SAMKissa uusi kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelma

SAMKin kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelma on julkaistu. Kyseiseen teemaan liittyvät asiat eivät ole SAMKissa uusia, ensimmäinen toimenpideohjelma lanseerattiin jo vuonna 2012.

Aurinkoseurain Porin kampuksen pihassa.

SAMKin opetus- ja tutkimuskäytössä on aurinkosähköjärjestelmiä.

SAMK on jo useampi vuosi sitten allekirjoittanut oman ympäristöpolitiikan ja liittynyt Porin kaupungin ilmastokumppaniksi. Porin kaupungin ja SAMKin välinen ilmastositoumus allekirjoitettiin vuonna 2017. SAMK-kampus Porin katolla on myös aurinkosähköjärjestelmiä, joiden yhteisteho on noin 30 kW. Järjestelmät ovat sekä opetus- että tutkimuskäytössä.

– Kestävä kehitys ja vastuullisuus on integroitu kaikkeen SAMKin tekemiseen, sanoo osaamisaluejohtaja Riitta Tempakka, joka toimii myös ohjelmaa valmistelleen työryhmän vetäjänä.

Uudessa toimenpideohjelmassa keskitytään sekä SAMKin hiilikädenjälkeen että hiilijalanjälkeen. Hiilijalanjälkeen liittyy SAMKin strateginen tavoite olla hiilineutraali korkeakoulu vuoteen 2030 mennessä.

Asiantuntijoita tulevaisuuden työmarkkinoille

Hiilikädenjäljestä on kolme erillistä teemaa, jotka liittyvät paitsi vastuullisuuteen ja kestävän kehityksen edistämiseen SAMKin toiminnassa, myös osaajien kouluttamiseen sekä TKI-toimintaan.

– Teemoista tärkein on se, että koulutamme kestävän kehityksen ja vastuullisuuden asiantuntijoita tulevaisuuden työmarkkinoille, Tempakka sanoo.

SAMKissa tehtiin reilu vuosi sitten opetussuunnitelmien uudistus. Sen pohjimmaisena ajatuksena oli, että jokaisen tutkinto-ohjelman ja opintojakson kohdalla pohdittiin, miten kestävä kehitys liittyy alaan ja kyseiseen opintojaksoon.

Lisätiedot:

Osaamisaluejohtaja Riitta Tempakka, 044 710 3639, riitta.tempakka@samk.fi

Tutustu SAMKin Kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelmaan Riitta Tempakka tietokoneen ääressä. Riitta Tempakka with laptop.

SAMKin kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelma

Ohjelmaa on valmistellut SAMKin kestävän kehityksen ja vastuullisuuden työryhmä, jonka vetäjänä toimii Riitta Tempakka (kuvassa).

Ohjelma muodostuu kolmesta keskeisestä teemasta:

  1. SAMK on vastuullinen ja edistää kestävää kehitystä
  2. SAMKissa koulutetaan osaajia, jotka edistävät kestävää kehitystä
  3. SAMKin TKI-toiminta tuottaa ratkaisuja kestävyyshaasteisiin

SAMKin strateginen tavoite on olla hiilineutraali korkeakoulu vuoteen 2030 mennessä.

Ohjelma pohjautuu Arenen laatimaan Ammattikorkeakoulujen kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelmaan.


Vastuullisuus tarkoittaa sitä, että SAMKissa huomioidaan kaikessa toiminnassa suorat ja epäsuorat vaikutukset ympäröivään yhteiskuntaan.

Kestävällä kehityksellä tarkoitetaan ekologisesti, sosiaalisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesta kestävää kehitystä.

Jaa tämä sivu

SAMKin Youtube-kanava.

SAMK mukana TKI-kärjet 2024 -kilpailussa kahdella videolla

Valtakunnallinen ammattikorkeakoulujen TKI-kärjet-kilpailu järjestetään jälleen maaliskuussa 2024. SAMK osallistuu kilpailuun kahdella kilpailuvideolla, joilla esitellään tutkimustoimintaamme.

Henna Kyhä istuu keltaisella tuolilla.

Tutkimuspäällikkönä työikäisten hyvinvoinnin asialla

SAMKissa toimii nyt Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskus. Keskuksen toiminta keskittyy satakuntalaisten työntekijöiden hyvinvointiin ja sen myötä maakunnan työvoiman saatavuuden haasteisiin. Ihmisen toimintakyvyn tutkimuskeskusta vetää tutkimuspäällikkö ja kasvatustieteen tohtori Henna Kyhä.

Tubettaja Roni Bäck seisoo kädet levitettyinä vihreänsävyisessä Pelisellissä.

Peliselli avattiin juhlallisesti käyttöön – Katso kuvagalleria!

Perjantaina 24.11. järjestetty Well Played -tapahtuma keräsi yhteen RoboAI tutkimus- ja tuotekehityskeskuksen yhteistyökumppaneita ja sidosryhmiä elämykselliseen iltapäivään. Samalla vihittiin käyttöön uusi peli- ja elämyslaboratorio Peliselli.