Jokaista suomalaista matkailijaa tarvitaan tänä vuonna

Koronakriisi on ajanut matkailualan ahtaalle. Satakuntalaisille matkailuyrityksille tehdyn kyselyn mukaan isossa osassa yrityksiä tilanne on tällä hetkellä haasteellinen. Kesätapahtumia on peruutettu, joten tänä vuonna jokainen yksittäinen matkailija on yrityksille elintärkeä.

Kahvilanpitäjä tarjoilee kahvia kahvilan pihassa
Ryhmävarausten peruunnuttua moni matkailuyritys on kehittänyt uusia yksittäisille matkailijoille sopivia palveluja. Esimerkiksi kesäkahviloita löytyy eri puolilta Satakuntaa.

Ryhmävarausten peruunnuttua moni matkailuyritys on kehittänyt uusia yksittäisille matkailijoille sopivia palveluja. Esimerkiksi kesäkahviloita löytyy eri puolilta Satakuntaa.

Matkailuyritysten tilannetta selvitettiin kyselytutkimuksella

SAMKin maakunnallinen matkailun kasvuhanke, Satakunnan Matkailuyrittäjät ry ja Satakuntaliitto toteuttivat yhdessä verkkokyselyn satakuntalaisille matkailuyrityksille 12.-25.5.2020. Selvityksellä kerättiin tietoa koronakriisin vaikutuksista yritysten toimintaan. Kysely oli jatkoa maaliskuun puolessa välissä, heti koronarajoitusten voimaan tulon jälkeen toteutetulle tutkimukselle.

Kyselyyn saatiin 65 vastausta pää- ja sivutoimisilta yksinyrittäjiltä, mikroyrityksiltä sekä pieniltä ja keskisuurilta yrityksiltä. Vastaajajoukko koostui monipuolisesti eri toimialojen yrittäjistä. Edustettuina olivat ravitsemis- ja majoituspalvelut, ohjelmapalvelut, myymälät, nähtävyyskohteet, kulttuuritoimijat, tapahtumat ja hyvinvointipalvelut. Kyselyn tulokset kuvaavat yritysten tilannetta toukokuun loppupuolella.

Matkailuyritykset sinnittelevät ja katsovat tulevaisuuteen

Koronakriisin vaikutukset tuntuivat matkailuyrityksissä mm. varausten peruutuksina ja kysynnän loppumisena heti maaliskuussa koronarajoitusten tultua voimaan. Toukokuussa noin kolme neljäsosaa kyselyyn vastanneista yrityksistä kertoi kassatilanteen olevan heikko tai kriittinen. Yli kolmasosa yrityksistä on lomauttanut henkilökuntaa, perunut rekrytointeja ja/tai neuvotellut pidennystä maksuaikoihin.

Yli puolet yrittäjistä uskoo, että tilanne normalisoituu vasta vuoden 2021 aikana: ”Liikevaihto tulee olemaan vain pieni prosentti normaalista vuodesta. Koetamme sinnitellä ensi kevääseen, asiakkailla on katseet siellä.”

Vastaajat katsovat jo vahvasti tulevaisuuteen, sillä useampi kuin joka neljäs on kehittänyt uutta liiketoimintaa tai palveluita. Lisäksi vastauksissa mainittiin, että korona-aika on mahdollistanut mm. kouluttautumisen, yrityksen tilojen kunnostamisen ja markkinoinnin tehostamisen. Vastanneista 71% oli hakenut tai aikoo hakea koronaan liittyviä häiriötilannerahoituksia toimintansa kehittämiseen.

Lähde lähimatkalle!

Nyt eletään matkailun sesonkiaikaa, mutta yritysten kassat täyttyvät hitaasti, kun rästissä on maksuja ja siirrettyjä eräpäiviä, ja kesäajan tilaisuudet on peruttu. Tänä vuonna jokainen yksittäinen matkailija on yrityksille elintärkeä: ”Kesäsesonki määrittelee edellytykset toiminnan jatkumiselle. Kotimaan matkailu varmasti lisääntyy, mutta kesäsesonki on aina ollut hyvä ja tässä tilanteessa ei ainakaan kasvun varaan voi laskea, päin vastoin. Suurten tapahtumien peruuntuminen vaikuttaa oleellisesti.”

– Matkailutoimiala on merkittävä työllistäjä ja yritysten tuottamat palvelut ovat tärkeitä matkailijoiden ohella myös paikallisille asukkaille. Toivottavasti eritysesti tänä vuonna jokainen kuluttaja käyttää aktiivisesti lähialueen palveluja ja matkailee lähellä. Nyt kannattaa tutustua omaan lähiympäristöön. Satakunnasta löytyy monipuolisesti erilaista tekemistä kesään ja kaikille varmasti jotakin uutta niin hellepäiviin kuin sadepäiviinkin, kannustaa Satakunnan matkailuyrittäjät ry:n puheenjohtaja Terja Wahlberg.

Matkailuvinkkejä ja -palveluja voi etsiä esimerkiksi näiltä sivustoilta:

Sata Matkaa Maalle SAMK Visit Satakunta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto Satakuntaliitto

Jaa tämä sivu

SAMK on järjestänyt SuomiAreena-keskusteluja myös aiempina vuosina.

SAMK on mukana SuomiAreenassa

SAMK osallistuu 24.–27.6.2025 järjestettävään SuomiAreenaan. SAMKilla on Kansalaistorilla teltta, jossa on päivittäin vaihtuvia teemoja. Lisäksi SAMK on mukana järjestämässä keskustelua "Suomi elää Länsirannikosta".

SAMKissa on tällä hetkellä kymmenen laillistujaa, joille on tehty henkilökohtaiset opetussuunnitelmat. Artikkelissa haastateltu Getrude Kamamba on kuvassa "tutkittavana".

Kansainvälisille sairaanhoitajille sujuvampi tie suomalaiseen työelämään

Suomalaisen terveydenhuollon osaamista vahvistetaan uudenlaisella yhteistyöllä. SAMK on mukana hankkeissa, joissa kehitetään toimintamalleja EU/ETA-maiden ulkopuolella sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneille henkilöille.

Allekirjoitustilaisuuteen osallistuivat Boliden Harjavallan toimitusjohtaja Antti Kontiainen (vas.), Talent Acquisition Partner Noora Jönkkäri sekä SAMKista osaamisaluejohtaja Heikki Haaparanta ja kumppanuuspäällikkö Tanja Vaitiniemi.

Yhteistyöllä uusia mahdollisuuksia: Boliden Harjavalta ja SAMK syventävät kumppanuuttaan

Boliden Harjavalta ja Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK) ovat allekirjoittaneet kumppanuussopimuksen. Sopimus vahvistaa pitkään jatkunutta kumppanuutta, joka keskittyy erityisesti prosessi- ja materiaalitekniikan korkeakoulutukseen ja sen kehittämiseen.