Opiskelijamme työllistyvät: Sosionomikoulutus antaa monipuoliset mahdollisuudet työelämään ja jatko-opintoihin

Jennie Lipasti valmistui sosionomiksi vuonna 2015. Tällä hetkellä hän opiskelee ylempää ammattikorkeakoulututkintoa ja työskentelee unelmatyössään varhaiskasvatuspäällikkönä.

26.5.2023 | Teksti: Juuso Walli, SAMKin opiskelija | Kuva: Jennie Lipasti

Jennie Lipasti Svenska Teaternin edessä Helsingissä.

Sosionomiopintojen kautta varhaiskasvatuspäälliköksi edennyt Jennie Svenska Teaternin edessä Helsingissä. 

Jennie Lipasti on opiskellut SAMKissa sosionomiksi. Hän päätyi opiskelemaan SAMKiin, koska asui Satakunnassa, joten se oli hänelle sitä kautta luonnollinen valinta.

– Olen suorittanut perus- ja ammattikoulun äidinkielelläni, joka on ruotsi, joten aluksi hieman mietitytti opiskelu suomen kielellä, mutta sain kuitenkin huomata nopeasti, että suomenkieliset opinnot olivat ennemminkin mahdollisuus.

Jennie on koulutustaustaltaan myös lähihoitaja ja tehnyt töitä erityislasten kanssa.

– Sosionomin opinnot tuntuivat hyvältä valinnalta myös jatko-opintoja silmällä pitäen. Opiskeluiden aikana suuntani vei kohti varhaiskasvatusta.

Eteneminen varhaiskasvatuspäälliköksi

Jennie kertoo opiskelumuistojen SAMKista olevan positiivisia.

– Opintojen antama pohja oli erittäin vankka ja sen varaan oli luontevaa lähteä syventämään osaamista entisestään. Opettajat olivat asiantuntevia ja kannustavia.

Hänen opiskeluaikanaan sosionomin opinnoista pystyi vielä valmistumaan varhaiskasvatuksen opettajaksi. Hänen urapolkunsa on johdattanut hänet mm. tiedepäiväkotiin, varhaiskasvatuksen hankekoordinaattoriksi ja tämän vuoden vaihteessa hän palasi juurilleen Porin ruotsinkieliseen päiväkotiin (BSS Daghemmet), jossa hän työskenteli jo opiskeluaikanaan. Kuitenkin työnkuva on muuttunut opintojen ja kartutetun kokemuksen ansiosta BSS Daghemmetin varhaiskasvatuspäälliköksi.

Monipuoliset jatko-opintomahdollisuudet

Jennie on jatkanut opintoja SAMKissa, siirtyen ylemmän AMK-tutkinnon pariin. Kuten jutussa jo aiemmin mainittiin, Jennie valitsi alun perinkin sosionomiopinnot jatko-opinnot silmällä pitäen.

– Ajatus kypsyi hiljalleen työuran aikana ja kiinnostus kehittämis- ja johtamistyöhön lisääntyi kokemuksen karttuessa. Työn ja ylemmän AMK-tutkinnon yhdistäminen ei ole mahdotonta, mutta vaatii halua syventää omaa ammattitaitoa. Oman elämän aikatauluttaminen ja osaamisen yhdistäminen teorian ja käytännön välillä kuitenkin korostuu tässä tilanteessa.

Opintoja suoritetaan ylemmässä AMK:ssa paljolti omatoimisesti sekä ryhmätöiden kautta. Lähiopiskelupäiviä on 2-3 kuukaudessa.

– Opinnot ovat antoisia ja niiden avulla on hyvä pysähtyä reflektoimaan omaa ammatillista polkuaan samalla, kun kerryttää lisää osaamista. On myös antoisaa verkostoitua ja tavata muita alan huippuosaajia, joilla kaikilla on erilaisia kokemuksia ja työtehtäviä.

Tulevaisuuden haaveiksi Jennie kertoo opinnot kasvatustieteen maisteriksi, monimuoto-opintojen kautta. Hän on iloinen päästessään olemaan osa laadukasta varhaiskasvatusta toteuttavaa työyhteisöä sekä edustamaan organisaatiota, joka toimii yhteisöllisyyden ja monikielisyyden edistäjänä.

Jennie Lipasti Svenska Teaternin edessä Helsingissä.

Jennie Lipasti

  • Varhaiskasvatuspäällikkö Porin ruotsinkielisessä päiväkodissa
  • Valmistunut SAMKista sosionomiksi 2015
  • Aloittanut YAMK-sosionomiopiskelijana SAMKissa syksyllä 2022

26.5.2023 | Teksti: Juuso Walli, SAMKin opiskelija | Kuva: Jennie Lipasti

Lisää aiheesta

Fysioterapian opiskelijoita luokassa
| SAMK

SAMKin koulutukset vetovoimaisia – sosiaalialan monimuotototeutukseen yli 1000 hakijaa

Korkeakoulujen kevään 2022 toinen yhteishaku, jossa oli mukana SAMKin suomenkielisiä tutkinto-ohjelmia, on päättynyt. SAMKiin oli hakijoita yli 8000, joista ensisijaisia oli yli 2400. Ensisijaisia hakijoita SAMKiin oli noin 2,6 yhtä aloituspaikkaa kohti.
Nainen seisomassa heinien keskellä.
| Opinnot ja opetus

Nuorisotilassa työskentely sai Alisan hakemaan sosionomiksi

Lukion aikana Alisa Leinonen pohti hakemista poliisikouluun tai oikeustieteelliseen. Työskentely Nakkilan nuorisotilassa kuitenkin muutti ajatukset nuorisotyön pariin ja sitä kautta Alisa päätyi hakemaan sosionomiopiskelijaksi SAMKiin.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

Twitter feed is not available at the moment.