Susanna valmistuu ensimmäisenä Yrittäjän koulutusohjelmasta

Susanna Aaltonen valmistuu Yrittäjän koulutusohjelmasta liiketalouden tradenomiksi maaliskuussa 2020 ja on siten SAMKin ensimmäinen kyseisestä ohjelmasta valmistunut.

Susanna Aaltonen matkalla Vltavajoen kupeessa, jonka takana näkyy Prahan linnoitus.

Kuva Susanna Aaltosen kotialbumista.

”Oikein varmoilla fiiliksillä”, Susanna kertoo kysyttäessä, millä mielin hän lähtee valmistumisen jälkeen työelämään. Suunnitelmissa on jatkaa perheyrityksessä työskentelyä ja opetella uutta työnteon ohessa. Susannan vastuulle kuuluu yrityksen laskutus, myynti ja markkinointi. Erityisesti myynnin ja markkinoinnin osalta työ on jatkuvaa itsensä kehittämistä. Pitkän aikavälin tavoitteena on päästä itse jatkamaan yrityksen toimintaa.

– Toistaiseksi ei ole suunnitelmissa perustaa uutta omaa yritystä, mutta ei sitä koskaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Koulutuksesta hyvät valmiudet yrittäjäksi aikovalle

Susanna kertoo saaneensa koulutusohjelmasta tukiverkoston, jota jokainen aloitteleva yrittäjä varmasti alussa kaipaa. Pakolliset opinnot antoivat hyvät valmiudet muun muassa kirjanpitoon, markkinointiin ja yrityksen rahoitukseen. Lisäksi vapaavalintaiset täydentävät opinnot mahdollistavat oman ammattiosaamisen vahvistamisen, sillä kursseja voi ottaa vaikka sairaanhoidosta, jos siltä tuntuu.

– Itse opiskelin täydentävinä opintoina esimerkiksi juridiikkaa, riskienhallintaa sekä johtamista. Yrittäjän täytyy taipua etenkin uran alkuvaiheessa vähän kaiken hallintaan, joten koulutusohjelman vapaavalintaisuuden määrä ei ole ollenkaan huono asia.

Opinnäytetyönsä Susanna teki kasvustrategian suunnittelusta yritykselle.

– Projekti opetti ajanhallintaa ja itsensä johtamista. Aiheeseen paneutuminen toi minulle myös paljon tietotaitoa ja hyvän alun strategiatyön hallintaan, mitä yrittäjän uralla tulee varmasti tarvitsemaan.

SAMKin väki onnittelee valmistunutta!

Lue lisää Susannan ajatuksia opiskelusta Yrittäjän koulutusohjelmassa.

Tausta:

Susanna Aaltonen (tradenomi, AMK), valmistuu SAMKin Yrittäjän koulutusohjelmasta ensimmäisenä opiskelijana maaliskuussa 2020. Työskentelee perheyrityksessä laskutuksen, myynnin ja markkinoinnin parissa. Susannan arki kuluu töiden ja harrastuksen painonnoston parissa.

Lue lisää Yrittäjän koulutuksesta

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Kumppanuussopimuksen allekirjoitustilaisuudessa olivat mukana (vas.) kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi ja tutkimuksen vararehtori Heikki Haaparanta SAMKista sekä palvelupäällikkö Jouni Stenfors ja toimitusjohtaja Tiina Äijälä Karhulinnasta.

Karhulinnan ja SAMKin kumppanuus tukee aluekehitystä ja osaajien kasvua Satakunnassa

Lääkärikeskus Karhulinnan ja SAMKin kumppanuus rakentaa osaamista, tukee aluekehitystä ja avaa opiskelijoille uusia mahdollisuuksia terveydenhuollon kentällä.

Pirita Huhtasalo (vas.) työyhteisönsä tapaamisessa. Kuvassa oikealla yritysasiantuntija Mari Raukola Kankaanpään kaupungilta ja kehittämisasiantuntija Leena Saloniemi Leader Pohjois-Satakunnasta.

Pirita Huhtasalon YAMK-opinnot ovat loppusuoralla – työelämä ja opiskelu kulkevat käsi kädessä

Pirita Huhtasalo on valmistunut SAMKista aikanaan tradenomiksi ja on vuosien aikana täydentänyt osaamistaan monipuolisesti. Työn ohella Pirita suorittaa nyt SAMKin Tulevaisuuden johtamisen YAMK-tutkintoa, opinnot ovat nyt loppusuoralla.

Annika Elo lähikuvassa talvisen pellon laidalla.

Opiskelijamme työllistyvät: SAMKista monipuolisiin taloushallinnon tehtäviin

Annika Elo valmistui SAMKista vuoden 2004 keväällä ja työskentelee nyt porilaisessa henkilöstövuokrauksen ja taloushallinnon yrityksessä.