Lapset mukaan töihin -päivä toi vilskettä kampuksille – katso kuvagalleria

Valtakunnallisena Lapset mukaan töihin -päivänä SAMKin Porin ja Rauman kampuksilla liikkui yli seitsemänkymmentä työntekijöiden lasta ja lapsenlasta, iältään 3–17-vuotiaita.

Lasten päivä alkoi henkilökunnan kahvihuoneessa yhteisellä aamupalaverilla palvelu- ja kehitysjohtaja Anne Holopaisen johdolla.
Lasten päivä alkoi henkilökunnan kahvihuoneessa yhteisellä aamupalaverilla palvelu- ja kehitysjohtaja Anne Holopaisen johdolla.

Molemmilla kampuksilla päivä alkoi kulkulupien jakamisella ja yhteisellä aamupalalla.

Porissa yhteisen aamupalaverin veti palvelu- ja kehitysjohtaja Anne Holopainen, ja lapset saivat myös esittää hänelle ennakkoon mietittyjä kysymyksiä. Lapsia kiinnosti muun muassa se, paljonko SAMK kuluttaa sähköä päivässä, montako ovea kampuksella on ja pääsisivätkö he päivän aikana tutustumaan robotteihin.

Aamupalaverin jälkeen päivä jatkui tutustumalla kampuksen toimintaan eri pisteissä. Ohjelmassa oli tutustumista RoboAIn toimintaan, sosiaali- ja terveysalan palvelukeskus Soteekkiin sekä Tiedekylään. Päivä huipentui yhteiseen hetkeen Atrium-aulassa, jossa Opiskelijakunta SAMMAKKOn maskotti Lampsa johdatti lapsivieraat Sutsi satsi -tanssin.

Raumalla aamupalaverin piti opetuspäällikkö Hanna-Kaisa Sadwinski, jonka jälkeen kierros jatkui Merimäelle tutustumaan tiloihin, simulaattoreihin ja jumppasaliin. Sitten palattiin Kanalille, jossa ohjelmassa olivat matikkapaja, kirjastoon tutustuminen ja piirustuspaja.

Lopuksi kaikille lapsille jaettiin diplomit muistoksi osallistumisesta.

Lapsille jo varhain käsitys työelämästä

Anne Holopaisen mielestä päivä on merkityksellinen, koska nykypäivän työ ja perhe-elämä limittyvät tiiviisti toisiinsa.

– On tärkeää, että lapset näkevät millaisissa työpaikoissa vanhemmat ovat, ja että he saavat laajemman käsityksen siitä, millaisia tehtäviä aikuiset eri työpaikoilla tekevät. Meilläkin täällä korkeakoulussa on paljon muitakin työtehtäviä kuin opettajien työt. Ja tuohan lasten vierailu arkeemme hauskaa vaihtelua, hän sanoo.

Perhemyönteisen työpaikan kehittäminen on osa SAMKin henkilöstöpolitiikkaa. Lapset mukaan töihin -päivän tavoitteena on tarjota lapsille mahdollisuus nähdä, missä heidän läheisensä työskentelevät ja mitä työ on. Samalla työpaikat saavat mahdollisuuden kohdata työntekijöidensä lapsia ja vahvistaa perheystävällisyyttä.

Valtakunnalliseen päivään osallistui yli 1100 organisaatiota. Koordinoinnista vastaa lapsiasiavaltuutetun toimisto ja Lastensuojelun Keskusliitto.

Jaa tämä sivu

SAMKin elokuun henkilöstöpäivän yhteydessä pidettiin myös taukojumppaa.

SAMKissa työyhteisöä kehitetään yhdessä

SAMKissa henkilöstötutkimuksen tärkein tehtävä ei ole mittaaminen itsessään, vaan työyhteisön kehittäminen. Tulokset antavat pohjan keskustelulle siitä, mikä työssä toimii ja mitä voidaan tehdä paremmin.

Henkilöstöpäivässä palkittiin ansioituneita samkilaisia.

Henkilöstöpäivässä palkittiin ansioituneita samkilaisia

SAMKin henkilöstöpäivässä palkittiin jälleen ansioituneita samkilaisia ja yhteisöjä. Tunnustuksia jaettiin vuoden menestystarinasta, aloitteesta, hanketoimijasta, julkaisijasta, viestijästä, opettajasta ja samkilaisesta. Lisäksi palkittiin opiskelija- ja henkilöstöryhmät erinomaisesta yhteisöllisestä toiminnasta.

Porin kaupunginjohtaja Lauri Inna, Turun yliopiston rehtori Marjo Kaartinen ja Satakunnan ammattikorkeakoulun rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisilta allekirjoittivat sopimuksen Porin kaupungintalolla.

Pori Space Lab aloittaa toimintansa – Porin kaupunki, Turun yliopisto ja Satakunnan ammattikorkeakoulu allekirjoittivat yhteistyösopimuksen

Pori Space Lab on Porin kaupungin, Turun yliopiston ja Satakunnan ammattikorkeakoulun yhteinen alusta avaruusteknologiayhteistyölle. Yhteistyön tavoitteena on pienoissatelliittiohjelma, jossa yhdistyvät tutkimus ja koulutus sekä yhteistyö elinkeinoelämän ja kansainvälisten verkostojen kanssa.