisten terveyttä ja työkykyä. Valtion ravitsemusneuvottelukunnan nimeämä työryhmä on aloittanut suositusten valmistelun, ja mukana on myös SAMKin erikoistutkija Susanna Kunvik.

CERNin edustajat Jan Janke (vasemmalla) ja Matthias Braeger saapuivat Poriin viime vuoden lopulla tutustumaan tiloihin ja keskustelemaan tapahtuman järjestelyistä. Kuvassa myös tapahtumaa koordinoiva opettaja Sara Kfouri Koskinen SAMKIsta.

CERN Spring Campus ensi kertaa Suomeen – SAMK isännöi tapahtumaa toukokuussa

Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN järjestää vuotuisen CERN Spring Campus -tapahtuman ensi kertaa Suomessa. Toukokuussa 2025 SAMK isännöi tätä merkittävää kansainvälistä tapahtumaa, joka keskittyy tietojenkäsittelytieteisiin ja moderniin teknologiaan.

Tanja Vaitiniemi SAMKin kampuksen käytävällä.

Samkilainen kasvo: Tanja Vaitiniemi rakentaa siltoja SAMKin ja yritysten välille

SAMK tekee vuosittain yhteistyötä yli 800 yrityksen ja yhteisön kanssa. Uusi kumppanuusohjelma on yhteistyön laajin ja syvällisin muoto. Mitä tämä oikein tarkoittaa, kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi?