MONENNAISIA – 19 naistaiteilijan monipuolinen ja värikäs kevätnäyttely esillä Taidekäytävässä

Porin kampuksen Taidekäytävässä on avautunut Porin Naistaiteilijoiden näyttely Monennaisia. Esillä on 19 teosta 19 eri taiteilijalta. Näyttely on esillä 10.5. asti.

Porin naistaiteilijat poseeraavat taulujen edessä SAMK-kampus Porin Taidekäytävällä.
Porin Naistaiteilijat toivat kevään Porin kampukselle. Ripustuksesta huolehtivat Satu Nissi (vas.), Heli Piittala-Virtanen, Ritva Juhela, Annemaria Silvola ja Paula Koivuviita.

 

Porin Naistaiteilijat toivat kevään Porin kampukselle. Ripustuksesta huolehtivat Satu Nissi (vas.), Heli Piittala-Virtanen, Ritva Juhela, Annemaria Silvola ja Paula Koivuviita.

– Emme rajanneet teosten aihepiiriä, vaan pyysimme jäseniltämme 1–2 teosta, jotka olisivat tekijöiden uudempaa tuotantoa. Paikan päälle tuotiin enemmän töitä, mitä näyttelytilaan mahtui, joten kultakin osallistujalta on nyt esillä yksi työ, kertoo Porin Naistaiteilijoiden puheenjohtaja Heli Piittala-Virtanen.

Piittala-Virtanen on tyytyväinen, että näyttelystä tuli kokonaisuutena iloinen ja valoisa.

– Kevät on selvästi inspiroinut taiteilijoita käyttämään värejä, hän toteaa.

Porin Naistaiteilijoihin kuuluu tällä hetkellä 22 jäsentä. Ikäskaala on laaja ja uusia jäseniä saadaan nuoremmasta taiteilijakunnasta. Monet jäsenistä ovat valmistuneet Porin Taidekoulusta, missä he edelleen jatkavat opiskeluja ns. Extrat-taideryhmässä.

Porin Naistaiteilijat ry on perustettu vuonna 1974, aikana, jolloin naisyhdistykset olivat vielä harvinaisia. Yhdistyksen tarkoitus on edistää taiteellista työskentelyä porilaisten naistaiteilijoiden keskuudessa, mm. järjestää yhteisnäyttelyitä ja maalausleirejä.

Taidekäytävän näyttelyssä on esillä pääasiassa maalauksia ja sekatekniikalla tehtyjä teoksia.

Taiteilijat ovat: Marita Salo, Seija Ampuja, Paula Koivuviita, Terttu Koivusaari, Ritva Juhela, Kaisu Korpela, Maren Jeskanen, Airi Tarkkio, Heli Piiittala-Virtanen, Anita Tapani, Annemaria Silvola, Pirkko Rajahalme, Anniina Palonen, Heli Koskela, Satu Nissi, Vera Joukovskaia, Hanna Valtokivi, Ilma Mörä ja Sirpa Limnell.

 

Näyttely on avoinna kampuksen aukioloaikoina

  • ma–pe 7.30–19.00
  • la 8.00–15.00
  • sunnuntaisin ja pyhäpäivisin suljettu

Poikkeuksia aukioloajoissa

Pääsiäinen: Kampus on avoinna torstaina 18.4. klo 7.30–17.00. Pe–ma (19.–22.4.) kampus on suljettu.

Vappu: Kampus on avoinna tiistaina 30.4. klo 7.30–17.00. Vappupäivänä 1.5. kampus on suljettu.

Helatorstaina 30.5. kampus on suljettu.

 

Lisätietoja:

Heli Piittala-Virtanen, Porin Naistaiteilijoiden puheenjohtaja, p. 040 741 4094

Hanna Valtokivi, Galleria Taidekäytävän näyttelykoordinaattori (SAMK) p. 044 710 3026

 

Teokset vasemmalta oikealle: Siipien salaisuudet (Seija Ampuja), Ei mitään hätää (Airi Tarkkio) ja Vajoan/Nousen (Heli Piittala-Virtanen).

 

 

Connection (Annina Palonen) vasemmalla ja Mustaa, ruskeaa, valkoista (Paula Koivuviita).

SAMK TWITTERISSÄ

Jaa tämä sivu

Pohjoisväylän alakoulun piha-alue

Opinnäytetyö: Porin kaupungin peruskoulujen välituntipihat hyvässä kunnossa

Anni Mannila kartoitti Porin kaupungin peruskoulujen välituntipihat marraskuussa 2023 SAMKissa valmistuneessa rakennus- ja yhdyskuntatekniikan opinnäytetyössään.

Lasten päivä alkoi rehtori, toimitusjohtaja Jari Multisillan pitämällä aamupalaverilla kampuksen taukotilassa.

Työntekijöiden lapset valtasivat SAMKin Porin kampuksen

Valtakunnallisena Lapsi mukaan töihin -päivänä SAMKin Porin kampuksella pyöri kolmisenkymmentä työntekijöiden lasta. Iältään lapset olivat 3–13-vuotiaita. 

SAMK oli mukana Taisto-harjoituksessa – Suomen suurin digiturvaharjoitus auttoi ajankohtaisiin uhkiin varautumisessa

SAMK osallistui tänään Suomen suurimpaan digitaalisen turvallisuuden harjoitukseen Taistoon. Taisto on valtakunnallinen harjoitus, joka tarjoaa turvallisen tilaisuuden harjoitella, testata ja kehittää digitaalista turvallisuutta sekä kerryttää osaamista ja varmuutta, joihin tukeutua mahdollisen tosipaikan tullen.