Opiskelijamme työllistyvät: Erikaa on aina kiehtonut matkailuala

Erika Nevanperä valmistui syksyllä 2018 restonomiksi (AMK) SAMKista. Hän työskentelee vastaanottovirkailijana Scandicissa, jossa teki myös harjoittelunsa.

Erika seisoo kauppakeskus Puuvillan käytävällä.

Jo yläkoulusta asti matkailualasta haaveillut Erika kertoo valinneensa alan, koska matkailu on aina kiehtonut häntä ja hän on asunut Kalajoella, jossa matkailulla on ollut iso merkitys elinkeinoelämässä. Lisäksi hän on aina pitänyt asiakaspalvelusta.

– Valitsin harjoittelupaikan sillä perusteella, että se on verkostoitumista ja suhteiden luomista oman alan töihin. Onnekseni tämä toimi ja sain jatkaa työskentelyä Scandicissa.

– Työni vaatii hyvää asiakaspalvelutaitoa, kykyä osata reagoida, englannin kielen taitoa ja it-taitoja. Toki myös meidän oma varausjärjestelmä täytyy osata, itse opin sen harjoittelun lomassa.

Hänen mielestään matkailualassa tiivistyy kumpikin puoli: asiakaspalvelu ja matkailu.

– Suosittelen alaa ihmisille, jotka ovat sosiaalisia ja joilla on halu verkostoitua.

Opiskelu SAMKissa antoi hyvät lähtökohdat työelämään

Erikan mielestä opiskelu SAMKissa antoi hyvät lähtökohdat työelämään. Matkailun opiskelijoilla oli paljon projektitöitä eri yritysten kanssa, mikä edesauttoi työelämään pääsyä.

Uusille alan opiskelijoille hän haluaa vinkata, miten tärkeää on verkostoitua ja valita harjoittelupaikka viisaasti, sillä se voi poikia töitä.

Erika

Erika Nevanperä

Koulutus: Restonomi

 

Nykyinen työtehtävä:

Kassamyyjä, K-Citymarket Pori Puuvilla

Vastaanottovirkailija, Scandic Pori

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Kankaanpään Taidekoulun kampuksella on nähtävissä ensimmäinen alumninäyttely URA I.

Ensimmäinen alumninäyttely tuo esiin kuvataiteilijoiden urapolkuja

Kankaanpään Taidekoulun kampuksella järjestettävä ensimmäinen alumninäyttely URA I kokoaa yhteen Kankaanpäästä valmistuneita kuvataiteilijoita.

Christabel Fernando palkittiin vuoden kansainvälisenä opiskelijana.

Määrätietoisesti kohti unelmaa – opiskelijasta yrittäjäksi

Raumalla asuva Christabel Fernando rakentaa määrätietoisesti omaa uraansa yrittäjänä. SAMKin International Business -tutkinto-ohjelmasta valmistuneen Fernandon polkua ovat muovanneet opinnot, työura ja vahva kiinnostus yrittäjyyteen.

Kuvassa on SAMKin opiskelijoita kansainvälisten opiskelijoiden Welcome Week -viikolta.

Syksyn haut käynnistyivät – SAMKissa haussa kymmenen tutkinto-ohjelmaa

Syksyn hakuajat alkoivat tänään. Haut päättyvät 10.9.2026 klo 15.00. SAMKissa on tarjolla kymmenen koulutusta, joiden opinnot alkavat vuoden 2027 alussa.