Satakunnan ammattikorkeakoulu on yksi Suomen kansainvälisimmistä työnantajista

Toista kertaa järjestetyn International Employer of the Year -kilpailun voittajat 2023 on julkistettu tänään. Suomen Nuorkauppakamarit ry:n järjestämässä kilpailussa halutaan nostaa esille suomalaisia organisaatioita, jotka ovat onnistuneet kansainvälisten osaajien rekrytoinnissa, perehdyttämisessä ja sitouttamisessa.

Nainen istuu ja mies ja nainen seisoo SAMKin Porin kampuksen aulassa.

Myös SAMKin työntekijät ovat tyytyväisiä työpaikkaansa. Kuvassa henkilöstön kehittämispäällikkö Saara Jäntti (vas.), tietoasiantuntija Teppo Hjelt ja osaamisaluejohtaja Riitta Tempakka.

Suomen Nuorkauppakamarit ry järjesti Employer of the Year -kilpailun yhdessä kumppaneidensa, Business Finlandin Work in Finland -yksikön ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun XAMKin kanssa.

SAMK valittiin voittajaksi julkisten organisaatioiden sarjassa.

– Haluamme esitellä työnantajien menestystarinoita ja kannustaa yhä useampia organisaatioita rekrytoimaan ulkomaalaisia, jotka ovat avainasemassa Suomen tulevan talouskasvun kannalta, sanoo kilpailun projektipäällikkö ​Iiro Ignatius.

Satakunnan ammattikorkeakoulussa kansainvälistyminen on osa strategiaa

Monialainen Satakunnan ammattikorkeakoulu palvelee yli 6 700 opiskelijaa, pyrkii takaamaan opiskelijoidensa työllistymisen ja tekee laajaa yhteistyötä yli 500 globaalin yrityksen ja organisaation kanssa. Julkisorganisaatioiden sarjan voittaja SAMKissa huomioidaan erinomaisesti ulkomaisen henkilöstön näkökulmat niin henkilöstöpolitiikassa kuin korkeakoulun muussakin toiminnassa.

Muun muassa läpinäkyvä kansainvälistymisstrategia sekä ulkomaalaisten opiskelijoiden ja työntekijöiden määrä vakuuttivat kilpailuraadin. SAMK tukee ulkomaisen henkilöstön verkostoitumista myös korkeakoulun ulkopuolella ammatillisissa yhteisöissä ja toimialojen verkostoissa ja tapahtumissa.

– Olemme otettuja tästä huomionosoituksesta. SAMK on panostanut johdonmukaisesti kansainväliseen toimintaansa, koska kansainvälisten osaajien saaminen ja pitäminen on yhä tärkeämpää Satakunnan ja koko Suomen menestyksen kannalta, kommentoi Satakunnan ammattikorkeakoulun rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisilta.

Kilpailun sivusto Neljä miestä seisoo lavalla palkisemistilaisuudessa. Four men stand on stage at the awards ceremony.

International Employer of the Year

International Employer of the Year -kilpailussa etsitään suomalaisia organisaatioita, jotka ovat onnistuneesti rekrytoineet, ottaneet palvelukseensa ja pitäneet palveluksessaan maahanmuuttajia ja kansainvälisiä osaajia. Kilpailun avulla Suomen Nuorkauppakamarit ry esittelee työnantajien menestystarinoita ja kannustaa yhä useampia organisaatioita rekrytoimaan ulkomaalaisia, jotka ovat avainasemassa Suomen tulevan talouskasvun kannalta.

Kuva International Employer of the Year -kilpailun palkitsemistilaisuudesta.

Jaa tämä sivu

Kolme SAMKin opiskelijaa poseeraa violetin seinän edessä.

Vuoden 2023 menestystarinat julkaistu – Uusi Agora-lehti ilmestyi

Vuoden 2023 menestystarinat on julkaistu SAMKin sidosryhmälehti Agoran uusimmassa numerossa. Agora on ilmestynyt painettuna ja sen voi lukea myös verkossa.

SAMKin Youtube-kanava.

SAMK mukana TKI-kärjet 2024 -kilpailussa kahdella videolla

Valtakunnallinen ammattikorkeakoulujen TKI-kärjet-kilpailu järjestetään jälleen maaliskuussa 2024. SAMK osallistuu kilpailuun kahdella kilpailuvideolla, joilla esitellään tutkimustoimintaamme.

Henna Kyhä istuu keltaisella tuolilla.

Tutkimuspäällikkönä työikäisten hyvinvoinnin asialla

SAMKissa toimii nyt Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskus. Keskuksen toiminta keskittyy satakuntalaisten työntekijöiden hyvinvointiin ja sen myötä maakunnan työvoiman saatavuuden haasteisiin. Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskusta vetää tutkimuspäällikkö ja kasvatustieteen tohtori Henna Kyhä.