SAMK ja SeAMK ovat solmineet strategisen yhteistyösopimuksen

Yhteistyön keskiössä on ollut osaamisen yhdistäminen tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa. Korkeakoulut haluavat koota nykyistä laajemman joukon osaajia alueiden yhteisten kysymysten äärelle.

SAMK-kampus Porin rakennus ulkoa kesällä.

Tiivis yhteistyö korkeakoulujen välillä alkoi kolme vuotta sitten, kun korkeakoulut saivat yhteisen tutkimusrahoituksen opetus- ja kulttuuriministeriöltä yritysten kasvuun ja digitalisaatioon liittyen. Yhteistyön keskiössä on ollut osaamisen yhdistäminen tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa. Korkeakoulut haluavat koota nykyistä laajemman joukon osaajia alueiden yhteisten kysymysten äärelle.

SAMK ja SeAMK ovat omassa maakunnassaan koulutuksen, jatkuvan oppimisen ja soveltavan tutkimuksen avaintoimijat. Korkeakoulujen tulee omalta osaltaan olla ratkaisemassa Suomen elinkeinoelämän kolmea kovaa haastetta:

  1. yrityksissä tarvitaan seuraavan viiden vuoden aikana yli 5 000 uutta automaation, robotiikan ja tekoälyn asiantuntijaa,
  2. yli 16 000 yrityksessä odottaa omistajanvaihdos seuraavan kymmenen vuoden aikana ja
  3. yli 90 % uusista työpaikoista muodostuu pk-yrityksiin, mikä alleviivaa tarvetta näiden yritysten kasvun tukemiseen digitaalisuudella ja teknologiatiedonsiirrolla.

– Olemme hyvin samankaltaisia toimeen tarttuvia ammattikorkeakouluja ja meillä on molemmilla opittavaa toinen toisiltamme, toteavat ammattikorkeakoulujen rehtorit Jari Multisilta ja Jaakko Hallila.

Yhteinen ja kaikille avoin tutkimusfoorumi verkossa 9. – 10.2.2021

SAMK ja SeAMK järjestävät yhteisen, kaikille avoimen tutkimusfoorumin verkossa. Teemana on digitalisaatio.

Tutustu mielenkiintoiseen ohjelmaan

Jaa tämä sivu

SAMKin elokuun henkilöstöpäivän yhteydessä pidettiin myös taukojumppaa.

SAMKissa työyhteisöä kehitetään yhdessä

SAMKissa henkilöstötutkimuksen tärkein tehtävä ei ole mittaaminen itsessään, vaan työyhteisön kehittäminen. Tulokset antavat pohjan keskustelulle siitä, mikä työssä toimii ja mitä voidaan tehdä paremmin.

Henkilöstöpäivässä palkittiin ansioituneita samkilaisia.

Henkilöstöpäivässä palkittiin ansioituneita samkilaisia

SAMKin henkilöstöpäivässä palkittiin jälleen ansioituneita samkilaisia ja yhteisöjä. Tunnustuksia jaettiin vuoden menestystarinasta, aloitteesta, hanketoimijasta, julkaisijasta, viestijästä, opettajasta ja samkilaisesta. Lisäksi palkittiin opiskelija- ja henkilöstöryhmät erinomaisesta yhteisöllisestä toiminnasta.

Porin kaupunginjohtaja Lauri Inna, Turun yliopiston rehtori Marjo Kaartinen ja Satakunnan ammattikorkeakoulun rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisilta allekirjoittivat sopimuksen Porin kaupungintalolla.

Pori Space Lab aloittaa toimintansa – Porin kaupunki, Turun yliopisto ja Satakunnan ammattikorkeakoulu allekirjoittivat yhteistyösopimuksen

Pori Space Lab on Porin kaupungin, Turun yliopiston ja Satakunnan ammattikorkeakoulun yhteinen alusta avaruusteknologiayhteistyölle. Yhteistyön tavoitteena on pienoissatelliittiohjelma, jossa yhdistyvät tutkimus ja koulutus sekä yhteistyö elinkeinoelämän ja kansainvälisten verkostojen kanssa.