Kaivattu uusi elämänvaihe toi Rosan sairaanhoitajaopintojen äärelle

Vuosi 2020 oli muutosten aikaa Rosa Leppämäelle. Rosa muutti Helsingistä Poriin ja työt päiväkodissa muuttuivat sairaanhoitajaopinnoiksi SAMKissa. Rosalta löytyy ennestään jo lähihoitajan tutkinto ja kolmen vuoden työkokemus.

21.6.2021 | Teksti: Nia Rintala, SAMKin opiskelija | Kuva: Nia Rintala, SAMKin opiskelija

Rosa Leppämäki istuu Porin kampuksen aulassa maski kasvoillaan.

Rosa Leppämäki odottaa innolla tulevia opintojaksoja.

Kipinä sairaanhoitajaopintoihin syttyi, kun korona muutti työtehtäviä yksityisellä lääkäriasemalla käytännönläheisemmiksi ja ensimmäinen kosketuspinta sairaanhoitajan ammattiin syntyi.

– Mitä muuta voisi tehdä lähihoitajan tutkinnolla, huomasi Rosa kysyvänsä itseltään.

Rosalle hoitoala on aina ollut kiinnostuksen kohde. Syksyllä 2020 hän ilokseen huomasikin päässeensä Satakunnan ammattikorkeakouluun opiskelemaan hoitotyötä.

Nykyään minulla on paljon isompi kiinnostus opiskeluun ja aito motivaatio lukea ja kehittää itseään.

Opinnot alkoivat keväällä 2021. Rosan opiskelutaival alkoi kertaamalla jo ennestään tuttuja lähihoitajaopintojen sisältöjä. Lähihoitajana Rosa on erikoistunut lapsiin ja nuoriin, joten nyt on kuitenkin erilaista oppia hoitotyötä vielä laajemmin.

– Nykyään minulla on paljon isompi kiinnostus opiskeluun ja aito motivaatio lukea ja kehittää itseään, sanoo Rosa.

Rosan mielestä SAMKissa on hyvät puitteet hoitotyön opiskelulle. Simulaatioluokat ovat uusia ja opettajat aidosti kiinnostuneita työstään. Näiden asioiden avulla tulevaisuudessa harjoitteluihinkin on helpompi mennä, sillä ote työhön on jo varmempi.

Korona on tuonut tietenkin oman osuutensa opiskelijoiden arkeen. Kääntäen negatiivisen positiiviseksi Rosa löysi korona-arjesta hyviäkin puolia. Opiskelu korona-aikana ei ole ollut monellekaan helppoa, mutta Rosalle se toi mahdollisuuden aikatauluttaa arkea itsenäisesti.

Odotuksena työ, jossa oma persoona saa näkyä

Rosan mielestä kiinnostavinta sairaanhoitajan työssä on ihmisten kokonaisvaltainen auttaminen, mukaan lukien mielenterveyden ja läheisten tukemisen. Myös hyvä palaute tehdystä työstä on palkitsevaa.

– Sairaanhoitajan työssä ei tarvitse kuulua tiettyyn muottiin, vaan oma persoona saa näkyä, vaikkakin tietysti on olemassa sääntöjä ja käytäntöjä, toteaa Rosa innostuen.

Opinnot ovat vielä alkuvaiheessa, joten tulevaisuus on vielä avoinna. Rosaa kiinnostaa myös mahdolliset uran kehittämismahdollisuudet sairaanhoitajana.

Rosa Leppämäni istuu pöydäm ääressä kirja edessään.

Rosa Leppämäki

22 vuotta

Sairaanhoitajaopiskelija, hoitotyön koulutusohjelma

21.6.2021 | Teksti: Nia Rintala, SAMKin opiskelija | Kuva: Nia Rintala, SAMKin opiskelija

Lisää aiheesta

Minna Ampio kuvattuna Porin kirjurinluodolla.
| Hyvinvointi ja terveys

Datan avulla potilaalle parempaa hoitoa

Tulevaisuuden Sairaala -projektissa tehtävä tutkimustyö vaatii monialaista yhteistyötä, sillä datan analysointi vaatii ymmärrystä yksikön toimintatavoista. Satasairaalan hyvinvointianalyytikko Minna Ampio on tärkeä lenkki tekoälyn tutkimusryhmän vetäjän Anu Holmin ja tutkija-opettaja Juho Sallin tehokkaassa tiimissä.
Jere Syrjälä mittaa verenpainetta potilaalta.
| Uratarina

Jerestä hoitoalan opiskeluissa parasta on käytännön tekeminen ja harjoitteluiden monipuolisuus

Jere Syrjälä opiskelee viimeistä vuotta hoitotyön koulutusohjelmassa. Viimeiset harjoittelut ovat tammikuussa lasten psykiatrisella poliklinikalla.

Uusimmat uutiset

Kivikkoinen merenranta.
| SAMK

SAMK juhlistaa Itämeripäivää koko elokuun

SAMK juhlistaa torstaina 26. elokuuta vietettävää Itämeripäivää koko elokuun ajan Merilogistiikan tutkimuskeskuksen sivuilla.

SAMK SOSIAALISESSA MEDIASSA

SAMK-kampus Raumalla sijaitsevat merenkulun yhteiskäyttösimulaattorit ja samalla Suomen ainoa 360 astetta kattava visuaalisilta. Lue lisää simulaattoreista: https://www.merilogistiikka.fi/tietoa-meista/yhteiskayttosimulaattorit/
@SatakunnanAMK #merilogistiikka #simulaattori #samk #mysamk #merenkulku

Itämeripäivä järjestetään jälleen 26.8. rakkaan kotimeremme kunniaksi. SAMK juhlistaa päivää koko elokuun ajan @merilogistiikka sivuilla. #Itämeripäivä #JohnNurmisenSäätiö #SAMK https://www.samk.fi/uutiset/samk-juhlistaa-itameripaivaa-koko-elokuun/

Oletko vielä ilman opiskelupaikkaa syksylle? 🤔

Ei hätää! SAMKissa on tarjolla vielä muutamia opiskelupaikkoja syksyllä alkaviin koulutuksiin. Käännä katseesi tulevaisuuteen ja hae 19.-23. heinäkuuta!

#mysamk #katsetulevaisuuteen

https://bit.ly/3idHqCx

Iltalehden juttu @SatakunnanAMK ja @SatakunnanOk yhteistyöstä.

Tekijät @MiraPiitulainen, Anna Kallio, Janina Haapanen ja Petri Haavisto.

https://www.iltalehti.fi/matkajutut/a/85703f24-65fe-4771-9974-99ec073dce58