SAMK vahvistaa näkyvyyttään brändikirjan avulla

Satakunnan ammattikorkeakoulu on julkaissut brändikirjan, joka summaa sen miltä SAMK kuulostaa ja näyttää sekä missä omissa kanavissaan SAMK näkyy.

SAMK kampus Porin rakennus kuvattuna taivasta vasten.
Kuva: Veera Korhonen

Kuva: Veera Korhonen

Brändikirja on kaikille avoin, joten sitä voivat käyttää hyödyksi myös SAMKin ulkopuoliset tahot.

– Brändikirjan avulla haluamme yhtenäistää SAMKin näkyvyyttä ja kuuluvuutta, jotta esimerkiksi alueellinen ja kansallinen vaikuttavuutemme tulee esiin entistä vahvemmin, kommentoi SAMKin viestintä- ja markkinointipäällikkö Jani Wahlman.

SAMKin yli 10 vuotta sitten uudistettu logo ja muu visuaalinen paletti pysyvät kuitenkin ennallaan.

– SAMKin logo ja turkoosi tunnusväri ovat edelleen toimivia ja erottuvia. Haluamme brändikirjan avulla tehostaa toimivaksi todetun visuaalisen ilmeen käyttöä, kertoo Wahlman.

Brändikirjalla halutaan tukea myös juuri lanseeratun sloganin käyttöä. SAMKin sloganiksi valittiin opiskelijoiden ja henkilökunnan ehdotusten perusteella Katse tulevaisuuteen. Englanniksi käytetään muotoa Think Future. Slogan kiteyttää SAMKin roolin alueellisen kehityksen moottorina.

Brändikirjaa päivitetään jatkossa tarpeiden mukaan. Brändikirjan toisessa vaiheessa siitä julkaistaan englanninkielinen versio.

Jaa tämä sivu

Tuulivoimala kirkkaansinisen taivaan edessä.

Resurssiviisauden osaamiskeskus vahvistaa Satakunnan kilpailukykyä

SAMKin uusi Resurssiviisauden osaamiskeskus kokoaa noin 30 tutkijan ja opettajan osaamisen. Keskus kehittää ratkaisuja kestävään kasvuun, kilpailukykyyn ja huoltovarmuuteen. Pitkän aikavälin tavoite on kunnianhimoinen: Satakunnasta halutaan tehdä Suomen resurssiviisain alue.

SAMKin elokuun henkilöstöpäivän yhteydessä pidettiin myös taukojumppaa.

SAMKissa työyhteisöä kehitetään yhdessä

SAMKissa henkilöstötutkimuksen tärkein tehtävä ei ole mittaaminen itsessään, vaan työyhteisön kehittäminen. Tulokset antavat pohjan keskustelulle siitä, mikä työssä toimii ja mitä voidaan tehdä paremmin.

Henkilöstöpäivässä palkittiin ansioituneita samkilaisia.

Henkilöstöpäivässä palkittiin ansioituneita samkilaisia

SAMKin henkilöstöpäivässä palkittiin jälleen ansioituneita samkilaisia ja yhteisöjä. Tunnustuksia jaettiin vuoden menestystarinasta, aloitteesta, hanketoimijasta, julkaisijasta, viestijästä, opettajasta ja samkilaisesta. Lisäksi palkittiin opiskelija- ja henkilöstöryhmät erinomaisesta yhteisöllisestä toiminnasta.