Ruotsinkielinen harjoittelu avartaa mieltä ja kohentaa kielitaitoa

SAMKissa halutaan panostaa opiskelijoiden kielitaitoon. Englanti on suomen lisäksi SAMKin toinen opetuskieli, jolla voi suorittaa koko tutkinnon. Myös ruotsin, toisen kotimaisen kielen, osaamista pidetään tärkeänä.

Mika Valtonen istuu SAMKin Porin kampuksen ala-aulassa turkoosilla penkillä.

Mika Valtonen on ollut tyytyväinen harjoitteluunsa Tukholman Suomikodissa.

Ruotsin kielen vahvistamiseen tähtää myös Praktik på svenska -hanke. Sen tavoitteena on tukea sosiaali- ja terveysalan korkeakouluopiskelijoiden ruotsin kielen kehittymistä autenttisessa ympäristössä. Opiskelijoille tarjotaan mahdollisuutta suorittaa ammatillisia harjoitteluja ruotsinkielisessä työympäristössä. Tarjolla on myös ruotsin kieli- ja kulttuurikoulutusta nonstop-opintoina verkossa.

Erityisen merkityksellistä ruotsin kielen osaaminen on sosiaali- ja terveysalalla. Asiakkaiden on ensiarvoisen tärkeää tulla ymmärretyksi omalla äidinkielellään. Kun harjoittelun suorittaa ruotsinkielisessä harjoittelupaikassa, myös kulttuuritietämys kasvaa. Opiskelijat voivat tehdä jonkin tutkintoon kuuluvan harjoittelun ruotsinkielisellä alueella Suomessa tai Pohjoismaissa. Vaihtoehtoja on paljon.

Kielitaito on rikkaus

Mika Valtonen opiskelee sosionomiksi (AMK). Hän on aiemmalta koulutukseltaan ammatillinen opettaja. Valtonen suoritti harjoittelunsa Tukholman Suomikodissa. Suurin syy ruotsinkieliseen harjoittelupaikkaan hakeutumisessa oli hänen mukaansa juuri kielitaidon vahvistaminen.

– Olen asunut Ruotsissa lapsena ja halu pitää olemassa olevaa kielitaitoa yllä oli ehkä se isoin syy. Lisäksi ammattisanaston kartuttaminen ruotsin kielellä kiinnosti.

Valtonen oli tyytyväinen harjoittelupaikkaan.

– Pääsin tekemään tavoitteideni mukaista työtä ja työkaverit olivat mukavia. Opin harjoittelussa, millainen on ikäihmisen palvelupolku Ruotsissa, kun hän tulee vanhainkodin asukkaaksi.

Ruotsin kielen osaamista Valtonen pitää rikkautena. Hän suosittelee ruotsinkielistä vaihtoa kaikille.

– Ruotsin kielen taito antaa hyvät mahdollisuudet hakea töitä ja työllistyä Pohjoismaissa. Ruotsissa arvostetaan suomalaista koulutusta, joten töitä on tarjolla. Kannustaisin kaikkia lähtemään rohkeasti työharjoitteluun ulkomaille. Jos on vähänkin kiinnostunut työskentelemään tulevaisuudessa ulkomailla, työharjoittelu antaa eväitä tähän, hän sanoo.

Ruotsin lippu liehuu

Praktik på svenska

Praktik på svenska on hoitotyön, fysioterapian ja sosiaalialan ammattiopettajien sekä ruotsinopettajien moniammatillinen hanke. Sen tavoitteena on ruotsin kielitaidon kehittyminen työelämässä. Tavoitteena on myös luoda yhteistyöverkosto alan ruotsinkielisten toimijoiden kesken.

Lisätietoja:
Hankkeen projektipäällikkö Mari Linna, mari.linna@samk.fi

Jaa tämä sivu

Jenni Kärkkäinen seisoo kukkapuska sylissään.

Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjä Jenni Kärkkäinen rakentaa kasvua asiakasymmärryksen avulla

Asiakaslähtöisyys, hallittu kasvu ja käytännönläheinen tekeminen nostivat Beautyharkosen yrittäjän, Jenni Kärkkäisen, Vuoden Yrityskiihdyttämöyrittäjäksi. Valinnan perusteissa korostuvat hänen innostunut ja inhimillinen toimintatapansa sekä kykynsä kehittää liiketoimintaa suunnitelmallisesti ja ajassa eläen.

Fysioterapian opiskelijoita luokkatilanteessa Porin kampuksella.

Kevään yhteishaku päättyi − SAMKin hakijamäärä kasvoi

Yhteishaku ammattikorkeakouluihin on päättynyt. SAMKiin oli ensisijaisia hakijoita 3 856 ja hakemuksia yhteensä 12 067. Aloituspaikkoja kohti vetovoima oli keskimäärin 2,86 ensisijaista hakijaa.

Kumppanuussopimuksen allekirjoitustilaisuudessa olivat mukana (vas.) kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi ja tutkimuksen vararehtori Heikki Haaparanta SAMKista sekä palvelupäällikkö Jouni Stenfors ja toimitusjohtaja Tiina Äijälä Karhulinnasta.

Karhulinnan ja SAMKin kumppanuus tukee aluekehitystä ja osaajien kasvua Satakunnassa

Lääkärikeskus Karhulinnan ja SAMKin kumppanuus rakentaa osaamista, tukee aluekehitystä ja avaa opiskelijoille uusia mahdollisuuksia terveydenhuollon kentällä.