Digitalisaatio nosti Tutkimusfoorumissa esille useita eri teemoja
SAMKin ja SeAMKin yhteistyössä järjestämä kaksipäiväinen tutkijatapaaminen, tutkimusfoorumi, järjestettiin toista kertaa 9.-10.2.

Digitalisaatiota käsiteltiin tutkimusfoorumissa useista eri näkökulmista. Päivien aikana päästiin kuulemaan 35 eri esitystä aiheeseen liittyen. Pääaiheita olivat muun muassa digitalisaatio sosiaali- ja terveysalalla, opetuksessa, logistiikassa sekä yrityksissä.
Keskustelua herättivät myös tietoturvallisuus erilaisissa digitaalisissa alustoissa ja sovelluksissa, yksityisyys ja itsemääräämisoikeus turvateknologiassa, internetrikollisuus sekä energia- ja ympäristöasiat.
Digitalisaatio mahdollistaa monipuolisemman työskentely-ympäristön
Foorumin esityksissä päästiin tutustumaan erilaisiin digitaalisiin sovelluksiin satamasovelluksesta mielialapäiväkirjaan nuorille ja energiansäästötyökaluun yrityksille.
Oma ajankohtainen aiheensa oli digitalisaatio ammattikorkeakoulujen arjessa. Vallitseva tilanne on haastanut ja mahdollistanut nopealla aikataululla digitaalisuuden tuomisen eri oppimisympäristöihin. Tärkeänä aiheena keskusteluun nousi esimerkiksi opiskelijoiden välinen vuorovaikutus sekä oppimiskokemuksen mittaaminen.
Digitalisaation tarkoitus on mahdollistaa asioita ja helpottaa niin työntekijöiden kuin asiakkaiden arkea. Automatisoimalla monotoonisia rutiininomaisia töitä voidaan antaa tilaa muulle työlle. Kysymyksenä heräsikin miten voimme parhaalla tavalla hyödyntää teknisen kehityksen mahdollisuuksia.
Ammattikorkeakouluilla merkittävä rooli digitaalisessa innovaatiokehityksessä
Tutkimusfoorumissa nousi esille ammattikorkeakoulujen rooli digitaalisessa innovaatiokehityksessä. Tulevaisuudessa moniammatillisen yhteistyön monipuolistaminen, lisääminen ja hyödyntäminen ovat avainasemassa.
Foorumin suurin anti on ideoiden ja tehtyjen tutkimusten jakaminen. Uusia tutkimus- ja hankeideoita, joissa yhteistyötä voidaan hyödyntää, syntyi keskustelujen ja esitysten yhteydessä useita.
Pandemiatilanteen takia tutkimusfoorumi järjestettiin verkossa. Digitalisaatioteema tuki hyvin tapaamismuotoa ja siitä aiotaan ottaa mallia myös ensi vuoden foorumiin. Ideana heitettiin jo mahdollista hybridimuotoista tapaamista.
Tutkimusfoorumin esityksistä kootaan SAMKin ja SeAMKin yhteinen kokoelmajulkaisu.